Keskustan puheenjohtajuuskisa

Matti Vanhanen ilmoitti joulun alla, ettei tule tavoittelemaan jatkoa puheenjohtajana Keskustan johdossa. Tämä oli suuri pettymys varmasti monelle. Ei niinkään, että Keskusta olisi riippuvainen yhdestä miehestä, mutta se tuottaa vaikeuksia puolueen uudistumisessa.

Politiikassa on luonnollista, että valta kiertää puolueelta toiselle. Liian pitkä aika vallankahvassa turmelee ja vieraannuttaa alkuperäisistä nöyristä tavotteista. Se on vain tosiasia, että valta turmelee ja korruptoi. Keskustalle olisi ollut täysin luonnollista jäädä oppositioon seuraavien vaalien jälkeen 2011, tai hallituksen vetovastuu olisi siirtynyt kokoomukselle. Tämä on luonnollinen vaihe uudistua, hakeutua uudestaan kansan pariin, kuulostella ilmapiiriä, arvioida omia arvojaan ja valita puoluelle uudet tuoreet kasvot johtamaan puoluetta. Lisäksi etu oppositiosta olisi ollut se, ettei uuden puheenjohtajan olisi tarvinnut olla heti myös pääministeriksi valmis. Nyt se että puheenjohtajan paikan kylkiäisinä tulee myös pääministeriys, karsii valtavasti potentiaalisia puheenjohtajaehdokkaita, jotka voisivat olla tulevaisuudessa myös pääministeriin pestiin päteviä.

Oppositiojohtaja voidaan kasvattaa myös ministeriyteen, jolloin hänen ei tarvitse olla heti valmis. Tällainen valintatilanne johtaa siihen, että erityisesti nuoren polven edustajat karsiutuvat pois kisasta. Mari Kiviniemi on sentään nuorekas, mutta muut ehdokkaat, kuten Paavo Väyrynen ja mahdollisesti Mauri Pekkarinen edustavat politiikan dinosauruksia. He olisivat mitä erinomaisimpia pääministeriehdokkaita pitkällä kokemuksellaan ja paksulla nahallaan, mutta huonoja valintoja puheenjohtajaksi. Keskusta joutuu valitsemaan puheenjohtajansa monen kompromissin summana. Tämä hankaloittaa valtavasti tulevia vaaleja.

Otetaan vielä se huomioon, että kuka ikinä tuleekin valituksi puheenjohtajaksi, joutuu ottamaan välittömästi harteilleen hallituksen vastuun ja sen mukana myös sen syntisäkin. Uuden puheenjohtajan maine saattaa likaantua välittömästi ennen kuin edes ehtii näyttämään kyntensä. Hänhän joutuu välttämättä jatkamaan Vanhasen linjaa, sillä sitä ei noin vain kesken hallituskauden muuteta. Suomalaisen konsensushakuisen politiikan ja muutoksen pelon vuoksi hallituskumppanitkaan ovat tuskin valmiita linjamuutoksiin.

Toisaalta Keskusta on saanut nyt valtavasti positiivista julkisuutta, joka saattaa jatkua samanlaisena myös uuden puheenjohtajan myötä, mutta tässä on yhtälailla riskinsä. Erityisesti siinä, että kovin tuoreita ja virkistäviä kasvoja tuskin Keskustan johtoon saadaa. Mari Kiviniemi on sitä nyt parhaimmillaa, mutta riittääkö hänen uskottavuutensa ja karismansa. Siitä olen tyytyväinen, ettei Lehtomäki asettunut ehdolle. Keskusta ei kaipaa toista Urpilaista. Hänen kaikki uskottavuutensa on karaokelauluissa ja tyttömäisyydessä. Todellista vaihtoehtoista poliittista linjaa Paulalta ei löydy.

Odotan edelleen että Keskustan pj. kisaan tulisi lisää kasvoja mukaan. On otettava sen lisäksi huomioon, että samalla kertaa valitaan myös varapuheenjohtajisto ja puoluesihteeri. Nämä valinnat vaikuttavat myös omalta osaltaa valtavasti Keskustan imagoon ja mahdollisuuksiin tulevaisuudessa. Väyrysen idea siitä, että valitaan ikäloppu pj. ja muuten nuori varapuheenjohtajisto on siinä mielessä huono idea, että sukupolvien välinen kuili muodostaa oman ylitsepääsemättömän kuilunsa ikäauktoriteetin, kokemuksen ja "silloin kun minä olin nuori..." asenteen johdosta.

Pähkinän kuoressa asiani on; ei tästä helppoa tule.