Viikonloppuna Lahdessa tullaan tekemään valintoja ja linjauksia, joiden pohjalta puolue saa uuden kompassin tulevaisuuden suuntaa näyttämään. Keskustalaiset itse vaikuttavat siihen, ketkä tätä kompassin määrittelemää suuntaa lähtevät hakemaan ja ketkä joukkoja edestäpäin johtaa. Jokaisella jäsenellä on oikeus omaan mielipiteeseen ja vapaus antaa tuki sille, joka sen ansaitsee. Puoluekokous kertoo totuuden kentän todellisista ajatuksista. Kun kenttä on puhunut – työrauha niille, joille mandaatti on annettu.
Olen itse tukenut Jarmo Korhosta Oulun v. 2006 puoluekokouksesta saakka. Vuodet eivät ole olleet kritiikittömiä ja jokainen valinta sekä Oulussa, Joensuussa ja nyt Lahteen lähtiessä ovat olleet syvästi harkittuja. Yksikään ääni puoluekokouksessa ei ole yhdentekevä ja siksi mielestäni jokaisen äänen tulee olla loppuun saakka mietitty.
Korhosta en ole koskaan päässyt tukemaan ilman, että oma valintani olisi rajusti kyseenalaistettu. Välillä tuo osin rivo ja kohtuutonkin vastakkaisasettelu, on mielestäni mennyt liiallisuuksiin. Aina sanotaan, että vain omat koirat purevat ja sen Korhonen kannattajineenkin on saanut huomata.
Omaan keskustalaiseen arvomaailmani ei mahdu ajatus siitä, että kampanjointia käydään vastapuolta haukkumalla, parjaamalla ja mustamaalaamalla. Ja mikä järkyttävintä, uhkaamalla puolueesta eroamisella mikäli oma suosikkiehdokas ei tule valituksi. Siinä voi sanoa, ettei ole aate kovinkaan tiukassa. Itse olen valinnut keskustan pitkällisen pohdinnan tuloksena, eikä allekirjoittaneen arvoja ja aatteita horjuta ero-uhan muodossa edes kipeän tappion jälkeen se, kuka Apollonkadulla tahtipuikkoa heiluttaa. Mielestäni keskustassa ei ole koskaan kuin ainoastaan hyviä vaihtoehtoja, joista valitaan paras.
Olen valinnut oman ehdokkaani sen perusteella, jonka koen itse parhaaksi siihen tehtävään johon tekijää tarvitaan. Minulle ei puoluesihteeri valinnassa riitä perusteluksi se, että valitaan kuka vaan, mutta ei ainakaan Korhosta. Toivon hieman analyyttisempaa valintaperustetta. En jättänyt äänestämästä Alkiota v.2006 tai Tiilikaista v.2008 sen vuoksi, että ne olisivat olleet huonoja keskustalaisia, vaan siksi, että koin Korhosen sopivan paremmin puoluesihteeriksi.
Olen kokenut painostusta etenkin omasta maakunnasta sekä myös muualta Suomesta. "Toinen leiri" on härskisti painanut päälle, tivaten SYITÄ JA PERUSTELUJA valinnastani. Itselleni ei ole tullut mieleeni entisissäkään puoluekokouksissa istua jonkun olkapäälle tivaamaan syitä, MIKSI JOKU ANTAA TUKENSA EHDOKAS X:lle? En myöskään pidä siitä, että oman puolueen sisällä leimataan puolirikolliseksi, joka pilaa ja tuhoaa puolueen puoluekokous valinnan kautta.
Politiikan ja median suhde on vähintäänkin mielenkiintoinen. Voisi sanoa, että yksi plus kaksi on juuri jotain sellaista, jota lukija tai katselija toivoo sen olevan. Media rakastaa oman puolueen, varsinkin keskustan, sisäisiä solvaajia ja viestintuojia. Ja mitä tahansa viestejähän tuodaan, jos se palvelee omaa päämäärää, puolueen edusta tai totuudesta viis. Se miten keskusta näyttäytyy mediassa, on monen asian summa. Julkisuuskuvasta vastaa jokainen keskustalainen omalla toiminnallaan. Syntejä ei yhden miehen harteille voida kaataa.
Korhosen valinnassa itselläni on kyse kyvystä hoitaa puoluetta käytännöntasolla. Voimme syyttää Korhosta vaikka Afrikan nälänhädästä tai öljykriisistä, mutta kaikki keskustan ongelmat ei hänestä johdu. Olen monesti miettinyt, mitä keskustasta ylipäätään puhuttaisiin, ellei Korhonen olisi sytyttänyt niin monen oman ja vieraan mieltä. Joskus on sanottu politiikassa, että parempi on huonompikin puhe kuin ei puhetta ollenkaan.
Korhosen valitsin, koska koen että hän pystyy omalla terävällä ja työtä pelkäämättömällä panoksellaan tuomaan enemmän toimintaa, eloa ja särmää puolueeseen kuin vastaehdokas. Kaipaan tähän liikkeeseen tahtopolitiikkaa, vahvempaa johtajuutta johtoportaaseen sekä asioiden määrätietoista eteenpäin viemistä silläkin uhalla, että rapatessa joskus roiskuu. Sanoja mahtuu maailmaan – tekoja sopii odottaa. Korhonen on tehnyt paljon. Arvostan keskustan uudistumista, varainhankinnan eteen tehtyä työtä ja järjestön uudenlaista toimintaa. Uskon, että tiettyjä toimitapoja ja hallintamalleja uudistamalla ja muuttamalla, Korhonen kykenee yhtenäistämään kentän, palauttamaan luottamuksen ja tekemään vielä parempaa puolueen kehittämistyötä yhdessä koko puolueen jäsenistön kanssa. Korhosessa aate elää ja näkyy vahvana. Sokerina pohjalla, hänessä on myös karismaa ja uskottavaa rehtiä esiintymistä kuuluvalla puheella, jota meidän puolueessa ei totta vie ole liikaa.
Tahto toteuttaa unelmia edelleen!
Näihin sanoihin, tähän hetkeen ja tunnelmiin, mitä parasta puoluekokousta kaikille, tavataan Lahdessa!
torstai 10. kesäkuuta 2010
keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
Vaihdokkaan ajatuksia
Kulttuurieroista puhuttaessa usein luodaan yleistetty kuva tietyn kulttuurin ihmisten toiminnasta ja käytöksestä, ja haetaan kontrasteja eri kulttuurien piirteiden välille. Vaikka tämä hyvin helposti johtaa stereotypiseen luokitteluun, on huomattava että tietynlaisten yleistyksien tekeminen on jopa välttämätöntä eroavaisuuksien havaitsemiseksi. Tietyllä alueella asuville on usein löydettävissä tiettyjä ominaispiirteitä, jotka helpottavat kulttuurierojen tarkastelua.
Mitkä sitten ovat suuria kulttuurillisia eroavaisuuksia esimerkiksi juuri Thaimaan ja Suomen välillä? Kenties ensimmäisinä asioina Thaimaasta mieleen tulevat ihmisten käytökseen liittyvät asiat, kuten ihmisten jatkuva hymyily, ylikohtelias käytös, sekä nöyrä ja jopa alistuva elämänasenne. Tämä on havaittavissa konkreettisesti arkipäivän elämässäkin, aina pienimpäänkin ihmisten väliseen kanssakäymiseen asti.
Kuitenkin positiivisen ulkokuoren alla on usein likaisempi todellisuus. Virkavallan ja poliitikkojen korruptio, luokkaerot sekä halu rikastua köyhempien kustannuksella ovat vain osa, mutta ajoittain sitäkin huomattavampi osa, tätä todellisuutta. Kun valtion entinen pääministeri hyötyi miljardeja Yhdysvaltojen dollareita silloisen asemansa avulla, tuntuvat Suomessa esiin nousseet lautakasajupakat melko vähäisiltä. Mielenkiintoista on myös kansan reaktio poliitikkojen korruptioon: kaikkein heikoimmassa asemassa olevat eivät suinkaan kapinoi pääministeriä vastaan, vaan tämän puolesta. Usein juuri kouluttamaton luokka näkee johtajansa erittäin arvostettuna henkilönä, ja korruptiosyytteiden lomassakin näkevät heidät auttajinaan. Tästä esimerkkinä juuri muutaman viikon sisällä takavarikoitujen rahojen vuoksi nousseet väkivaltaiset mellakat.
Myös liikenteessä esiin nousee huolimattomuus ja lahjonta. Paikallisen ajokortin saa lähes kuka tahansa, ja ajokokeet ajokortin saamiseksi ovat usein naurettavat. Myös teoriakokeiden osalta kertoo jotain se, että paikallinen valvoja saattaa jopa täyttää oikeat vastaukset puolestasi. Tämän vuoksi liikenteessä näkee mitä omituisempia suhareita, ja arkipäivään kuuluvat rajut liikenneonnettomuudet joissa jo pelkästään Phuketin saarella kuolee joka päivä onnettomuuten joutuneita uhreja. Itsekin kaksi vakavaa onnettomuuspaikkaa nähneenä kykenee jo huomaamaan tilanteen vakavuuden. Paikalliset liikennepoliisit toki järjestävät toisinaan ratsioita kortitta ajamisen kitkemiseksi, mutta sakko maksetaan usein poliisille käteen ilman kuittia tai paperityötä…
Turismi on noussut Thaimaan merkittäväksi taloudelliseksi tekijäksi vuosikymmenten aikana, ja jopa Hollywoodin aikaansaama kiinnostus valtioon ja myös Phuketin saareen on lisännyt matkailua yhä enemmän ja enemmän. Esimerkiksi James Bond ja kultainen ase –kuvaukset on suoritettu Phuketin lähisaarilla, kuten myös verrattain uusi elokuva The Beach. Osaltaan on surullista, kuinka turismin lisääntyminen merkitsee luonnonmukaisuuden häviämistä näissä kohteissa, mutta on huomattavaa, että juuri turismi tuo Thaimaahan merkittävästi rahaa.
Kaiken kaikkiaan maassa luonto on kaunista, ilma lämmintä ympäri vuoden ja elämänasenne rentoa. Paikallisilla ihmisillä kiireys on kadonnut, ja kellonaikojen noudattaminen tuntuu olevan välillä hieman niin ja näin, mikä aluksi hämmennyttää länsimaalaista. Kuitenkin kiireettömyyteen tottuu, ja oppii rentoutumaan ja nauttimaan hiljaisuudesta. Mikäli kuitenkin haluaa menoa ja meininkiä, on sitä löydettävissä hyvinkin läheltä.
Mitkä sitten ovat suuria kulttuurillisia eroavaisuuksia esimerkiksi juuri Thaimaan ja Suomen välillä? Kenties ensimmäisinä asioina Thaimaasta mieleen tulevat ihmisten käytökseen liittyvät asiat, kuten ihmisten jatkuva hymyily, ylikohtelias käytös, sekä nöyrä ja jopa alistuva elämänasenne. Tämä on havaittavissa konkreettisesti arkipäivän elämässäkin, aina pienimpäänkin ihmisten väliseen kanssakäymiseen asti.
Kuitenkin positiivisen ulkokuoren alla on usein likaisempi todellisuus. Virkavallan ja poliitikkojen korruptio, luokkaerot sekä halu rikastua köyhempien kustannuksella ovat vain osa, mutta ajoittain sitäkin huomattavampi osa, tätä todellisuutta. Kun valtion entinen pääministeri hyötyi miljardeja Yhdysvaltojen dollareita silloisen asemansa avulla, tuntuvat Suomessa esiin nousseet lautakasajupakat melko vähäisiltä. Mielenkiintoista on myös kansan reaktio poliitikkojen korruptioon: kaikkein heikoimmassa asemassa olevat eivät suinkaan kapinoi pääministeriä vastaan, vaan tämän puolesta. Usein juuri kouluttamaton luokka näkee johtajansa erittäin arvostettuna henkilönä, ja korruptiosyytteiden lomassakin näkevät heidät auttajinaan. Tästä esimerkkinä juuri muutaman viikon sisällä takavarikoitujen rahojen vuoksi nousseet väkivaltaiset mellakat.
Myös liikenteessä esiin nousee huolimattomuus ja lahjonta. Paikallisen ajokortin saa lähes kuka tahansa, ja ajokokeet ajokortin saamiseksi ovat usein naurettavat. Myös teoriakokeiden osalta kertoo jotain se, että paikallinen valvoja saattaa jopa täyttää oikeat vastaukset puolestasi. Tämän vuoksi liikenteessä näkee mitä omituisempia suhareita, ja arkipäivään kuuluvat rajut liikenneonnettomuudet joissa jo pelkästään Phuketin saarella kuolee joka päivä onnettomuuten joutuneita uhreja. Itsekin kaksi vakavaa onnettomuuspaikkaa nähneenä kykenee jo huomaamaan tilanteen vakavuuden. Paikalliset liikennepoliisit toki järjestävät toisinaan ratsioita kortitta ajamisen kitkemiseksi, mutta sakko maksetaan usein poliisille käteen ilman kuittia tai paperityötä…
Turismi on noussut Thaimaan merkittäväksi taloudelliseksi tekijäksi vuosikymmenten aikana, ja jopa Hollywoodin aikaansaama kiinnostus valtioon ja myös Phuketin saareen on lisännyt matkailua yhä enemmän ja enemmän. Esimerkiksi James Bond ja kultainen ase –kuvaukset on suoritettu Phuketin lähisaarilla, kuten myös verrattain uusi elokuva The Beach. Osaltaan on surullista, kuinka turismin lisääntyminen merkitsee luonnonmukaisuuden häviämistä näissä kohteissa, mutta on huomattavaa, että juuri turismi tuo Thaimaahan merkittävästi rahaa.
Kaiken kaikkiaan maassa luonto on kaunista, ilma lämmintä ympäri vuoden ja elämänasenne rentoa. Paikallisilla ihmisillä kiireys on kadonnut, ja kellonaikojen noudattaminen tuntuu olevan välillä hieman niin ja näin, mikä aluksi hämmennyttää länsimaalaista. Kuitenkin kiireettömyyteen tottuu, ja oppii rentoutumaan ja nauttimaan hiljaisuudesta. Mikäli kuitenkin haluaa menoa ja meininkiä, on sitä löydettävissä hyvinkin läheltä.
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
Puhuttava voima
Mielipiteitä jokaisessa herättävää keskustelua käydään taas puolesta ja vastaan, ja keskustelun käyminen on suotavaa ja myös tärkeää. Mikä sitten on näin suuri puhuttaja, joka koskee meitä kaikkia? Voimahan se on, tarkemmin sanottuna ydinvoima. Kaikille mediasta tuttu aihe, johon on suhteellisen helppo muodostaa jyrkkäkin kanta mutu-tuntuman perusteellakin.
Aktiivijärjestöt sekä yksityiset ihmiset ottavat välillä suurtakin kädenvääntöä asian tiimoilta niin puolesta kuin vastaan, ja toisinaan keinot ja propaganda ylittävät järkevät mittasuhteet. Välillä tuntuu jopa, että tarkoitus pyhittää keinot ja ”pieni liioittelu” tai ”mainitsematta jättäminen” ovat jopa suotavia keinoja halutun mielikuvien luomiseksi. Ei siis ihme, että tavallinen kansalainen saattaa tuntea olonsa hölmistyneeksi eikä meinaa pysyä kärryillä keskustelun edetessä välillä varsin voimakkaastikin. Huolestuttavaa kuitenkin on, kuinka ihmiset puolensa valitessaan ikään kuin sulkevat silmänsä muilta faktoilta, ja näkevät vain edessään aukenevan omiin ajatuksiin sopivan mikromaailman kykenemättä edes kyseenalaistamaan sitä.
Asiat, jotka kenties eniten puhuttavat ydinvoimaa ajatellen, ovat luonnollisesti turvallisuus, saatava energia, ympäristöystävällisyys ja päästöt sekä tulevaisuus. Näiden asioiden puolesta tuleekin käydä keskustelua voimakkaasti, sillä vaikuttavathan ne sekä nykyiseen että tuleviin sukupolviin varsin merkittävästikin. Kukaan tuskin haluaa antaa tuleville sukupolville valtavaa taakkaa kannettavakseen. Kuitenkin on valitettavaa kuinka osapuolet usein perusteettomasti pyrkivät tuomaan asioista esiin uhkakuvia joihin ei liity minkäänlaista oikeaa tutkimustulosta, vaan sanallisesti pyritään luomaan oikeaa uhkaavampi kuva ilman pitäviä perusteita. Tässä käytetään taas ihmisen herkkäuskoisuutta hyväksi, ja pyritään esittämään kärkkäitäkin asioita ”totuuksina”. Tulisikin varoa aktiivijärjestöjen ”mielipiteitä”, joissa ei löydy tutkimustuloksia, tai jotka vaikuttavat sanallisesti epäilyttäviltä. Esimerkkinä kuuluisa suuri vihreän aatteen ”edelläkävijäjärjestö”, joka tuntuu keksivän pelkkää puhetta mutta hyvin vähän faktaa.
On varsin helppo sanoa puolesta tai vastaan esimerkiksi ydinvoiman turvallisuudesta, mikäli asiaa halutaan paisutella aiempien riskien ja onnettomuuksien perusteella, tai olemattomien/kuviteltujen tietojen perusteella. Tulisi huomioida monia vaikuttavia asioita, kuten nykyteknologioiden luotettavuus esimerkiksi 80-luvun Tšernobyliin nähden, sekä valtakunnallisen osaamisen ja loppusijoituksen turvallisuuden taso. Ja tuossakin vain pieni osa huomioitavista asioista.
Tutkikaa siis itse asioita, älkää kuunnelko ensimmäistä vastaantulijaa joka kertoo ydinvoiman ehdottomasta hyödystä tai ydinvoiman vaarallisuudesta ympäristölle tai tulevaisuudelle. Median kyky muokata ajatuksia on huomattava, mutta totuuksiakin on löydettävissä. Kenties totuus löytyykin jostain ääripäiden välistä, mikä sopii hyvin keskustalaiseen kriittiseen ja tutkivaan aatteeseen. Fanaatikot ja ymmärtämättömät lietsokoon epätotuuksia ja uhkakuvia, pyrkikäämme itse tarkastelemaan asiaa itse realiteettien valossa.
Ja loppuun muutama linkki, josta voi lukea erinäisiä ”totuuksia”. Varoitus! Faktojen lukeminen saattaa muuttaa mielipidettäsi!:
tiistai 26. tammikuuta 2010
Keskustan puheenjohtajuuskisa
Matti Vanhanen ilmoitti joulun alla, ettei tule tavoittelemaan jatkoa puheenjohtajana Keskustan johdossa. Tämä oli suuri pettymys varmasti monelle. Ei niinkään, että Keskusta olisi riippuvainen yhdestä miehestä, mutta se tuottaa vaikeuksia puolueen uudistumisessa.
Politiikassa on luonnollista, että valta kiertää puolueelta toiselle. Liian pitkä aika vallankahvassa turmelee ja vieraannuttaa alkuperäisistä nöyristä tavotteista. Se on vain tosiasia, että valta turmelee ja korruptoi. Keskustalle olisi ollut täysin luonnollista jäädä oppositioon seuraavien vaalien jälkeen 2011, tai hallituksen vetovastuu olisi siirtynyt kokoomukselle. Tämä on luonnollinen vaihe uudistua, hakeutua uudestaan kansan pariin, kuulostella ilmapiiriä, arvioida omia arvojaan ja valita puoluelle uudet tuoreet kasvot johtamaan puoluetta. Lisäksi etu oppositiosta olisi ollut se, ettei uuden puheenjohtajan olisi tarvinnut olla heti myös pääministeriksi valmis. Nyt se että puheenjohtajan paikan kylkiäisinä tulee myös pääministeriys, karsii valtavasti potentiaalisia puheenjohtajaehdokkaita, jotka voisivat olla tulevaisuudessa myös pääministeriin pestiin päteviä.
Oppositiojohtaja voidaan kasvattaa myös ministeriyteen, jolloin hänen ei tarvitse olla heti valmis. Tällainen valintatilanne johtaa siihen, että erityisesti nuoren polven edustajat karsiutuvat pois kisasta. Mari Kiviniemi on sentään nuorekas, mutta muut ehdokkaat, kuten Paavo Väyrynen ja mahdollisesti Mauri Pekkarinen edustavat politiikan dinosauruksia. He olisivat mitä erinomaisimpia pääministeriehdokkaita pitkällä kokemuksellaan ja paksulla nahallaan, mutta huonoja valintoja puheenjohtajaksi. Keskusta joutuu valitsemaan puheenjohtajansa monen kompromissin summana. Tämä hankaloittaa valtavasti tulevia vaaleja.
Otetaan vielä se huomioon, että kuka ikinä tuleekin valituksi puheenjohtajaksi, joutuu ottamaan välittömästi harteilleen hallituksen vastuun ja sen mukana myös sen syntisäkin. Uuden puheenjohtajan maine saattaa likaantua välittömästi ennen kuin edes ehtii näyttämään kyntensä. Hänhän joutuu välttämättä jatkamaan Vanhasen linjaa, sillä sitä ei noin vain kesken hallituskauden muuteta. Suomalaisen konsensushakuisen politiikan ja muutoksen pelon vuoksi hallituskumppanitkaan ovat tuskin valmiita linjamuutoksiin.
Toisaalta Keskusta on saanut nyt valtavasti positiivista julkisuutta, joka saattaa jatkua samanlaisena myös uuden puheenjohtajan myötä, mutta tässä on yhtälailla riskinsä. Erityisesti siinä, että kovin tuoreita ja virkistäviä kasvoja tuskin Keskustan johtoon saadaa. Mari Kiviniemi on sitä nyt parhaimmillaa, mutta riittääkö hänen uskottavuutensa ja karismansa. Siitä olen tyytyväinen, ettei Lehtomäki asettunut ehdolle. Keskusta ei kaipaa toista Urpilaista. Hänen kaikki uskottavuutensa on karaokelauluissa ja tyttömäisyydessä. Todellista vaihtoehtoista poliittista linjaa Paulalta ei löydy.
Odotan edelleen että Keskustan pj. kisaan tulisi lisää kasvoja mukaan. On otettava sen lisäksi huomioon, että samalla kertaa valitaan myös varapuheenjohtajisto ja puoluesihteeri. Nämä valinnat vaikuttavat myös omalta osaltaa valtavasti Keskustan imagoon ja mahdollisuuksiin tulevaisuudessa. Väyrysen idea siitä, että valitaan ikäloppu pj. ja muuten nuori varapuheenjohtajisto on siinä mielessä huono idea, että sukupolvien välinen kuili muodostaa oman ylitsepääsemättömän kuilunsa ikäauktoriteetin, kokemuksen ja "silloin kun minä olin nuori..." asenteen johdosta.
Pähkinän kuoressa asiani on; ei tästä helppoa tule.
Politiikassa on luonnollista, että valta kiertää puolueelta toiselle. Liian pitkä aika vallankahvassa turmelee ja vieraannuttaa alkuperäisistä nöyristä tavotteista. Se on vain tosiasia, että valta turmelee ja korruptoi. Keskustalle olisi ollut täysin luonnollista jäädä oppositioon seuraavien vaalien jälkeen 2011, tai hallituksen vetovastuu olisi siirtynyt kokoomukselle. Tämä on luonnollinen vaihe uudistua, hakeutua uudestaan kansan pariin, kuulostella ilmapiiriä, arvioida omia arvojaan ja valita puoluelle uudet tuoreet kasvot johtamaan puoluetta. Lisäksi etu oppositiosta olisi ollut se, ettei uuden puheenjohtajan olisi tarvinnut olla heti myös pääministeriksi valmis. Nyt se että puheenjohtajan paikan kylkiäisinä tulee myös pääministeriys, karsii valtavasti potentiaalisia puheenjohtajaehdokkaita, jotka voisivat olla tulevaisuudessa myös pääministeriin pestiin päteviä.
Oppositiojohtaja voidaan kasvattaa myös ministeriyteen, jolloin hänen ei tarvitse olla heti valmis. Tällainen valintatilanne johtaa siihen, että erityisesti nuoren polven edustajat karsiutuvat pois kisasta. Mari Kiviniemi on sentään nuorekas, mutta muut ehdokkaat, kuten Paavo Väyrynen ja mahdollisesti Mauri Pekkarinen edustavat politiikan dinosauruksia. He olisivat mitä erinomaisimpia pääministeriehdokkaita pitkällä kokemuksellaan ja paksulla nahallaan, mutta huonoja valintoja puheenjohtajaksi. Keskusta joutuu valitsemaan puheenjohtajansa monen kompromissin summana. Tämä hankaloittaa valtavasti tulevia vaaleja.
Otetaan vielä se huomioon, että kuka ikinä tuleekin valituksi puheenjohtajaksi, joutuu ottamaan välittömästi harteilleen hallituksen vastuun ja sen mukana myös sen syntisäkin. Uuden puheenjohtajan maine saattaa likaantua välittömästi ennen kuin edes ehtii näyttämään kyntensä. Hänhän joutuu välttämättä jatkamaan Vanhasen linjaa, sillä sitä ei noin vain kesken hallituskauden muuteta. Suomalaisen konsensushakuisen politiikan ja muutoksen pelon vuoksi hallituskumppanitkaan ovat tuskin valmiita linjamuutoksiin.
Toisaalta Keskusta on saanut nyt valtavasti positiivista julkisuutta, joka saattaa jatkua samanlaisena myös uuden puheenjohtajan myötä, mutta tässä on yhtälailla riskinsä. Erityisesti siinä, että kovin tuoreita ja virkistäviä kasvoja tuskin Keskustan johtoon saadaa. Mari Kiviniemi on sitä nyt parhaimmillaa, mutta riittääkö hänen uskottavuutensa ja karismansa. Siitä olen tyytyväinen, ettei Lehtomäki asettunut ehdolle. Keskusta ei kaipaa toista Urpilaista. Hänen kaikki uskottavuutensa on karaokelauluissa ja tyttömäisyydessä. Todellista vaihtoehtoista poliittista linjaa Paulalta ei löydy.
Odotan edelleen että Keskustan pj. kisaan tulisi lisää kasvoja mukaan. On otettava sen lisäksi huomioon, että samalla kertaa valitaan myös varapuheenjohtajisto ja puoluesihteeri. Nämä valinnat vaikuttavat myös omalta osaltaa valtavasti Keskustan imagoon ja mahdollisuuksiin tulevaisuudessa. Väyrysen idea siitä, että valitaan ikäloppu pj. ja muuten nuori varapuheenjohtajisto on siinä mielessä huono idea, että sukupolvien välinen kuili muodostaa oman ylitsepääsemättömän kuilunsa ikäauktoriteetin, kokemuksen ja "silloin kun minä olin nuori..." asenteen johdosta.
Pähkinän kuoressa asiani on; ei tästä helppoa tule.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
