perjantai 9. tammikuuta 2009

Yhtenäisyys hukassa uudessa Ulvilassa


Kokemäen, Harjavallan, Nakkilan ja Ulvilan yhteisestä kuntaliitoshankkeesta on muodostunut ongelmallinen. Lähes suoraa kannatusta uusi nauhakaupunki on saanut vain sen keskeisiltä kunnilta, mutta reuna-alueet ovat vastustaneet hanketta alusta asti, varsinkin nykyisen Ulvilan suunnalla ja Kokemäellä. Vaikka kaikki kunnanvaltuustot ovat esitykset uudesta kuntaliitoksesta hyväksyneet, on hanke vielä teoriassa auki, sillä Ulvilan uusi valtuusto aikoo vaatia asiaa kolmannelle käsittelykierrokselle. Ilman sitä, uusi Ulvila tulisi suunnitelmien mukaan perustettavaksi vuoden 2011 alussa.

On todettava, että Kokemäki tarvitsee tulevaisuuden turvaksi osakkuutta isommassa kuntayksikössä, mutta tällä hetkellä soudetaan väärään suuntaan. Jo pelkästään kuntaliitoshankkeen suurimmassa kaupungissa, eli nykyisessä Ulvilassa, on suhtauduttu hyvinkin kriittisesti nauhakaupungin muodostamiseen, sekä kuntalaisten mielipidemittauksissa, että tasaväkisissä valtuuston äänestyksissä. Miten on mahdollista rakentaa yhteisymmärryksessä ja tasapuolisesti uutta kuntaa, jos sen suurimmassa kaupungissa haikaillaan Porin suuntaa ja varsinkin Kokemäen asiat tuntuvat jäävän etäisiksi?

On ymmärrettävää, että Kokemäellä vastustus nauhakaupunkia kohtaan on ollut hieman niukempaa, koska kuntaliitosta on perusteltu tärkeäksi varsinkin palveluiden ylläpitämisen kannalta sekä taloudellisilla seikoilla. Onko kuitenkaan täysin tarkoituksenmukaista pyrkiä muodostamaan hätiköiden uusi kaupunki, joka ei tunne yhteenkuuluvuutta, ei muodosta yhtenäistä työssäkäyntialuetta ja jopa uhkaa Satakunnan alueellista tasavertaisuutta?

Nyt ovat ratkaisun hetket käsillä, valitsemmeko tiemme kohti tulevaa Suur-Poria vai kenties vaihtoehtoisesti kaakkoisen Satakunnan kaupunkihanketta, joka voisi hyvinkin muodostua Kokemäen, laajentuneen Huittisten, sekä muiden halukkaiden yhteistyön tuloksena.

Kokemäen Keskustanuorten syyskokous 08.01.2009

2 kommenttia:

Juha Kallio kirjoitti...

Yksi ongelmista on, että huittinen olisi jäämässä ulkopuolelle tästä yhdistymisestä. Satakunnalla ei ole varaa menettää Huittista Pirkanmaalle. Näin voi käydä, jos ei yhteistyökumppaneita ei Satakunnasta löydy. Mielestäni olisi järkevämpää Kokemäen ja Huittisten miettiä yhteistyötä, kuin perustaa pitkä nauhakaupunki. Miten siinä sitten organisoidaan palvelut nykyistä kustannustehokkaammin.

Ylipäätänsä tuntuu välillä, että ei näissä kuntaliitoksissa ole mietitty ihan kaikkia loppuun asti. Ensin perustetaan maantieteellisesti ja väkimääräisesti isoja kuntia ja hallintoa keskitetään. Sitten todetaan, että keskitetty hallinto ei palvele parhaalla mahdollisella tavalla kaikki kuntalaisia ja aletaan perustamaan aluehallintoja kunnan/ kaupungin eri osiin. Ja näin on ympyrä sulkeutunut.

Anonyymi kirjoitti...

Olen täysin samaa mieltä Juhan kanssa. Nykyisen nauhakaupungin kohdalla ei olla ajateltua kaikkea loppuun. Esimerkiksi kaupungin toteutumisen äänestykseen mennessä ei oltu sovittu mitään siitä minne mikäkin virasto ja palevelut siirtyvät/pysyvät.

Lisäksi väestöohja ei kehity mitenkään myönteiseen suuntaan näissä neljässä kunnassa. Ulvilan kasvo on Pori-riippuvainen, eikä Harjavalta, tai Kokemäki kehity tässä kokonaisuudessa. Huittinen sen sijaan on kehittyvä kunta erityisesti taloudellisesti, joten Kokemäen kannalta se on parempi. Mitä tarjottavaa Kokemäellä sitten olisi taas Huittisille, on laaja kouluverkko ja suuret opiskelijamäärät eri ammatillisiten koulujen kautta. Se täydentäisi Huittisten omaa mainetta opiskelijakaupunkina!