Äiti Venäjä on nousemassa jaloilleen pitkien ponnisteluiden jälkeen. Se on alkanut pröyhistelemään rintaansa maailmalle ja on selvästi hakemassa paikkaansa jälleen yhtenä maailmaa koskevien uudistusten alullepanijana ja toimijana. Engalnnin ja Venäjän suhteet takkuilevat jatkuvasti, Yhdysvalloissa puhutaan jo uudesta kylmästä sodasta, vaikka ulkoministeriö toppuutteleekin näitä puheita. Viro on alinomaan vastakkain Venäjän kanssa edellisen isäntämaan vanhasta tottumuksesta tarttua balttien sisäpolitiikkaan.
Ongelmia ja vastakkain asettumista on joka puolella Venäjää. Oli sitten kyse Euroopasta, Yhdysvalloista, Japanista tai Kiinasta. Venäjän ulkopolitiikka on agressiivista ja sisäänpäin kääntyvää. Ja tavallaan tämä on ymmärrettävää, sillä se on aikanaan ollut maailman suuntaa määrittelevä suurvalta ja käytännössä hallinnut puolta maailmasta. Eikä suuruuden päivien johtaja-asema ja määräysvalta ole kadonnut minnekkään venäläisestä mielestä. Tottakai he haikailevat vanhoja loistonpäiviä ja suurta valtaa. Kuitenkin ilman kommunismia.
Venäjä toimii nyt tämän mukaisesti ja pyrkii politiikallaan takaisin supervalta-asemaansa. Suomen kohdalla politiikka on näkynyt mm. tulevien korkeiden puutullien merkeissä. Venäjän puutullit uhkaavat lopettaa pitkäaikaisen kaupankäynnin rajan yli. Suomalaiset metsäpatruunat iskivät silmänsä Venäjän metsiin jo 1960-luvun alussa, jolloin kotimaisen puun käyttö uhkasi ylittää hakkuumahdollisuudet.
Suomalaisen metsäteollisuuden ajautuminen riippuvaiseksi venäläisestä raakapuusta on tapahtunut pikkuhiljaa. Tuontipuu on ylläpitänyt Suomen metsäteollisuuden laajenemismahdollisuuksia jo vuosikymmenten ajan. Raju tuonnin lisääntyminen alkoi kuitenkin vasta 1990-luvun puolivälissä. Tällä hetkellä Suomalainen metsäteollisuus käyttää noin 55 miljoonaa m3 suomalaista puuta ja 18 miljoonaa m3 ulkomaista, enimmäkseen Venäläistä puuta. Lähes koko 18 miljoonaa kuutimetriä pitäisi nyt pystyä jotenkin korvaamaan kotimaisilta markkinoilta.
Keskisuomalainen arvioi helmikuun puolessa välissä, että puutullit tulevat viemään yksin Itä-Suomesta 6000 työpaikkaa. Tähän asti Venäjältä on tuotu raakapuuta jalostettavaksi Suomeen. Venäjä kuitenkin tahtoo nyt, että jalostusteollisuus siirtyisi Venäjälle, eikä toimisi enää Suomessa. Suomelle on kuitenkin luvattu poistaa ylihinnoitellut puutullit, mikäli Suomen valtio ajaa Venäjän jäsenyyttä maailmakauppajärjestössä. Tämä on jälleen jotenkin hullua. Kumpi tässä nyt onkaan päätavoite. Maailmakauppajärjestön jäsenyys, vai huoli venäläisistä työpaikoista? No vastaushan on ilmeinen. Puutullit ovat osa Venäjän valta- ja ulkopolitiikkaa, jolla he pyrkivät kasvattamaan omaa valtaansa maailman politiikassa.
Suomella ei ole varsinaisesti syytä vastustaa Venäjän maailmankauppajärjestön jäsenyyttä, mutta tätä ehtoa vastaan me emme voi sitä ajaakkaan. On siis etsittävä uusia keinoja ylläpitää puunjalostusteollisuutta Suomessa. Faktahan on, että metsää meillä riittäisi yllin kyllin, mutta sen omistus on pirstoutunutta ja omaisuudenjaon yhteydessä keskittynyt paljon kaupunkeihin. Osa kaupunkilaisista, jotka ovat aikanaan lähteneet maalta työn perässä kasvukeskuksiin, eivät edes tiedä, että heille on periytynyt vanhempien kautta metsää ja missä se metsä nyt sitten oikein on.
Tästä muodostuu ongelma Suomen puumarkkinoilla. Vain harvat hoitavat metsäänsä, harventavat ja kasvattavat sitä. Kun tarjonta on pientä suurta kysyntää vastaan, on puun hintakin Suomessa liian korkea. Jos kaikki tukkivaiheessa oleva metsä saataisiin nyt suomalaisen metsäteollisuuden käyttöön, me emme enää tarvitsisi Venäjän puuta. Suomessa metsää kasvaa enemmän kuin sitä kaadetaan ja metsää meillä riittää. Ongelma on kuitenkin ettei suurinta osaa metsästä myydä.
Metsähoitoyhdistys neuvoo ja auttaa metsänhoidossa ainoastaan niitä, jotka ovat liittyneet metsänomistajien liittoon ja maksavat jäsenmaksua metsähoitoyhdistykselle. Etelässä yhdistykseen voi liittyä kaikki yli neljä hehtaaria omistavat, Oulun läänissä yli seitsemän hehtaaria ja Lapin läänissä yli 12 hehtaaria metsää omistavat. Moni etelässä omistaa yli tuon neljä hehtaaria, muttei kuulu metsähoitoyhdistykseen. Asiaan on tartuttava kovalla kouralla. Jotta Suomessa metsäteollisuus voi elää jatkossakin, on yhdistyksen ulkopuolelle jääneet saatava mukaan metsäteollisuuteen.
On alettava vakavissaan miettimään vaihtoehtoa, pitääkö tietyn hehtaarimäärän omistavat henkilöt velvoittaa metsänhoitoon. Faktahan on, että tukkimetsästä saa hyvän korvauksen, joten metsän hoitoon uhrattu raha kannattaa. Kyseessä on koko yhteiskunnan hyvä, tuhannet työpaikat ja Venäjän painostuspolitiikka, joka ei saa saada tuulta siipiensä alle. Jotta kakkia metsänomistajia voidaan informoida metsänomistajuudesta ja heille lankeavista velvotteista, on tähän työhön uhrattava valtavat määrät rahaa ja työtunteja. Mutta mikäli voidaan luoda järjestelmä, jolla metsäteollisuus voi säilyä Suomessa vielä vuosikymmeniä, on sijoitus sen arvoinen.
Esko Ahon metsäteollisuuden ja metsäsektorin toimintaedellytystyöryhmä, jonka pääministeri Matti Vanhanen asetti pohtimaan metsäteollisuuden edellytyksiä tulevaisuuden Suomessa, ehdotti että hallitus käyttäisi tulevana nelivuotiskautena 105 miljoonaa euroa lisärahaa puuhuollon turvaamiseen. Tähän sisältyvät metsien suojelutoimet. Työryhmään kuuluivat mm. Jouko Ahonen ja Lauri Ihalainen. Työryhmä on todennut, että suomalaisen puun käyttöä voidaan nostaa 70 miljoonaan m3 häiritsemättä metsän moninaiskäytön ja suojelun tarpeita. Tämä toisi noin 5000 uutta pysyvää työpaikkaa haja-asutusalueille.
Muutoksia on tulossa paljon, kuten kuljetysyhteyksien parantaminen, teiden rakentaminen ja rautatieliikenteen suurempi hyödyntäminen, jossa valtion on laitettava lisärahaa peliin. Myös verohelpotuksilla houkutellaan uusia metsäbisnekeenlähtijöitä mukaan. Ensimmäisen viiden vuoden aikana harvennetun metsän puunmyyntitulot tulevat verovapaiksi.
Jotta uuditukset toimisivat, on nyt korostettava yhteiskuntavastuuta metsänomistajille. Työ ei saa muodostua heille tietenkään ylipääsemättömäksi, sillä siinä vaiheessa voimme unohtaa kaupunkilaiset metsänomistajat. He eivät sitoudu metsänhoitoon ja myyntiin, mikäli se veloittaa heiltä enemmän kuin puhelinsoiton ja toimeksiannon verran metsän harvennuksesta/kaadosta.
Kiitos Venäjän, projekti on kallis, mutta ehdottoman tärkeä toteuttaa. Kyseessä on yksi Suomen tukijaloista ja toimeentulosta. Hyvät ystävät: yhteiskuntavastuuta!
Ongelmia ja vastakkain asettumista on joka puolella Venäjää. Oli sitten kyse Euroopasta, Yhdysvalloista, Japanista tai Kiinasta. Venäjän ulkopolitiikka on agressiivista ja sisäänpäin kääntyvää. Ja tavallaan tämä on ymmärrettävää, sillä se on aikanaan ollut maailman suuntaa määrittelevä suurvalta ja käytännössä hallinnut puolta maailmasta. Eikä suuruuden päivien johtaja-asema ja määräysvalta ole kadonnut minnekkään venäläisestä mielestä. Tottakai he haikailevat vanhoja loistonpäiviä ja suurta valtaa. Kuitenkin ilman kommunismia.
Venäjä toimii nyt tämän mukaisesti ja pyrkii politiikallaan takaisin supervalta-asemaansa. Suomen kohdalla politiikka on näkynyt mm. tulevien korkeiden puutullien merkeissä. Venäjän puutullit uhkaavat lopettaa pitkäaikaisen kaupankäynnin rajan yli. Suomalaiset metsäpatruunat iskivät silmänsä Venäjän metsiin jo 1960-luvun alussa, jolloin kotimaisen puun käyttö uhkasi ylittää hakkuumahdollisuudet.
Suomalaisen metsäteollisuuden ajautuminen riippuvaiseksi venäläisestä raakapuusta on tapahtunut pikkuhiljaa. Tuontipuu on ylläpitänyt Suomen metsäteollisuuden laajenemismahdollisuuksia jo vuosikymmenten ajan. Raju tuonnin lisääntyminen alkoi kuitenkin vasta 1990-luvun puolivälissä. Tällä hetkellä Suomalainen metsäteollisuus käyttää noin 55 miljoonaa m3 suomalaista puuta ja 18 miljoonaa m3 ulkomaista, enimmäkseen Venäläistä puuta. Lähes koko 18 miljoonaa kuutimetriä pitäisi nyt pystyä jotenkin korvaamaan kotimaisilta markkinoilta.
Keskisuomalainen arvioi helmikuun puolessa välissä, että puutullit tulevat viemään yksin Itä-Suomesta 6000 työpaikkaa. Tähän asti Venäjältä on tuotu raakapuuta jalostettavaksi Suomeen. Venäjä kuitenkin tahtoo nyt, että jalostusteollisuus siirtyisi Venäjälle, eikä toimisi enää Suomessa. Suomelle on kuitenkin luvattu poistaa ylihinnoitellut puutullit, mikäli Suomen valtio ajaa Venäjän jäsenyyttä maailmakauppajärjestössä. Tämä on jälleen jotenkin hullua. Kumpi tässä nyt onkaan päätavoite. Maailmakauppajärjestön jäsenyys, vai huoli venäläisistä työpaikoista? No vastaushan on ilmeinen. Puutullit ovat osa Venäjän valta- ja ulkopolitiikkaa, jolla he pyrkivät kasvattamaan omaa valtaansa maailman politiikassa.
Suomella ei ole varsinaisesti syytä vastustaa Venäjän maailmankauppajärjestön jäsenyyttä, mutta tätä ehtoa vastaan me emme voi sitä ajaakkaan. On siis etsittävä uusia keinoja ylläpitää puunjalostusteollisuutta Suomessa. Faktahan on, että metsää meillä riittäisi yllin kyllin, mutta sen omistus on pirstoutunutta ja omaisuudenjaon yhteydessä keskittynyt paljon kaupunkeihin. Osa kaupunkilaisista, jotka ovat aikanaan lähteneet maalta työn perässä kasvukeskuksiin, eivät edes tiedä, että heille on periytynyt vanhempien kautta metsää ja missä se metsä nyt sitten oikein on.
Tästä muodostuu ongelma Suomen puumarkkinoilla. Vain harvat hoitavat metsäänsä, harventavat ja kasvattavat sitä. Kun tarjonta on pientä suurta kysyntää vastaan, on puun hintakin Suomessa liian korkea. Jos kaikki tukkivaiheessa oleva metsä saataisiin nyt suomalaisen metsäteollisuuden käyttöön, me emme enää tarvitsisi Venäjän puuta. Suomessa metsää kasvaa enemmän kuin sitä kaadetaan ja metsää meillä riittää. Ongelma on kuitenkin ettei suurinta osaa metsästä myydä.
Metsähoitoyhdistys neuvoo ja auttaa metsänhoidossa ainoastaan niitä, jotka ovat liittyneet metsänomistajien liittoon ja maksavat jäsenmaksua metsähoitoyhdistykselle. Etelässä yhdistykseen voi liittyä kaikki yli neljä hehtaaria omistavat, Oulun läänissä yli seitsemän hehtaaria ja Lapin läänissä yli 12 hehtaaria metsää omistavat. Moni etelässä omistaa yli tuon neljä hehtaaria, muttei kuulu metsähoitoyhdistykseen. Asiaan on tartuttava kovalla kouralla. Jotta Suomessa metsäteollisuus voi elää jatkossakin, on yhdistyksen ulkopuolelle jääneet saatava mukaan metsäteollisuuteen.
On alettava vakavissaan miettimään vaihtoehtoa, pitääkö tietyn hehtaarimäärän omistavat henkilöt velvoittaa metsänhoitoon. Faktahan on, että tukkimetsästä saa hyvän korvauksen, joten metsän hoitoon uhrattu raha kannattaa. Kyseessä on koko yhteiskunnan hyvä, tuhannet työpaikat ja Venäjän painostuspolitiikka, joka ei saa saada tuulta siipiensä alle. Jotta kakkia metsänomistajia voidaan informoida metsänomistajuudesta ja heille lankeavista velvotteista, on tähän työhön uhrattava valtavat määrät rahaa ja työtunteja. Mutta mikäli voidaan luoda järjestelmä, jolla metsäteollisuus voi säilyä Suomessa vielä vuosikymmeniä, on sijoitus sen arvoinen.
Esko Ahon metsäteollisuuden ja metsäsektorin toimintaedellytystyöryhmä, jonka pääministeri Matti Vanhanen asetti pohtimaan metsäteollisuuden edellytyksiä tulevaisuuden Suomessa, ehdotti että hallitus käyttäisi tulevana nelivuotiskautena 105 miljoonaa euroa lisärahaa puuhuollon turvaamiseen. Tähän sisältyvät metsien suojelutoimet. Työryhmään kuuluivat mm. Jouko Ahonen ja Lauri Ihalainen. Työryhmä on todennut, että suomalaisen puun käyttöä voidaan nostaa 70 miljoonaan m3 häiritsemättä metsän moninaiskäytön ja suojelun tarpeita. Tämä toisi noin 5000 uutta pysyvää työpaikkaa haja-asutusalueille.
Muutoksia on tulossa paljon, kuten kuljetysyhteyksien parantaminen, teiden rakentaminen ja rautatieliikenteen suurempi hyödyntäminen, jossa valtion on laitettava lisärahaa peliin. Myös verohelpotuksilla houkutellaan uusia metsäbisnekeenlähtijöitä mukaan. Ensimmäisen viiden vuoden aikana harvennetun metsän puunmyyntitulot tulevat verovapaiksi.
Jotta uuditukset toimisivat, on nyt korostettava yhteiskuntavastuuta metsänomistajille. Työ ei saa muodostua heille tietenkään ylipääsemättömäksi, sillä siinä vaiheessa voimme unohtaa kaupunkilaiset metsänomistajat. He eivät sitoudu metsänhoitoon ja myyntiin, mikäli se veloittaa heiltä enemmän kuin puhelinsoiton ja toimeksiannon verran metsän harvennuksesta/kaadosta.
Kiitos Venäjän, projekti on kallis, mutta ehdottoman tärkeä toteuttaa. Kyseessä on yksi Suomen tukijaloista ja toimeentulosta. Hyvät ystävät: yhteiskuntavastuuta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti