Onko Suomi unohtanut Viron?

Viro saavutti uudelleen itsenäisyytensä raskaiden ponnistelujen kautta 90-luvun alussa, mutta Suomea ei ole kiittäminen sen itsenäisyyden saavuttamisesta. Päinvastoin, voidaan jopa väittää Suomen laittaneen kapuloita rattaiden väliin. Käyttäytymisemme ei ole puolusteltavaa, vaikkakin sitä yritetään ymmärtää YYA-sopimuksen ja Neuvostoliiton konkreettisen uhan vuoksi. Tuohon aikaan Mihail Gorbatshov oli jo aloittanut perestroikana tunnetun uudistuspolitiikkansa, joka toi maata lähemmäs länttä. Suomen ei tarvinnut pelätä miehitystä, eikä Neuvostoliitto pystynyt enää tarttumaan maamme sisäiseen politiikkaan samalla tavalla kuin aiemmin. Nyt Neuvostoliiton täytyi valvoa etujaan länteen nähden. Sekään ei voinut toimia ihan kuten tahtoi, mutta Suomessa ei kaiketi tätä edes tahdottu nähdä, vaan edelleen elettiin kuin vaaran vuosina, kun taas Viro eli todellisia vaaran vuosiaan.

Edgar Savisaar, joka oli tuolloinen Viron pääministeri vieraili Suomessa tammikuussa 1991 tavaten silloisen Suomen pääministeri Harri Holkerin, sekä Presidentti Mauno Koiviston. Hän saapui anomaan Suomen tukea Viron taistellessa itsenäisyydestään. Tuota aikaa kutsutaan nyttemmin Tammikuun kriisiksi, sillä Yhdysvallat oli aloittamassa sotaa Irakin kanssa vapauttaakseen Kuwaitin, joten koko maailman katse oli kohdistunut tuolloin tähän sotaan. Neuvostoliitto käytti tätä tilannetta hyödykseen ja vyörytti tankkinsa itsenäisyyttä tavoittelevien Viron, Latvian ja Liettuan pääkaupunkeihin, eikä ihmisuhreilta säästytty. Suomessa tiedettiin tämä ja suhtautuminen Baltteihin ja Viron huoleen oli ymmärtäväinen, muttei se luvannut antaa apuakaan balteille. Samaan aikaan Virossa koottiin ns. interrintamaa, joka oli neuvostomielinen liike, joka piirittikin Viron riigikogun ja oli vallata rakennuksen. Itsenäisyys balteilla oli vaakalaudalla, mutta Suomi ei suostunut auttamaan edes henkisesti. On tosin tunnustettava, että Suomen opetusministeriö tuki taloudellisesti Suomeen perustettua Tuglas-seuraa, joka edelleen välitti apunsa Virolle, mutta se tapahtui ilman julkista tukea.

Tilanne muistuttaa pitkälti samaa, kun Suomi talvisodan aikana pyysi apua Ruotsilta sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Tuolloinhan Ruotsi kieltäytyi antamasta sotilaallista, tai taloudellista tukea viitaten maansa puolueettomuuteen. Lisäksi Ranskassa koottiin sotilaalliset joukot, joiden oli tarkoitus saapua Suomeen maamme avuksi Skandinavian kautta, koska meri oli jäässä, eikä Natsi-Saksan lävitse voinut marssia, mutta Ruotsi kielsi ehdottomasti joukkojen kulun maansa yli. Toisaalta taas, kun saksalaiset joukot vaativat lupaa kulkea Pohjois-Ruotsin lävitse Norjaan Suomen kautta, oli Ruotsi mitä innokkain antamaan saksalisille kulkuluvan. Tämä on provosoivaa, mutta kuitenkin todellista.

Näin ollen Ruotsi kielsi apunsa Suomelle sen kriisissä, kuten Suomi kielsi apunsa Virolle sen kriisissä, joissa molemmissa oli vaakalaudalla itsenäisyys. Sekä Ruotsi 30-40-luvulla, kuten Suomi 90-luvun alussa tahtoi vain pedata mahdollisimman hyvät suhteet Neuvostoliittoon välittämättä ideologisesti, ja Suomen kohdalla geneettisesti, lähemmän kansan kohtalosta.

Jos vain oltaisiin oltu edes passiivisia, mutta Presidentti Koivisto jopa esitti Yhdysvaltain silloiselle Presidentille George Bush vanhemmalle, että Viro, Latvia ja Liettua aiheuttavat epävakautta itsenäisyyspyrkimyksillään Itämerelle, sekä että balttien kysymyksessä kannattaa olla varpaisillaan. Koivistolla oli omat syynsä sanoessaan näin, muttei se olisi ollut välttämätöntä. Islanti, joka lähti tukemaan voimakkaasti Baltian itsenäisyyttä, sai Suomen politiikoilta, mukaan luettuna Paavo Väyryseltä, ankaraa noottia toiminnastaan

Kun Viro itsenäistyi, syntyivät Suomen ja Viron välille kaikkien toimien jälkeen uudelleen lämmin ja tiivis suhde kulttuurisesti, kuten myös taloudellisesti, johtui se lähinnä hyvistä ruohonjuuritason suhteista, eikä niinkään Suomen valtion aktiivisesta Baltian politiikasta. Suomi on Viron tärkein kauppakumppani, sekä Viro Suomelle tänä päivänä 10. tärkein. Se on uskomaton asema Suomen kaupankäynnissä suhteutettuna Viron väkilukuun, sillä sen kanssa käyty kauppa on samalla tasolla mm. Ranskan ja Norjan kanssa. Viro on tällä hetkellä se kehittyvämpi maa meistä kahdesta. Sen ennustetaan ohittavan Suomen talous ja tuottavuus n. 10 vuoden päästä. Viron merkitys siis Suomen taloudelle tulee entistään vain kasvamaan, mutta samalla kun Viro kehittyy, kääntää se yhä enemmän Suomelle selkänsä mikäli emme kiinnitä enemmän huomiota Balttiaan ja erityisesti Viroon.

Kun Viro kasvaa, löytää se yhä paremmat markkinaraot Keski-Euroopasta, Idästä ja rapakon takaa Yhdysvalloista. Suomi menettää merkittävimmän asemansa Viron markkinoilla ja kaupankäynnissä ulkomaisista maista, sekä kärsii tästä tappiosta taloudellisella saralla huomattavasti. Suomi tuntuu painottavan nykyään vain Yhdysvaltojen, sekä Venäjän suhteisiin ja kaupankäyntiin ja unohdetaan pieni, mutta pippurin maa Viro. Harrastamalla aktiivista politiikkaa suurvaltoihin, unohdamme meidän pikkujättiläisemme, joka yhä enemmän kääntää selkänsä meille. Emme voi pitää hyviä suhteitamme Viroon itsestäänselvyyksinä.

Kehitys on ollut jo nyt huomattavissa. Viro oli vielä 2003 9. merkittävin ulkomainen kauppakumppani Suomelle, nyt kymmenenneksi, mutta sen osuus on silti kasvanut. Viro on selvästi innovatiivisempi ja houkuttelevampi maa investoinneille. Olisikin jo aika myöntää, että Suomi saa toisinaan katsella Viroa ylöspäin, sekä luopua nenänvartta pitkin tuijottelu muka parempana kansana. Pelkät hyvät ruohonjuuritason suhteet eivät riitä pitämään virolaisia uskollisina Suomelle. Nyt on aika Suomen poliittistenkin piirien tarttua itseään niskasta ja alkaa panostaa pitkäkantoiseen Baltian politiikkaan ja suhteisiin vielä kun ei ole liian myöhäistä, ja tällä kertaa tarkastella naapuriamme silmien tasalta ja toisinaan ylös.