perjantai 6. kesäkuuta 2008

Mallia SDP:stä


SDP valitsi itselleen varsin nuoren uuden puoluejohdon. Puheenjohtajaksi nousi Jutta Urpilainen (32-v.), ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi ex-piispa Ilkka Kantola, seuraavaksi Maria Guzenina-Richardson ja Pia Viitanen. Puoluesihteeriksi valittiin Ari Korhonen Varsinais-Suomesta. Johto koki varsinaisen nuorennusleikkauksen Urpilaisenkin ollessa nuorin puheenjohtaja. Jutta Urpilainen on muuten myös Kokkolan valtuuston varapuheenjohtaja Tuomo Puumalan ollessa puheenjohtaja. Kokkola tuntuu synnyttävän nyt valtavan määrän nuoria ja dynaamisia johtajia.

Urpilaisen valinta SDP:n puheenjohtajaksi korostaa Tuomon valinnan merkitystä Joensuussa entisestään. Kun SDP teki tällaisen nuorennuksen, on Tuomo ehdottoman tärkeä henkilö Keskustan varapuheenjohtajaksi. Nuorten pitää voida samaistua myös Keskustaan, johon Tuomo on meidän ainoa vaihtoehto. Urpilainen tulee varmasti vetämään nuorten ääniä SDP:lle. Ja kun Kokoomuksenkin johdossa on nuori henkilö, ei Puumalan valintaa yksinkertaisesti voida jättää tekemättä. Keskustasta tuleva kuva riippuu nyt paljon Tuomon valinnasta. Mikäli Tuomo jäisi rannalle varapuheenjohtajavaaleissa, jäisi Keskustasta ikävä kuva vanhoollisena puolueena nuorekkaiden Kokoomuksen ja SDP:n rinnalla.

Urpilaisen poliittinen suuntautuminen on vielä hieman kysymysmerkki, mutta varmasti hän on vähemmän provosoiva kuin Heinäluoma, eikä lähde korostamaan eriarvoisuuden materialistista sortaja-sorrettu kuvaa, jota Heinäluoma pyrki tuomaan omana aikanaan esille, epäonnistuen siinä täysin. Urpilainen vaikuttaa enemmän Lippos-tyyliseltä. Hän jopa heitti Paavo Lipposen nimen ilmoille puhuttaessa SDP:n seuraavasta mahdollisesta pääministeriehdokkaasta. Ja toki Urpilainen itsekin on vahva vaihtoehto tässä kilvassa.

Joka tapauksessa SDP:n uusi johto on houkutteleva ja uutuuden viehätys tulee jatkumaan varmasti yli kunnallisvaalien, joten Keskustankin on saatava jotain uutta joka viehättää. Tähän tarvitaan Tuomo Puumalaa ja varmasti myös Kimmo Tiilikaista. Nämä kaksi ovat vielä melko vähän politiikassa ryvettyneitä ja vaikuttavat isomman yleisön silmissä luotettavilta, toisin kuin mikä kuva esim. Korhosesta ja Vanhasesta on tällä hetkellä. Niin tai näin, SDP heitti pallon nyt meille. Meidän on kyettävä vastaamaan SDP:n muuttuneeseen julkikuvaan ja tehtävä omat yhtä radikaalit vaihdokset omassa puoluekokouksessamme.

Jutta Urpilaisen sivuille pääset tästä.

Ei kommentteja: