Tuomo Puumala Keskustan varapuheenjohtajaksi!

Keskustan puoluekokous järjestetään 13.-15-6.2008 Joensuussa. Paikalla pidetään mm. Puheenjohtajavaalit, jossa Satakunnan Keskustanuoret tukevat Matti Vanhasta edelleen puheenjohtajana ja varapuheenjohtajaksi Satakunnan Keskustanuoret tukevat 26-vuotiasta Keskustanuorten puheenjohtajaa Tuomo Puumalaa.

Puhumme paljon keinoista, mutta vähän päämääristä. Tuomolla on päämääriä ja määrätietoisesti hän on uraansakkin luonut. Hän on osoittanut kyntensä erittäin kykenevänä poliittisensa toimijana. Hän on Keskustanuorten puheenjohtajuuden lisäksi Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja nuorin kansanedustaja eduskunnassa.

Varapuheenjohtajana Tuomo toisi erinomaisesti esille myös nuorten ääntä. Tuomo on erinomainen puhuja, kuuntelija ja rakentava tiimipelaaja, josta Keskusta saisi vahvan lenkin ketjuunsa. Tuomo on ansainnut paikkansa Keskustan varapuheenjohtajana. Keskusta tarvitsee Tuomoa, hänen näkemyksiään, vahvuuksiaan ja nuorekasta ilmettä. Aikanaan Keskustan siirtyessä kolmeen varapuheenjohtajaan, ajatuksena olikin, että kukin varapuheenjohtaja edustaisi erilaisia tahoja. Yksi koko puoluetta, yksi naisia ja yksi nuoria.

Tuomon tavoitteena on lisätä vakautta, hyvinvointia, yrittäjyyttä ja onnellisuutta. Hän näkee että oikeilla päätöksillä ihmiset pystyvät suunnittelemaan elämäänsä pidemmälle ja jokainen voi olla omassa elämässään mahdollisimman onnellinen.

Satakunnan Keskustanuoret tekevät kaikkensa Tuomon läpimenon puolesta ja kannustavat kaikkia muitakin ryhtymään samaan. On aika aloittaa terve sukupolven vaihdos Keskustassa. On aika valita Tuomo Puumala Keskustan varapuheenjohtajaksi.

Voit tutustua Tuomoon ja hänen ajatuksiin paremmin täältä.

Tennilä pitäköön mölyt mahassaan!

Satakunnan Kansa uutisoi maanantaina 28. huhtikuuta, että vasemmistoliiton Esko-Juhani Tennilä odottaa keskustan nousevan kapinaan Matti Vanhasta vastaan. Tennilä yltyi tällaisiin puheisiin sen jälkeen, kun Vanhanen oli todennut ettei rikkaiden rikastumisessa ole mitään väärää.

Tennilä näki tämän jenkkiläismallin ihannoimisena ja uskoo Vanhasen puheiden olevan ristiriidassa keskustalaisten arvojen ja moraalin kanssa. Vanhanen oli todennut, ettei rikkaiden pääomatulot tee köyhiä köyhemmiksi. Rikkaan useinmiten järjestävät töitä monille suomalaisille. Onko tämä nyt keskustalaisten arvojen vastaista?

Tennilä ei selvästikkään ymmärrä mitä keskustalaisuus onkaan. 60- ja 70-lukujen "vasemmistokeskusta" oli oman aikansa poikkeuksellinen ja outo ilmiö. Juuri se Keskusta ei edustanut todellisia arvoja. Erityisesti 60-70-lukujen Keskustan ajatus tulonjaosta oli vinoutunut. Tänä päivänä on ymmärrettävä, ettei Keskustalle ole mikään itseisarvo tai päämäärä saavuttaa täydellisen tasa-arvoista tulonjakoa. Jotkut onnistuvat yhdellä hetkellä, toiset toisella. Ylipäänsä on koko Suomen etu, että se väestö vaurastuu. Jos se ei vaurastu suhteessa yhtä paljon joka sosiaaliluokassa ei se tarkoita, että asiat olisivat meneet pieleen.

Köyhyys ei poistu maailmasta kohdistamalla syyttävän sormen rikkaisiin. Sillä ei korjata mitään. Tietyssä määrin parempituloisia on verotettava raskaammin, jotta edes jonkinlainen tulonjako toetutuu, muttei kaikkea voida repiä varakkaiden niskasta. Suomi tarvitsee rikkaita. Heidän etunsa on meidän etu!

Suomikuva maailman mediassa 2007

Ulkoministeriö julkaisi hiljattain jokavuotisen katsauksensa Suomen näkyvyydestä ulkomaisessa mediassa. Julkaisu tutkii suomikuvan tulkintaa maailmalla, näkyvyyden volyymia ja laatua. Katsauksessa näkyikin, että monasti Suomi nähtiin virheellisessä valossa, joka korostui erityisesti Jokelan tramaattisten tapahtumien yhteydessä.

Jokelan kouluammuskelun jälkeen Suomesta julkaistiin paljon kirjoituksia kaikilla mantereilla. Toisinaan asia nähtiin sen subjektiivisessa valossa kuten kuuluukin, mutta valitettavan usein suomalaiset leimattiin kylmiksi, tunteettomiksi, väkivaltaisiksi ja eristäytyneiksi ihmisiksi. Erityisesti Englanti korosti tätä näkemystä muissakin yhteyksissä. Englanti suhtautuu julkisessa keskustelussa tällä hetkellä Suomeen varsin skeptisesti. Talouden, hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta se näkee Suomen polkevan paikallaan ja pian kaatuvan alas, jos me emme tee jotain nykyiselle järjestelmällemme.

Englannille Suomi edustaa skandinaavisen talous- ja valtiomallin esikuvaa ja kaikkein kehittynentä mallia siitä. Ja juuri Suomen tulevaisuus nähdään Englannista käsin varsin pessimistisesti. On vaikea käsittää mistä negatiivinen suomikuva Englantiin on pesiytynyt, mutta negatiivisuus on ollut voimissaan jo pitkän aikaa. Mm. kun Suomessa oltiin valitsemassa Suurinta Suomalaista YLE:n tuottamassa ohjelmassa, Englannissa kirjoiteltiin voiko Suomen kokoisesta kääpiövaltiosta edes löytyä sataa suurmiestä/naista.

Toisaalta taas Suomen koulutusjärjestelmää, korkeaa teknologiaa ja infrastruktuuria kehuttiin varsin vuolaasti maailmalla. Hassua kyllä Suomalaista kulttuuriakin arvostettiin erittäin korkealle varsinkin Saksassa, Virossa ja Ruotsissa. Suomalaista taidetta pidettiin Saksalaisessa lehdistössä jopa tulevaisuuden luojana. Eräs kolmen sivun artikkeli kiitteli Suomea vuolaasti suunnan näyttämisestä ja Itävallassa Suomen todettiin olevan ylivertainen taiteissa.

Saksassa Suomi sai kuitenkin valtavasti kritiikkiä Nokian Bochumin-tehtaan sulkemisen yhteydessä. Suomen riippuvuutta yleisestikkin Nokiaan arvosteltiin tässä yhteydessä valtavasti maailmalla. Kuitenkin taas monet näkivät Suomen toimivan maailman markkinoiden edistyksellisenä tekijänä ja luotettavana sijoitusmaana ulkomaisille yrityksille. Suomessa tavoitellaan tehokkuutta ja voittoa, joka toisinaan oli erittäin myöntiestä julkisuutta. On silti hämästyttävää, nämä seikat huomioon ottaen, että investointien vertailussa eri maihin, Suomi on vasta sijalla 85. Kuinka voi olla, että taloudellisesti luotettava Suomi, jossa on korkea osaaminen, innovatiivisuus ja koulutus, ei houkuttele ulkomaisia sijoituksia, vaikka edustamme maailman kehityksen sektorilla sijaa 14-10 riippuen mittarista. Syy tähän on hyvin yksinkertainen. Suomi on yksi maailman kalleimmista maista, ja suhteessa sijoitettuun rahaan, voitto on pieni. Yhdysvaltalaiselle on paljon järkevämpää sijoittaa Viroon, kuin Suomeen. Ennen Suomi kykeni kilpailemaan hyvillä Venäjän yhteyksillään, mutta nyt kun sellaiset on Virollakin, ei ole kovinkaan vaikea pohtia kumpaan sijoitukset kohdistuvat.

Yhdysvalloissa sen sijaan Suomi oli poikkeuksellisen paljon esillä ja juuri positiivisessa mielessä. Suomi kiinosti Yhdysvaltoja erityisesti energiapolitiikan saralla. Suomi kuvattiin esimerkkivaltioksi ydinvoimapolitiikassa, ympäristöystävällisyydessä ja puhtaudessa. Tämän vuoksi mm. pääministeri Vanhanen sai odottamatonta näkyvyyttä vierailullaan alkuvuodesta ja häntä pyydettiin useisiin ennalta sopimattomiin tilaisuuksiin. Demokraattien puolue kutsui Vanhasen yhdeksi alustajakseen puoluekokoukseensa elokuussa, joka on maailman suurin puoluekokous. He tahtoivat myöskin luoda tiiviimmät suhteet itseään ideologisesti läheisiin Eurooppalaisiin puolueisiin, kuten Suomen Keskustaan.

Suomen kuva oli siis varsin kahtia jakautunut. Osa edusti Englannin mukaista negatiivista suhdetta Suomeen, kuten monet Etelä-Amerikan maat tekivät. Tai positiivista, kuten Yhdysvallat, Viro ja muut Baltian maat. Venäjä oli poikkeuksellinen. Venäjä edusti ylhäältyä määräilevää asennetta. Venäjä puuttui paljon julkisessa keskustelussaan Suomen sisäpoliittisiin kysymyksiin ja mm. varoitteli Suomea Nato-jäsenyyden hankkimisesta. Sen ilmoitettiin suoraan vaikuttavan negatiivisesti Suomen ja Venäjän suhteisiin. Venäjä siis edelleen toimii kuin herravaltio.

Kaikesta tästä huolimatta Suomi oli vain pieni alaviite ulkomaisessa lehdistössä ja laajemmassa mediassa. Me emme kovinkaan usein ylittäneet uutiskynnystä ulkomaisessa keskustelussa ja jos ylitimmekin, oli sävy useinmiten positiivista. On kuitenkin selvä raportin perusteella, että investointien houttelevuuden kannalta on tehtävä muutoksia suomikuvaan ja nykyiseen järjestelmään. Mielikuvat vaikuttavat meihin paljon negatiivisesti, mutta myös todelliset verotukselliset ongelmat. Emme ole edelleenkään riittävän kilpailukykyisiä muihin Euroopan maihin nähden. Tässä mielessä siis Englannin kritiikki Suomea kohtaan on kohdallaan. Ei kuitenkaan ihan niin paljon, että heidän täytyisi kirjoitella miten Presidentin virkatalon katto vuotaa vettä, eikä valtiolla ole varaa edes korjata sitä.

Kokonaisuudessaan raportti löytyy ulkoasiainministeriön sivuilta täältä.

Kanervan ero oli vääryys!

Suomi menetti erinomaisen ulkoministerin 1.4.2008, kun Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ilmoitti, ettei Ilkka Kanerva nauti enää puolueensa johdon luottamusta, jonka vuoksi hänet erotettiin puolueensa taholta ulkoministerin paikalta.

Ulkoministerin paikan perii nyt Alexander Stubb, europarlamentista. Suomen hallitus saa ulkoministerikseen EU-asiantuntijan, joka ei ole ollenkaan huono asia, mutta sen tulee johtaa ulkopoliittisten suhteiden hoidossa uuteen työnjakoon. Nyt Suomen ulkopoliittisten suhteiden hoidossa on noudatettu kolmen kortin politiikkaa. Halonen on keskittynyt Venäjän, Vanhanen Euroopan ja Kanerva Yhdysvaltojen suhteiden hoitamiseen. Jos sekä Stubb, että Vanhanen keskittyvät Unioniin, palataan takaisin 2000-luvun alun ulkopoliittiseen tilanteeseen, jossa Yhdysvaltoihin suhtaudutaan välittömästi, tai ainakin Yhdysvaltavastaisen asenteen vuoksi torjuvasti. Kanerva korjasi Suomen ja Yhdysvaltojen tulehtuneet suhteet hämmästyttävän nopeassa ajassa ja ennen ensimmäisen vuoden kulumista vaaleista oli Suomen ulkoministeri tehnyt jo kaksi virallista matkaa Yhdysvaltojen ulkoministerin vieraaksi.

Tällaiset suhteet Yhdysvaltoihin on välttämätöntä, sillä maailman politiikkaa ei voida harjoittaa ottamatta huomioon Washingtonin näkemyksiä, saatika toimia kohtuuttomasti niitä vastaan. Yhdysvallat ja innovatiivihankeet, sekä muut hyvät alulle pannut aloitteet on edelleen oltava Suomalaisen ulkopolitiikan korkeimmalla agendalla, kokonaisuus huomioon ottaen tietenkin.

Keskustalaisesta näkövinkkelistä Kanerva oli loistava ratkaisu ulkoministeriöön. Mm. suhtautuminen Natoon noudatteli pitkälti keskustalaisia pyrkimyksiä, mutta Stubb edutaa lähes ehdotonta Natoon suuntautuvaa politiikka. Tavallaan tällä ei ole merkitystä, sillä hallitusohjelmassa ei vieläkään puhuta siitä, että Suomi hakisi Naton ytimeen, eikä Stubb voi sellasia yksin päättää, mutta tämän asenteen kanssa saattaa tulla ongelmia hallitustyössä.

Keskustalaiset eivät voi, tai saa kuitenkaan lähteä ilakoimaan Kanervan erolla ja Kokoomuksen ongelmilla, sillä myös Keskustapuolue on joutunut käymään mediassa vastaavaa taistelua siitä missä kulkee politiikon yksityisyyden raja. Meidän jos kenen tulee ymmärtää Kanervaa. On selvää, että politiikon yksityisyyden suoja on heikompi, kuin tavallisen kansalaisen, mutta seksuaalisuus, tai siihen liittyvät asiat ovat ehdottomasti sen rajan toisella puolella. Se ei kuulu medialle, tai kansalaisille. On turha lähteä moralisoimaan Kanervan tekemisiä, sillä me emme tiedä millaisia sopimuksia, tai millainen suhde hänellä on vaimonsa kanssa. Parisuhteessa elävistä suomalaisista kolmasosa pettää puolisoaan ja noin puolet solmituista suhteista päätyy eroon. Keitä me siis olemme sanomaan tekikö Kanerva oikein, eikä sillä ole edes merkitystä, sillä hän on hoitanut työnsä hyvin.

En sano, että Katainen antoi median voittaa tämän erän, sillä eron taustalla saattaa olla enemmän asioita vaikuttamassa kuin tiedämme, mutta siltä tämä silti näyttää, vaikka syyt olisivat mitkä. Onko oikein, että medialla on tällainen valta politiikkoihin. Hehän voisivat toimiessaan näin olla vaikuttamassa aina siihen, että heille epäsuotuisa henkilö voidaan eliminoida. Aivan sama ovatko he oikeassa vai eivät. Maine on pilattu ja se jo vaikuttaa kohteena olleen ihmisen uskottavuuteen.

Oli aivan käsittämätöntä, että Kanervan osallistuessa pääsiäsikirkkoon, kommentoitiin sitä kuin mies olisi tehnyt Jumalan pilkaa saapumalla kirkkoon. Kuka meistä on sanomaan, ettei hän saisi osallistua kirkon menoihin. Minä sanon, että se joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. Ja väitämpä että yhtään kiveä ei lentäisi.

Silmällä pitäen Vanhasen tulevaa hovioikeudenkäyntiä osoittaako tämä sen kuinka Vanhasen ennakkotapauksessa poliitikkojen yksityisyyden suojassa tulee käymään? Eikö seksuaalisuuskaan ole enää meidän yksityisasia? Eikö poliitikon elämään saa kuulua salaisuuksia? Kuuluuko kaikki asiat muka kansalle? Henkilökohtaisesti minä en ainakaan aijo olla sellaisessa poliittisessa toiminnassa mukana. Ja siksi Vanhasen oikeudenkäyntiä tulee tukea ja toivoa, että hovioikeus kallistuu inhimillisyyden puolelle. Kaikki ei voi olla sallittua.

Olen henkilökohtaisesti pahoillani Kanervan puolesta. Asiat eivät menneet nyt oikeudenmukaisuuden mukaisesti. Asiakohtien osalta, toivon että Stubb jatkaa Kanervan linjan mukaista ulkopolitiikkaa. Ongelma on kuitenkin, ettei politiikkaa tehdä vain asioilla, vaan myös henkilökemioilla. Onko Stubb yhtä valloittava persoona kuin Kanerva jää nähtäväksi, mutta varmaa on että Stubb on erittäin pätevä henkilö ulkoministerin tehtäviin. On eri asia onko tämä Keskustan kannalta paras henkilö, mutta se mahdollisuus on annettava. Ja lopulta onhan tämä täysin Kokoomuksen asia.

Pohdintoja menneestä ja tulevasta - Mikä on kansan oikeustaju?

Käytyäni läpi opintojeni merkeissä vuoden 1917-1918 hallitusmuotoväittelyjä tasavallaksi julistautumisesta 6.12.1917, monarkistisen hallitusmuodon esittämiseen 12.6.1918, tulin havainneeksi, että ainoa nykyisinkin vielä olemassa oleva puolue, joka oli voittaja kaikissa kiistoissa, oli Keskusta, silloinen maalaisliitto. Ja eduskuntapöytäkirjoista on ollut havaittavissa maalaisliitossa vallinnut tunnekuohu tasavaltalaisuuden ja kansalaisyhteiskunnan puolesta. Oikeastaan Maalaisliitto oli ainut puolue Nuorsuomalaisen ja Edistyspuolueen kanssa, jotka olivat tuolloisessa eduskunnassa tasavaltalaisia Sosiaalidemokraattien ollessa paitsiossa hävityn sisällissodan vuoksi. Maalaisliitto oli voittajien puolella sisällissodassa ja uudelleen voittajien puolella hallitusmuotokysymyksessä. Ihailtu maatilan poika oli voittanut kaiken.

On myönnettävä rehellisyyden nimissä, että Maalaisliittolaiset, etunenässä Santeri Alkio, olivat impulsiivisiä. Heidän puolustuspuheensa tasavallan puolesta, tai monarkiaa vastaan olivat valheellisia, tunneperäisiä ja toisinaan varsin tyhmiäkin. Vastaavaa ei ilmennyt Vanhasuomalaisten puheissa ja kannanotoissa. Heille kysymys olikin enemmän numeroihin, faktoihin ja järkiperäisiin pohdintoihin perustuva, vaikkakin he tekivät myös ylilyöntejä moittiessaan Yhdysvaltalaista, Ranskalaista, tai Sveitsiläistä tasavaltaa. Maalaisliitolle asia oli kuitenkin hyvin tunnepohjainen. He kokivat olevansa oikeutettuja päättämään hallitusmuodon laidan. Olihan maalaisarmeija voittanut juurikin sodan. Ja olihan vastapuolen maltillinen sosiaalidemokraattinen siipikin tasavallan takana. Tosi onkin, että suurin osa kansasta oli tasavallan kannattajia, joten maalaisliiton ei tarvinnutkaan olla niin perusteellinen argumenteissaan, sillä laaja kansan tuki ja yleinen näkemys puhui heidän puolestaan, kun taas monarkistien piti olla tarkkoja puheissaan.

Niin tai näin, sattui silmiini kuitenkin muutama erinomainen puhe 13. päivältä kesäkuuta, kun eduskuntakeskusteluja uudesta hallitusmuodosta jatkettiin. Maalaisliiton edustaja Eetu Takkula piti monista muista maalaisliittolaisista poiketen vasin onnistuneen puheen. Puheessaan hän siteerasi senaattori Talasta, joka oli lausunut näin:

On sitäpaitsi muistettava se yleisesti tunnustettu totuus, että mitään ihannevaltiomuotoa ei ole olemassa. Missä määrin valtiomuoto pystyy tarjoamaan kansalle parhaita edellytyksiä onnelliselle kehitykselle, se ei riipu yksistään valtiomuodon laadusta vaan siitä, missä määrin valtiomuodossa toteutetut periaatteet ovat sopusoinnussa kansan oikeustajun kanssa.

Tämä toteamus pätee mihin tahansa aikaan, jossa yhteiskunnan perusta on kansa ja yleisestikkin kansalaisyhteiskunta. Ja voidaankin ihan vakavissaan miettiä mikä on tämän päivän demokratian tila suhteessa tähän toteamukseen. Valtion tulee olla sopusoinnussa kansan oikeustajun kanssa. Tänä päivänä voidaan monessakin kohtaa kritisoida sitä, onko kansan oikeustaju todella otettu huomioon. Viimeisenä esimerkkinä käräjäoikeuksien karsiminen 54:stä 27:ään. Vielä räikemäpää on kun Suomen 90 poliisilaitosta yhdistyvät ensi vuoden alussa 24 laitokseksi. Puhutaan jo konkreettisesta oikeuden kaikkoamisesta. Ja ilmiselväähän on, ettei karsinta koske suuria kaupunkeja, vaan juurikin pieniä kihlakuntia ja kuntia. Poliisivoimien määrä ei lisäänny, eikä poliiseja tule enempää kaduille. On totta, ettei tämän hetkisillä kustannuksilla ja satsatuilla varoilla nykyistä järjestelmää olisi pidetty pystyssä, mutta oliko tämäkään paras varteen otettava vaihtoehto. Jos henkilöstön määrä säilyy suurinpiirtein samana, tulee säästöjä lähinnä kiinteistökuluista, mutta sieltähän ei todellisia säästöjä revitä.

Toinen esimerkki on lautamiesten käyttö käräjäoikeuksissa. Valmisteilla on uudistus, joka keskittäisi lautamiehet niihin juttuihin, "joissa kaupunkilais- ja maalaisjärjellä on kysyntää", kuten oikeusministeri Tuija Brax kuvasi. Lautamiehiä käytettäisiin rikosjutuissa, joista voi saada yli kahden vuoden tuomion. Eli käytännössä lautamiehiä ei otettaisi mukaan törkeisiin rikoksiin ja varkauksiin. Edustaako tämä nyt kansan oikeustajua? Voiko demokratia toimia, jos sen päättäjät eivät ota taloudellisten ongemien edessä huomioon todellisia tarpeita? On totta, että joskus on tehävä kipeitä päätöksiä ja toimittava jopa kansan näkemyksiä vastaan, mutta että nyt maalikot ollaan sulkemassa pois oikeudesta! Tulevat uudistukset ovat totisesti tekijänsä näköisiä. Vain kaupungeissa tapahtuu ja tarvitaan kiinteitä oikeuslaitoksia.

On myöskin turhaa silmän lumetta, että poliisin sivutoimipiste jää joihinkin vanhoihin kihlakuntiin, mutta poliisiputkat lopetetaan. Käytännössä pisteillä ei ole enää merkitystä, sillä tavanomaisen asioinnin voi tehdä vaikka vähän kauempanakin, mutta hätätilanteessa putkat ja päivystävä poliisi todella ratkaisee. Jos hälytyksen etäisyydeksi tulee yli 100 kilometria, on se liian paljon. Vai aikovatko poliisit kierrellä ympärivuorokautisesti pienemmilläkin paikkakunnilla?

Säästöjä olisi voitu hakea todellakin jostain muualta, kuin keskittämisistä. Tähän asti liikenteenvalvonta on ylityöllistänyt poliisia. On täysin turhaa metsästää kahdenkympin ylinopeuskuskeja valtateiden asfalttiviidakosta, jos rahan tarvetta olisi oleellisempiinkin tehtäviin.

Palataksemme jälleen menneeseen, ja vuoden 1918 hallitusmuotokiistaan ja kansan luonteeseen, lausui edustaja Matti Kotila Suomalaisesta puolueesta (myöhemmin Kokoomus) seuraavaa:

Minä päinvastoin uskon, että kaikki, joille isänmaan vapaus ja kaikinpuolinen menestys on ollut päämääränä, ovat valmiit antamaan kaiken kykynsä ja voimansa kansamme valtiollisen, yhteiskunnallisen, sivistyksellisen ja taloudellisen elämän turvaamiseksi ja kohottamiseksi, niin että kansastamme kasvaisi siveellisestkin voimakas kansa! Sillä sittenkin kansamme menestys riippuu, ei yksinomaan hallitusmuodosta, ei kuninkaasta, ei presidentistä, vaan kansan menestys riippuu kaikkein eniten siitä kansasta, joka kokoontuu meidän tulevan hallituksemme ja valtiomuotomme ympäille.

Toivokaamme siis, että jälkimmäinen toteamus kansasta on totta ja demokratialla on edellytykset yhä nykyisessä Suomessa, ja että ihmiset jaksavat uskoa ja kokoontua nykyisen hallituksen "ympärille" se päätöksistä huolimatta. Minä silti pelkää, että juuri nykyinen päätöksenteko on etäännyttänyt ihmiset politiikasta ja demokratiasta. Oikeuden on kuitenkin lopulta toteuduttava. Tapahtuipa se sitten miten vain.

Metsäteollisuuden tulevaisuus riippuu yhteiskuntavastuusta

Äiti Venäjä on nousemassa jaloilleen pitkien ponnisteluiden jälkeen. Se on alkanut pröyhistelemään rintaansa maailmalle ja on selvästi hakemassa paikkaansa jälleen yhtenä maailmaa koskevien uudistusten alullepanijana ja toimijana. Engalnnin ja Venäjän suhteet takkuilevat jatkuvasti, Yhdysvalloissa puhutaan jo uudesta kylmästä sodasta, vaikka ulkoministeriö toppuutteleekin näitä puheita. Viro on alinomaan vastakkain Venäjän kanssa edellisen isäntämaan vanhasta tottumuksesta tarttua balttien sisäpolitiikkaan.

Ongelmia ja vastakkain asettumista on joka puolella Venäjää. Oli sitten kyse Euroopasta, Yhdysvalloista, Japanista tai Kiinasta. Venäjän ulkopolitiikka on agressiivista ja sisäänpäin kääntyvää. Ja tavallaan tämä on ymmärrettävää, sillä se on aikanaan ollut maailman suuntaa määrittelevä suurvalta ja käytännössä hallinnut puolta maailmasta. Eikä suuruuden päivien johtaja-asema ja määräysvalta ole kadonnut minnekkään venäläisestä mielestä. Tottakai he haikailevat vanhoja loistonpäiviä ja suurta valtaa. Kuitenkin ilman kommunismia.

Venäjä toimii nyt tämän mukaisesti ja pyrkii politiikallaan takaisin supervalta-asemaansa. Suomen kohdalla politiikka on näkynyt mm. tulevien korkeiden puutullien merkeissä. Venäjän puutullit uhkaavat lopettaa pitkäaikaisen kaupankäynnin rajan yli. Suomalaiset metsäpatruunat iskivät silmänsä Venäjän metsiin jo 1960-luvun alussa, jolloin kotimaisen puun käyttö uhkasi ylittää hakkuumahdollisuudet.

Suomalaisen metsäteollisuuden ajautuminen riippuvaiseksi venäläisestä raakapuusta on tapahtunut pikkuhiljaa. Tuontipuu on ylläpitänyt Suomen metsäteollisuuden laajenemismahdollisuuksia jo vuosikymmenten ajan. Raju tuonnin lisääntyminen alkoi kuitenkin vasta 1990-luvun puolivälissä. Tällä hetkellä Suomalainen metsäteollisuus käyttää noin 55 miljoonaa m3 suomalaista puuta ja 18 miljoonaa m3 ulkomaista, enimmäkseen Venäläistä puuta. Lähes koko 18 miljoonaa kuutimetriä pitäisi nyt pystyä jotenkin korvaamaan kotimaisilta markkinoilta.

Keskisuomalainen arvioi helmikuun puolessa välissä, että puutullit tulevat viemään yksin Itä-Suomesta 6000 työpaikkaa. Tähän asti Venäjältä on tuotu raakapuuta jalostettavaksi Suomeen. Venäjä kuitenkin tahtoo nyt, että jalostusteollisuus siirtyisi Venäjälle, eikä toimisi enää Suomessa. Suomelle on kuitenkin luvattu poistaa ylihinnoitellut puutullit, mikäli Suomen valtio ajaa Venäjän jäsenyyttä maailmakauppajärjestössä. Tämä on jälleen jotenkin hullua. Kumpi tässä nyt onkaan päätavoite. Maailmakauppajärjestön jäsenyys, vai huoli venäläisistä työpaikoista? No vastaushan on ilmeinen. Puutullit ovat osa Venäjän valta- ja ulkopolitiikkaa, jolla he pyrkivät kasvattamaan omaa valtaansa maailman politiikassa.

Suomella ei ole varsinaisesti syytä vastustaa Venäjän maailmankauppajärjestön jäsenyyttä, mutta tätä ehtoa vastaan me emme voi sitä ajaakkaan. On siis etsittävä uusia keinoja ylläpitää puunjalostusteollisuutta Suomessa. Faktahan on, että metsää meillä riittäisi yllin kyllin, mutta sen omistus on pirstoutunutta ja omaisuudenjaon yhteydessä keskittynyt paljon kaupunkeihin. Osa kaupunkilaisista, jotka ovat aikanaan lähteneet maalta työn perässä kasvukeskuksiin, eivät edes tiedä, että heille on periytynyt vanhempien kautta metsää ja missä se metsä nyt sitten oikein on.

Tästä muodostuu ongelma Suomen puumarkkinoilla. Vain harvat hoitavat metsäänsä, harventavat ja kasvattavat sitä. Kun tarjonta on pientä suurta kysyntää vastaan, on puun hintakin Suomessa liian korkea. Jos kaikki tukkivaiheessa oleva metsä saataisiin nyt suomalaisen metsäteollisuuden käyttöön, me emme enää tarvitsisi Venäjän puuta. Suomessa metsää kasvaa enemmän kuin sitä kaadetaan ja metsää meillä riittää. Ongelma on kuitenkin ettei suurinta osaa metsästä myydä.

Metsähoitoyhdistys neuvoo ja auttaa metsänhoidossa ainoastaan niitä, jotka ovat liittyneet metsänomistajien liittoon ja maksavat jäsenmaksua metsähoitoyhdistykselle. Etelässä yhdistykseen voi liittyä kaikki yli neljä hehtaaria omistavat, Oulun läänissä yli seitsemän hehtaaria ja Lapin läänissä yli 12 hehtaaria metsää omistavat. Moni etelässä omistaa yli tuon neljä hehtaaria, muttei kuulu metsähoitoyhdistykseen. Asiaan on tartuttava kovalla kouralla. Jotta Suomessa metsäteollisuus voi elää jatkossakin, on yhdistyksen ulkopuolelle jääneet saatava mukaan metsäteollisuuteen.

On alettava vakavissaan miettimään vaihtoehtoa, pitääkö tietyn hehtaarimäärän omistavat henkilöt velvoittaa metsänhoitoon. Faktahan on, että tukkimetsästä saa hyvän korvauksen, joten metsän hoitoon uhrattu raha kannattaa. Kyseessä on koko yhteiskunnan hyvä, tuhannet työpaikat ja Venäjän painostuspolitiikka, joka ei saa saada tuulta siipiensä alle. Jotta kakkia metsänomistajia voidaan informoida metsänomistajuudesta ja heille lankeavista velvotteista, on tähän työhön uhrattava valtavat määrät rahaa ja työtunteja. Mutta mikäli voidaan luoda järjestelmä, jolla metsäteollisuus voi säilyä Suomessa vielä vuosikymmeniä, on sijoitus sen arvoinen.

Esko Ahon metsäteollisuuden ja metsäsektorin toimintaedellytystyöryhmä, jonka pääministeri Matti Vanhanen asetti pohtimaan metsäteollisuuden edellytyksiä tulevaisuuden Suomessa, ehdotti että hallitus käyttäisi tulevana nelivuotiskautena 105 miljoonaa euroa lisärahaa puuhuollon turvaamiseen. Tähän sisältyvät metsien suojelutoimet. Työryhmään kuuluivat mm. Jouko Ahonen ja Lauri Ihalainen. Työryhmä on todennut, että suomalaisen puun käyttöä voidaan nostaa 70 miljoonaan m3 häiritsemättä metsän moninaiskäytön ja suojelun tarpeita. Tämä toisi noin 5000 uutta pysyvää työpaikkaa haja-asutusalueille.

Muutoksia on tulossa paljon, kuten kuljetysyhteyksien parantaminen, teiden rakentaminen ja rautatieliikenteen suurempi hyödyntäminen, jossa valtion on laitettava lisärahaa peliin. Myös verohelpotuksilla houkutellaan uusia metsäbisnekeenlähtijöitä mukaan. Ensimmäisen viiden vuoden aikana harvennetun metsän puunmyyntitulot tulevat verovapaiksi.

Jotta uuditukset toimisivat, on nyt korostettava yhteiskuntavastuuta metsänomistajille. Työ ei saa muodostua heille tietenkään ylipääsemättömäksi, sillä siinä vaiheessa voimme unohtaa kaupunkilaiset metsänomistajat. He eivät sitoudu metsänhoitoon ja myyntiin, mikäli se veloittaa heiltä enemmän kuin puhelinsoiton ja toimeksiannon verran metsän harvennuksesta/kaadosta.

Kiitos Venäjän, projekti on kallis, mutta ehdottoman tärkeä toteuttaa. Kyseessä on yksi Suomen tukijaloista ja toimeentulosta. Hyvät ystävät: yhteiskuntavastuuta!

Kuntavaalit lähestyy; kuka muistaa nuorison?

26.10. on kuntavaalit joissa jälleen kerran valitaan neljäksi vuodeksi eteenpäin kunnan valtuutetut. Suuria teemoja satakunnassa tulevat olemaan kuntaliitokset, palvelurakenteet ja niiden ulkoistaminen, vanhusten asema ja ikuisesti jatkuvat taloudelliset ongelmat. Tällaisten ongelmien alla nuorison asema ja merkitys kunnan tulevaisuudelle tahtovat unohtua.

Kun "vanhat papat ja mammat" jättävät kunnalliset tehtävät, ketkä tulevat olemaan heidän tilallaan ja jatkamaan näissä tehtävissä? Noh, kronologisen välttämättömyyden seurauksena tämänhetkisen aikajanan elinvoimaisemmat yksilöt, eli nuoret! Ongelmaksi muototuu, jos nuoria ei jo tässä vaiheessa oteta huomioon, onko tarpeeksi innokkaita nuoria täyttämään vanhojen jättämät tyhjät aukot. Päättäjien miettiessä ainoastaan kuinka ratkaista tämänhetkiset ongelmat, he eivät tule miettineeksi tulevaisuudessa kasaantuvia ongelmia, jos nuoret jäävät politiikan ulkopuolelle. Muutenkin poliittinen aktiivisuus tuntuu keskittyvän isoihin kaupunkeihin siinä missä nykyinen asutuskin Suomessa, ja näin tulee myös jatkumaan, jos huomiota ei kiinnitetä nuoriin. Ongelma on tietysti ratkaistu, jos nykyiset vanhat politiikan uranuurtajat ovat aikoneet elää ikuisesti.

Tällä hetkellä koulutus pienemmillä paikkakunnilla jakautuu kahtia ammatilliseen ja lukiopohjaiseen perussivistyskoulutukseen. Ammattikoulun käyneille töitä löytyy kotikunnista, mutta lukioporukalle, joka lähtee jatkokouluttamaan itseään isompien kaupunkien korkeakouluihin, ei löydy enää heidän koulutustasoansa vastaavaa työtä pienemmistä kunnista, jolloin innovatiivinen ryhmä keskittyy vain suuriin kaupunkeihin, ja pienet kunnat kutistuvat kutistumistaan. Tämä siksi, että pienet kunnat, joiden varallisuuskin on heikompi, eivät ole uskaltaneet tehdä riskisijoituksia houkutellakseen suuryrityksiä tai korkeakoulutasoisia työpaikkoja alueelleen. Tietenkään sijoituksien ei tarvitsisi olla suoraan rahallisia lahjoituksia, vaan vaikkapa ilmaista tonttitilaa suurien yritysten tiloja varten kaavoittamalla, sillä taloudessa emme voi kilpailla suurkaupunkien kanssa... vielä. Tällaisia sijoituksia ei ole kuitenkaan tehty, kun ei ole osattu nähdä niiden kauaskantoisia seuraamuksia, jotka ovat työpaikkojen lisääntyminen, ja sitä kautta asukkaiden määrän ja verotulojen nousu. Innovatiiviset suuret tai kasvavat yritykset houkuttelisivat kuntaan paluumuuttajina näitä korkeakoulutettuja nuoria. Tästä voidaan todeta, että hyvät ratkaisut pistävät positiivisen oravanpyörän liikkeelle. Mutta, kun vanhat kaavoihin kangistuneet politiikan harjoittajat eivät uskalla näitä "dramaattisia" ratkaisuja tehdä, tarvitaan meitä kokeilunhaluisia ja uusia keinoja pelkäämättömiä nuoria käynnistämän näitä positiivisia jälkiseurauksia omaavia reaktioyhtälöitä.

Mainosmainosmainosmainos ----> Keskusta ajaa läpi lakimuutosta, jolla jo 16 vuotiaat saisivat äänestää kunnallisvaaleissa. Koska nuoria luonnollisestikin kiinnostaa nuorten asiat ja tulevaisuus, minun mielestäni tällainen muutos parantaisi nuorten ehdokkaiden läpipääsyä, koska nuorten ehdokkaiden äänestäjäkunta kasvaisi. Lisäksi tämä saattaisi lisätä nuorten poliittista valveutumista jo varhaisemmassa vaiheessa.

Vanhat pelkäävät tällaisen muutoksen laskevan kuntien äänestysprosenttia merkittävästi. Kysymys kuuluu, mitä -(sensuuri iskee)- väliä jollain äänestysprosentilla on todellisten poliittisten päätösten kannalta. Mahdollinen äänestysprosentin laskuhan ilmaisisi vain, että äänestäjiä on enemmän, ja eikös mahdollisimman suuri ja tasa-arvoinen äänestäjäkunta olekin demokratian kannalta yksinomaan hyvä asia, valitsivat he sitten äänestää juuta tai jaata, tai olla äänestämättä ollenkaan. Pointtina on, että potentiaalista äänestäjäkuntaa on enemmän, jolloin myös nuorten mahdollisuus päättää asioista kasvaa. Tietysti, jos vanhat haluavat jatkaa kuntien välistä "kuka on paras" kilpailua ratsastamalla joillakin pahuksen tilastoilla, jatkakoon epäolennaisuudessaan hyödyttömiä leikkejään hiekkalaatikolla.

Heitetään siis vanhat kangistuneet toimintamallit roskakoriin, jotka eivät selvästikään ole toimineet (tai tule toimimaan), ja otetaan käyttöön uudet, kauniit ja rohkeat keinot, joilla saadaan taas valtakunnan suuret rattaat pyörimään kitkattomasti!