Asiaa pakkoruotsista

Pakkoruotsi on sana, joka herättää varmasti tunteita jokaisessa. Toisia se kiehtoo ja toisia kauhistuttaa, mutta varmaa on ettei se jätä kylmäksi ketään. Suurimmalla osalla on mielipide pakkoruotsin suhteen, ja pakkoruotsi käsitteenä herättää valtakunnanlaajuista keskustelua aina aika ajoin. Mutta onko pakkoruotsi peikko, muinaisjäänne vai osa tulevaisuutta?

Pakkoruotsi käsitteenä kalskahtaa monen korvaan negatiivisessa sävyssä, sillä sana ”pakko” ei varmasti herätä positiivisia tuntemuksia. Ruotsin kieltä Suomessa voidaan todellakin pitää pakkoruotsina, sillä se on ainoa pakollinen kieli koululainsäädännössä suomenkielisille äidinkielen lisäksi. Myös virkamiehillä pakkoruotsi on tunnettu käsite, sillä mannersuomalaisten virkamiesten on todennetusti kyettävä hallitsemaan asetetun vaatimuksen tasoista ruotsia. Pakkoruotsi ei siis ole vain koululaisiin vaikuttava käsite, vaan se vaikuttaa aina virkamiestasolla asti.

Mielenkiintoista on, että virkamiestasolla pakkoruotsi on selvä esimerkki Syrjinnän vastaisen käsikirjan (International Organization for Migration 2003) kuvaamasta välillisestä syrjinnästä:

”Tyypillinen esimerkki välillisestä syrjinnästä on rekrytointitilanne, jossa työnhakijoilta edellytetään maan virallisen kielen täydellistä hallintaa, vaikka kielen hallinta ei olisikaan välttämätön edellytys kyseisen työn menestyksellisen suorittamisen kannalta. Tällöin toiminnan seurauksena, joskaan ei aina ilmeisenä tarkoituksena, on karsia potentiaalisten työnhakijoiden joukosta etupäässä maahanmuuttajia.”

Paitsi että virkamiesten pakkoruotsi saattaa muodostua monelle pätevälle virkamiehelle liian suureksi kynnykseksi, karsii se varsin tehokkaasti myös virkamiestehtäviin hakevia maahanmuuttajia, jotka joutuvat siis opettelemaan kaksi kieltä yhden sijaan, vaikkei tämä välttämätöntä työn osaamisen kannalta olisikaan.

Usein pakkoruotsin kannattajat perustelevat pakkoruotsin säilyttämällä argumentoimalla seuraavaa:

a) ruotsi on merkittävä osa suomalaista historiaa

b) on rikkaus oppia kahta kieltä jo varhain

c) ruotsin oppiminen jo varhain koulussa edesauttaa muiden kielten oppimista myöhemmin.

Nämä väitteet eivät kuitenkaan mitenkään tue pakkoruotsin säilyttämistä globalisoituvassa nyky-yhteiskunnassa. Ensiksikin, se että ruotsi on ollut merkittävä osa suomalaista historiaa pitää varsin hyvin paikkansa, mutta sitä ei voida pitää realistisena argumenttina vaikuttamaan tulevaisuudessa tapahtuviin päätöksiin. Pitkä historia on toki positiivinen asia, mutta historiassa on tärkeää se että se on nimenomaan historiaa, eli mennyttä.

Toiseksikin, on totta että on rikkaus oppia kahta kieltä jo varhain, sillä nuoressa iässä ihmisen oppimiskyky on korkealla. Kuitenkaan ei ole järkevää perustetta, miksi toisen kielen pitäisi automaattisesti olla ruotsi. Globalisoituvassa maailmassa ruotsin kieltä ei voitane pitää yhtä merkittävänä tulevaisuuden kielenä kuin esimerkiksi venäjää, tai EU:n aseman vahvistuessa saksaa ja ranskaa. Päinvastoin, pakkoruotsi saattaa kuluttaa muille kielille varattuja opetusresursseja, jonka johdosta muiden kielien asema heikkenee entisestään.

Kolmanneksi, on myöskin totta että ruotsin oppiminen varhaisessa iässä helpottaa muiden kielien opiskelua tulevaisuudessa, koska se tarjoaa oppimispohjan jonka avulla muiden kielien omaksuminen helpottuu. Asia voidaan kuitenkin kääntää täysin päälaelleen, eli jos henkilö oppii varhain esimerkiksi englantia, saksaa tai espanjaa, kykenee hän varmasti oppimaan ruotsin kielen taidon helpommin.

Mitä voimme siis päätellä? Pakkoruotsi syrjii henkilöitä virkamiestasolla, ja kouluikäisissä saattaa jopa heikentää valmiutta pärjätä globalisoituvassa maailmassa. Kun opiskelijoilta vähennetään mahdollisuuksia vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa, on varsin järkevää pohtia pakkoruotsin järkevyyttä. Myös ruotsin pakollisuus aiheuttaa monessa negatiivisen asenteen kieltä kohti jo varhaisiästä asti, mikä on valitettavaa. Pakkoruotsin poistaminen voi vaikuttaa positiivisesti kielivalikoiman kasvuna, oppilaiden valinnanvapautena joka johtaa myös oppimismotivaation kasvuun sekä syrjinnän estämiseen virkamiestasolla.

Onkin aika ajatella asiaa loogisesti ja jättää vanhat tuntemukset ruotsia kohtaan omaan arvoonsa. Pyrkikäämme tarjoamaan nuorisolle parhaat avaimet onnistua kansainvälistyvässä maailmassa, ja tällä tiellä pakkoruotsin poistaminen on pieni mutta merkittävä askel.

Luova luokka

Amerikkalainen talousmaantieteen professori Richard Florida on puhunut luovan luokan esiinmarssista. Hänen luovaa luokkaa koskeva tutkimuksensa julkaistiin vuonna 2002. Tämä tutkimus on saanut huomiota myös Suomessa. Siinähän tuodaan esille ne seikat, jotka synnyttävät luovuutta ja luovat taloudellista kasvua sekä hyvinvointia. Nokia-Suomihan elää innovaatioista ja siksi luovuus on meille tärkeä asia.

Luovaan luokkaan kuuluvaksi luetaan 20–30 vuotiaat korkeasti koulutetut nuoret. He työskentelevät yleensä IT-alalla, mediassa, tutkimuksessa, opetuksessa, suunnittelutehtävissä tai vastaavissa töissä, joissa joudutaan ideoimaan. Luovalla luokalla katsotaan olevan suora yhteys uuden liiketoiminnan syntyyn ja kasvuun. Yhdysvalloissa niissä kaupungeissa, joissa taloudellinen kasvu on kovinta, on myös eniten luovaan luokkaan kuuluvia ihmisiä.

Floridan mukaan huippuosaajien houkutteleminen edellyttää suvaitsevaista ympäristöä. Ns. ”homo-indeksillä” voidaan mitata onko esimerkiksi kaupunki taloudellisen kasvun alue. Mitä enemmän kaupungissa on homoja, lesboja, taiteilijoita ja maahanmuuttajia, sitä luovempi kaupunki ja sitä suurempi talouskasvu. Kyse ei ole siitä, että homot omalla työpanoksellaan nostattaisivat talouden kasvuun, vaan suvaitsevaisuudesta. Florida katsoo, että yhteisöt jossa on paljon erilaisuutta, ovat suvaitsevaisia. Suvaitsevaisuus on taas hänen mukaansa suoraan yhteydessä luovuuteen.

Luovaan luokkaan kuuluvat ovat kunnianhimoisia ja arvostavat kokemuksellista elämää ja elämyksiä. He tekevät pitkiä työpäiviä, vaikka pitävät perhearvoja tärkeänä. Kuitenkin työ asettuu usein perheen edelle. Luovan luokan ihmiset rakentavat uraansa horisontaalisesti, eli eivät pysy pitkään samassa työpaikassa, vaan vaihtavat työpaikkaansa usein. Jotta alueet saisivat houkutellakseen luokseen luovia ihmisiä, pitää alueen panostaa virikkeellisyyteen. Pitää olla tarjolla elämyksiä, kuppiloita, taide-esityksiä, extreme-lajien harrastusmahdollisuuksia, heterogeeninen väestö jne. Osa suomalaisista intellektuelleista ovat omaksuneet Floridan opit ja näkevät luovan luokan nostavan Suomen seuraavaan taloudelliseen nousukauteen. Mutta…

Suomi elää luovuudesta jo nyt. Olemme erittäin homogeeninen kansa, mutta silti meillä on luovuutta sen verran, että olemme yksi maailman kilpailukykyisemmistä maista. Yhdysvalloissa on tehty tutkimuksia, jotka osoittavat, että niissä kaupungeissa joissa on paljon yhteisöllisyyttä, on myös taloudellista kasvua. Näiden tutkimusten mukaan taloudellisen kasvun syy löytyy yhteisöllisyydestä, eikä yksilöllisyydestä, niin kuin Florida väittää. Taloudellista kasvua on niillä alueilla, joissa ihmiset harrastavat yhdistystoimintaa, on yhteisiä harrastuksia vaikka naapurin tai työkaverin kanssa, on runsasta koulujen vanhempaintoimintaa, käydään kylässä, ollaan poliittisesti aktiivisia sekä käydään kirkossa.

Suomi on yhdistysten luvattu maa. Lisäksi Suomessa hyvinvointiyhteiskunta hoitaa monia niitä asioita, jotka yhdysvalloissa hoitaa erilaiset eturyhmät, yhdistykset tai ryhmittymät. Voidaankin sanoa, että luovuutemme pohjana on hyvinvointiyhteiskuntamme, joka tulee säilyttää. Luova luokka voi olla tehokas, mutta sille on ominaista lisääntynyt huumeiden käyttö, burn outit, masennusten kasvu, irtosuhteet ja itsemurhien lisääntyminen. Ihminen on laumaeläin ja me tarvitsemme toisiamme. Nouskoon luovuutemme jatkossakin yhteisöllisyydestä, eikä jatkuvasta toisiamme vastaan kilpailemisesta.

Joensuun puoluekokouksen antia

13.-15. päivä kuluvaa kuuta Joensuussa pidettiin Keskustan puoluekokous, jonka tärkeintä antia oli varmastikkin luottamushenkilövalinnat. Ensinnäkin Matti Vanhanen jatkoi yksimielisellä päätöksellä puolueen puheenjohtajana ja piti aivan loistavan linjapuheen Keskustan tulevaisuudesta. Yrittäjiin tullaan pitämään edelleen tiivistä yhteyttä vaikka media onkin vaalirahajupakan aikana nostanut esille vaatimuksen, ettei politiikot saa olla tekemisissä yritysmaailman kanssa, koska se voi johtaa korruptioon.

Vanhanen, aivan kuten kuuluukin, sanoi, että tällainen ajattelu johtaa yhteiskunnan bloggiutumiseen ja eristäytymiseen. Yhteydet on oltava kunnossa ja Suomen pitää kyetä pelaamaan tiimipeliä, jossa kaikki ovat mukana, eikä raha saa ratkaista sitä kenen kanssa ollaan tekemisissä, kenen kanssa ei. Vanhasen mukaan historia on osoittanut muutosten olevan hyväksi Keskustalle. Työhön on vain käytävä käsiksi. Keskusta on todellinen tulevaisuuden vaihtoehto sosiaalidemokraattien menneisyyden uhkakuvia esille nostavalle politiikalle.

Näillä vanhoilla uhkakuvilla Keskusta on yritetty nujertaa tänään ja menneisyydessä, Vanhanen totesi, ja että heidän mielestä maata johtaa väärä puolue ja pääministeri. Nämä vastukset ja vanhat voimat Keskusta kuitenkin kohtaa ja nujertaa.

Toisin sanoen Vanhanen otti selvän kannan siitä, että Keskusta toimii sosiaalidemokraattista ajattelua vastaan, uudituu ajan haasteiden mukaan, korosti yritysmaailman ja politiikan tärkeää yhteistyötä ja selvästi profiloi Keskustaa sosiaaliliberaaliin suuntaan. Ja se onkin tämän ajan haaste. Sosiaaliliberaalille puolueelle on nyt kysyntää ja jos Keskusta ei lunasta sille kuuluvaa paikkaa tällä kentällä, tulee Kokoomus sen ottamaan. Keskusta on todellisuudessa Suomen ainoa sosiaaliliberaali puolue. Vanhanen antoi nyt siitä todistuksen.

Sitten ilouutisia meidän nuorten kannalta. Tuomo Puumala valittiin Suomen Keskustan varapuheenjohtajaksi! Tulos oli huima ja valtavan upean työn takana. Minä uskon Tuomon edustavan tulevassa puoluejohdossa Keskustan aatteellista puolta ja tasapainottavan näin pelkään pragmaattisuuteen tähyävää linjaa. Kokonaisuudessaan uusi puoluejohto on mitä tasapainoisin ja laajoja kansanrivejä tunteva, sillä muiksi varapuheenjohtajiksi valittiin ympäristöministeri Paula Lehtomäki ja kansanedustaja Antti Rantakangas.

Satakunnan piiritoimikunta tuki Kimmo Tiilikaista Keskustan puoluesihteeriksi, mutta tässä taistossa joutui Satakunta ja Tiilikainen nöyrtymään suuren ylivoiman edessä Jarmo Korhoselle hänen jatkaessa kentän suurella tuella puoluesihteerinä.

Mari Kiviniemen putoaminen varapuheenjohtajistosta oli tietenkin omalta osaltaan pettymys, sillä Keskusta tarvitsee puolueen johdossa myös pääkaupunkiseudulta tietämystä ja uskoa siitä, että myös kaupunkilainen citykeskustalainen voi kuulua ja nousta puoluejohtoon. Se on myös imagollinen kysymys. Tuomo Puumala kuitenkin paikkaa erinomaisesti Keskustan imagollista puolta ollessaan nuori varapuheenjohtaja. Kun Keskusta on nuorison suosituin puolue, täytyy sen myös näkyä juuri tällä tavalla puoluejohdossa.

Matti Vanhasen loistavan avajaispuheen voit käydä lukemassa tästä.

Mallia SDP:stä

SDP valitsi itselleen varsin nuoren uuden puoluejohdon. Puheenjohtajaksi nousi Jutta Urpilainen (32-v.), ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi ex-piispa Ilkka Kantola, seuraavaksi Maria Guzenina-Richardson ja Pia Viitanen. Puoluesihteeriksi valittiin Ari Korhonen Varsinais-Suomesta. Johto koki varsinaisen nuorennusleikkauksen Urpilaisenkin ollessa nuorin puheenjohtaja. Jutta Urpilainen on muuten myös Kokkolan valtuuston varapuheenjohtaja Tuomo Puumalan ollessa puheenjohtaja. Kokkola tuntuu synnyttävän nyt valtavan määrän nuoria ja dynaamisia johtajia.

Urpilaisen valinta SDP:n puheenjohtajaksi korostaa Tuomon valinnan merkitystä Joensuussa entisestään. Kun SDP teki tällaisen nuorennuksen, on Tuomo ehdottoman tärkeä henkilö Keskustan varapuheenjohtajaksi. Nuorten pitää voida samaistua myös Keskustaan, johon Tuomo on meidän ainoa vaihtoehto. Urpilainen tulee varmasti vetämään nuorten ääniä SDP:lle. Ja kun Kokoomuksenkin johdossa on nuori henkilö, ei Puumalan valintaa yksinkertaisesti voida jättää tekemättä. Keskustasta tuleva kuva riippuu nyt paljon Tuomon valinnasta. Mikäli Tuomo jäisi rannalle varapuheenjohtajavaaleissa, jäisi Keskustasta ikävä kuva vanhoollisena puolueena nuorekkaiden Kokoomuksen ja SDP:n rinnalla.

Urpilaisen poliittinen suuntautuminen on vielä hieman kysymysmerkki, mutta varmasti hän on vähemmän provosoiva kuin Heinäluoma, eikä lähde korostamaan eriarvoisuuden materialistista sortaja-sorrettu kuvaa, jota Heinäluoma pyrki tuomaan omana aikanaan esille, epäonnistuen siinä täysin. Urpilainen vaikuttaa enemmän Lippos-tyyliseltä. Hän jopa heitti Paavo Lipposen nimen ilmoille puhuttaessa SDP:n seuraavasta mahdollisesta pääministeriehdokkaasta. Ja toki Urpilainen itsekin on vahva vaihtoehto tässä kilvassa.

Joka tapauksessa SDP:n uusi johto on houkutteleva ja uutuuden viehätys tulee jatkumaan varmasti yli kunnallisvaalien, joten Keskustankin on saatava jotain uutta joka viehättää. Tähän tarvitaan Tuomo Puumalaa ja varmasti myös Kimmo Tiilikaista. Nämä kaksi ovat vielä melko vähän politiikassa ryvettyneitä ja vaikuttavat isomman yleisön silmissä luotettavilta, toisin kuin mikä kuva esim. Korhosesta ja Vanhasesta on tällä hetkellä. Niin tai näin, SDP heitti pallon nyt meille. Meidän on kyettävä vastaamaan SDP:n muuttuneeseen julkikuvaan ja tehtävä omat yhtä radikaalit vaihdokset omassa puoluekokouksessamme.

Jutta Urpilaisen sivuille pääset tästä.

Korhonen pelkää Tiilikaista

4.6. Korhonen piti tiedotustilaisuuden Keskustan puoluetoimistolla Apollossa, jossa hän kävi läpi osuuttaan Kehittyvien maakuntien Suomi-yhdistykseen. Kuten nyt jo on aivan selvä, ei hän ollut perustamiskokouksessa mukana, mutta heittikin toisen "totuuden" ilmoille. Korhosen mukaan Tiilikainen on taustalla hänen mustamaalausyrityksessä liittää hänet KMS:ään. Sen lisäksi Korhonen nosti esille seikan, että 2005 Tiilikainen oli konkurssiin menneen yrityksensä kanssa talousrikosepäiltynä, joka ei kuitenkaan koskaan johtanut syytteeseen. Sen Korhonen "unohti" mainita. Lopuksi Korhonen vielä epäili KMS:n varapuheenjohtajan sukulaisuusyhteyttä Tiilikaisen yritysten tilintarkastajaan.

Mikäli Korhonen uskoisi voittoonsa, ei hän olisi lähtenyt tällaiseen loanheittoon ollenkaan mukaan. Korhonen on patistanut kannattajiaan liikkeelle. Siinä ei sinäänsä ole mitään outoa, mutta tapa jolla hän on ihmisiä aktivoinut on ollut lähes agressiivinen. Kaiken päälle Korhonen on jo maininnut, että mikäli hän häviäisi puoluesihteerivaalit, hän asettuisi melko varmasti ehdolle enisvuoden eurovaaleissa. Kaikki viittaa siihen, että Korhonen tutiseen housuissaan.

Tiilikaisen veto vaatia täydellistä selvitystä puoluejohdon kytköksistä KMS:een oli tietenkin myös taktinen veto, mikä toki kohdistui epäsuorasti Korhoseen, muttei asia sentään mennyt henkilökohtaiseksi. Sekä Keskustan kenttäväki, että puolueeton valtamedia on ottanut Tiilikaisen positiivisesti vastaan ja korostanut hänen hyviä puoliaan. Korhosta sen sijaan on tituleerattu kokoajan sooloilijaksi. Nämä ovat varmasti vaikuttaneet Korhosen mielialaan ja rikkoneet osaltaan sitä harhakuvaa, että Korhosen voitto olisi itsestäänselvyys.

Joensuun puoluekokous tulee olemaan äärimmäisen mielenkiintoinen kokonaisuudessaan ja erityisesti sen puoluesihteerikilvan osalta. Ja olen aivan varma siitä, että Tiilikainen tulee yllättämään.

Jarmo Korhonen on jatkopaikkansa ansainnut!

Kimmo Tiilikainen ilmoitti eilen lähtevänsä haastamaan Jarmo Korhosen Keskustan puoluesihteerikisassa Joensuun puoluekokouksessa. Tiilikaisen aikomus on positiivinen, koska tervehenkisten vaalien käyminen puolueen sisällä usein aktivoi parhaiten jäsenistöä ja tuo juuri sitä kaivattua puhdistautumisen ilmapiiriä nykyiseen puolueen tilaan. On kuitenkin tärkeää, etteivät puolueemme toimijat sortuisi repimään väkisin kenttää kahtia eri osapuolia haukkumalla tai perusteettomilla, jopa populistisilla väitöksillä.

Tiilikaisen veto ei oikeastaan yllätä. On selvää, että lähiaikojen tapahtumat jakavat taas puoluettamme kahteen erilaiseen leiriin. Tiilikainen edustaa juuri niin erilaista linjaa, että hän on oikea valinta kun haastajaa on haettu. Hän on myös hoitanut tehtäviään erittäin hyvin ja olisikin varmasti jossakin muussa tilanteessa todella varteenotettava vaihtoehto myös puoluesihteeriksi. Nyt puolueemme kuitenkin tarvitsee Korhosta!

Jarmo Korhonen on edustanut juuri sellaista linjaa puolueen kärjessä mitä useimmat häntä kyseiseen tehtävään äänestäneet odotti ja toivoikin. Keskustan liian konsensushakuinen ja suorastaan yltiöpäisen nöyristelevä politiikka on saanut valtaosan kentästä tuskastumisen asteille. Korhonen edustaa nimenomaan tahtopoliittista linjaa, jossa liiallinen mielistely ja "jeesustelu" on jätetty sivuun. Hän on myös ymmärtänyt puolueen talouspoliittisen tilanteen, joka nyt vain sattuu olemaan merkittävä asia tulevaisuuden kannalta.

Usein kuulee puhuttavan puolueemme nopean reagoinnin puuttumisesta ja tuossa asiassa Korhonen on tehnyt kenGurunhypyn eteenpäin. Hän on nimenomaan nostanut OIKEITA asia-kysymyksiä esille, ottanut paikkansa mediassa ja hänen sanomisistaan ollaan kiinnostuneita. Mielestäni on parempi, että epämiellyttävistäkin asioista puhutaan toisin kuin, että kansalaiset unohtavat koko puolueen olemassaolon hiirenhiljaisella olemuksella ja hyssyttelyllä.

Korhosen toiminta on puhuttanut, se on herättänyt keskustelua ja ennen kaikkea antanut todellista uskoa puolueen jäsenelle siitä, että heidän asioista ollaan oikeasti kiinnostuneita, sovituista asioista pidetään kiinni ja heillä on joku syy seuraavissakin vaaleissa antaa ääni Keskustalle. Ja tuon seikan, jos jonkun tulisi kiinnostaa puolueen valtaa käyttäviä, tulevien vaalien tuloksia silmälläpitäen. Koska Keskusta on suuri puolue, on selvää, ettei kaikista asioista olla aina yksimielisiä. Itse koen tärkeämmäksi poliittisen keskustelun, asiakysymykset, kuin sen onko puolueenjohtomme mediassa käymä keskustelu "sopivaa" ja miltä se muiden puolueiden silmissä näyttää. Meidän on ennen kaikkea mietittävä puolueemme tulevaisuutta ja äänestäjille annettuja lupauksia. Korhonen on lupauksensa pitänyt.

Itse kannatin Korhosta viimeksi ja kannatan edelleen, koska hänen kaltaistaan voimakkaan persoonan omaavaa henkilöä puolueemme tarvitsee nyt jos koskaan. Hän on pelinavaaja, peluri ja kolme askelta aina muita edellä. Hänen avullaan puolue pääsee tavoittelemaan todellista arvo- ja aatepolitiikkaa, jossa ihmisten todellinen arki vielä huomioidaan. Tiesin itse mitä olin Oulussa vuonna 2006 tilaamassa ja olen ollut valintaan erittäin tyytyväinen. Tahtoa unelmien toteuttamiseen on edelleen.

Näytöt puhuvat puolestaan – Iso K jatkakoon!

Puoluesihteeri vaihtoon!

Tänään 29.5. Kimmo Tiilikainen ilmoitti haastavansa istuvan puoluesihteeri jarmo Korhosen Joensuun puoluekokouksessa. Tämä oli mahtava uutinen, sillä Korhosen sooloiluun ja vasemmistopropagandalta haiskahtaviin uhkakuviin on saatava loppu.

Tiilikainen on toimii tällä hetkellä kansanedustajana, jonka vuoksi osa jotka olisivat muuten saattaneet tukea Tiilikasita (tai vastustaa Korhosta) jättävät äänestämättä häntä peläten, ettei yhden ihmisen aika riitä hoitamaan kumpaakin tehtävää täyspainosesti. Malliesimerkkinä voidaan kuitenkin pitää Eero Lankiaa. Hän toimi kolme vuotta samaan aikaan kansanedustajana ja puoluesihteerinä ja tänä aikana ei ilmennyt mitään sellaisia ongelmia, jotka olisivat häirinneet kumpaakaan työtä.

Tiilikainen tuli laajemmalle väestölle tutuksi viimeistään toimiessaan ympäristöministerinä Vanhasen II. hallituksessa. Tiilikainen on luomuyrittäjä ja näin ollen tuntee myös viljelevän väestön aseman ja siis koko puolueen kenttäväen kokonaisuuden.

Tiilikainen teki rohkean vedon asettuessaan puoluesihteeriehdokkaaksi ja on pätevä henkilö tähän virkaan. Tiilikainen toisi selkeyttä puolueen johtoon ja helpottaisi hallitusyhteistyötä Korhosen alituiseen kiukutellessa Kokoomukselle. Korhonenhan manaili Kokoomusyhteistyötä jo ennen vaaleja ja suosi Sosiaalidemokraatteja. Hallitustyötä tehneet ovat selvästi ilmaisseet, että hallitustyöskentely Kokoomuksen kanssa on huomattavasti helpompaa kuin SDP:n. Korhonen tuntuu kuitenkin olevan jonkin sortin kaappivasemmistolainen, joka ei kykene edustamaan Keskustan koko kenttää.

Nyt on aika palauttaa Keskustaan työrauha ja -järjestys Tiilikaisen, Vanhasen ja Puumalan johdolla!

Kimmo Tiilikaisen kotisivuille pääset tästä.