Ilmassa on suurta kansanjuhlan tuntua - Puoluekokous, täältä tullaan!

Viikonloppuna Lahdessa tullaan tekemään valintoja ja linjauksia, joiden pohjalta puolue saa uuden kompassin tulevaisuuden suuntaa näyttämään. Keskustalaiset itse vaikuttavat siihen, ketkä tätä kompassin määrittelemää suuntaa lähtevät hakemaan ja ketkä joukkoja edestäpäin johtaa. Jokaisella jäsenellä on oikeus omaan mielipiteeseen ja vapaus antaa tuki sille, joka sen ansaitsee. Puoluekokous kertoo totuuden kentän todellisista ajatuksista. Kun kenttä on puhunut – työrauha niille, joille mandaatti on annettu.

Olen itse tukenut Jarmo Korhosta Oulun v. 2006 puoluekokouksesta saakka. Vuodet eivät ole olleet kritiikittömiä ja jokainen valinta sekä Oulussa, Joensuussa ja nyt Lahteen lähtiessä ovat olleet syvästi harkittuja. Yksikään ääni puoluekokouksessa ei ole yhdentekevä ja siksi mielestäni jokaisen äänen tulee olla loppuun saakka mietitty.

Korhosta en ole koskaan päässyt tukemaan ilman, että oma valintani olisi rajusti kyseenalaistettu. Välillä tuo osin rivo ja kohtuutonkin vastakkaisasettelu, on mielestäni mennyt liiallisuuksiin. Aina sanotaan, että vain omat koirat purevat ja sen Korhonen kannattajineenkin on saanut huomata.

Omaan keskustalaiseen arvomaailmani ei mahdu ajatus siitä, että kampanjointia käydään vastapuolta haukkumalla, parjaamalla ja mustamaalaamalla. Ja mikä järkyttävintä, uhkaamalla puolueesta eroamisella mikäli oma suosikkiehdokas ei tule valituksi. Siinä voi sanoa, ettei ole aate kovinkaan tiukassa. Itse olen valinnut keskustan pitkällisen pohdinnan tuloksena, eikä allekirjoittaneen arvoja ja aatteita horjuta ero-uhan muodossa edes kipeän tappion jälkeen se, kuka Apollonkadulla tahtipuikkoa heiluttaa. Mielestäni keskustassa ei ole koskaan kuin ainoastaan hyviä vaihtoehtoja, joista valitaan paras.

Olen valinnut oman ehdokkaani sen perusteella, jonka koen itse parhaaksi siihen tehtävään johon tekijää tarvitaan. Minulle ei puoluesihteeri valinnassa riitä perusteluksi se, että valitaan kuka vaan, mutta ei ainakaan Korhosta. Toivon hieman analyyttisempaa valintaperustetta. En jättänyt äänestämästä Alkiota v.2006 tai Tiilikaista v.2008 sen vuoksi, että ne olisivat olleet huonoja keskustalaisia, vaan siksi, että koin Korhosen sopivan paremmin puoluesihteeriksi.

Olen kokenut painostusta etenkin omasta maakunnasta sekä myös muualta Suomesta. "Toinen leiri" on härskisti painanut päälle, tivaten SYITÄ JA PERUSTELUJA valinnastani. Itselleni ei ole tullut mieleeni entisissäkään puoluekokouksissa istua jonkun olkapäälle tivaamaan syitä, MIKSI JOKU ANTAA TUKENSA EHDOKAS X:lle? En myöskään pidä siitä, että oman puolueen sisällä leimataan puolirikolliseksi, joka pilaa ja tuhoaa puolueen puoluekokous valinnan kautta.

Politiikan ja median suhde on vähintäänkin mielenkiintoinen. Voisi sanoa, että yksi plus kaksi on juuri jotain sellaista, jota lukija tai katselija toivoo sen olevan. Media rakastaa oman puolueen, varsinkin keskustan, sisäisiä solvaajia ja viestintuojia. Ja mitä tahansa viestejähän tuodaan, jos se palvelee omaa päämäärää, puolueen edusta tai totuudesta viis. Se miten keskusta näyttäytyy mediassa, on monen asian summa. Julkisuuskuvasta vastaa jokainen keskustalainen omalla toiminnallaan. Syntejä ei yhden miehen harteille voida kaataa.

Korhosen valinnassa itselläni on kyse kyvystä hoitaa puoluetta käytännöntasolla. Voimme syyttää Korhosta vaikka Afrikan nälänhädästä tai öljykriisistä, mutta kaikki keskustan ongelmat ei hänestä johdu. Olen monesti miettinyt, mitä keskustasta ylipäätään puhuttaisiin, ellei Korhonen olisi sytyttänyt niin monen oman ja vieraan mieltä. Joskus on sanottu politiikassa, että parempi on huonompikin puhe kuin ei puhetta ollenkaan.

Korhosen valitsin, koska koen että hän pystyy omalla terävällä ja työtä pelkäämättömällä panoksellaan tuomaan enemmän toimintaa, eloa ja särmää puolueeseen kuin vastaehdokas. Kaipaan tähän liikkeeseen tahtopolitiikkaa, vahvempaa johtajuutta johtoportaaseen sekä asioiden määrätietoista eteenpäin viemistä silläkin uhalla, että rapatessa joskus roiskuu. Sanoja mahtuu maailmaan – tekoja sopii odottaa. Korhonen on tehnyt paljon. Arvostan keskustan uudistumista, varainhankinnan eteen tehtyä työtä ja järjestön uudenlaista toimintaa. Uskon, että tiettyjä toimitapoja ja hallintamalleja uudistamalla ja muuttamalla, Korhonen kykenee yhtenäistämään kentän, palauttamaan luottamuksen ja tekemään vielä parempaa puolueen kehittämistyötä yhdessä koko puolueen jäsenistön kanssa. Korhosessa aate elää ja näkyy vahvana. Sokerina pohjalla, hänessä on myös karismaa ja uskottavaa rehtiä esiintymistä kuuluvalla puheella, jota meidän puolueessa ei totta vie ole liikaa.

Tahto toteuttaa unelmia edelleen!

Näihin sanoihin, tähän hetkeen ja tunnelmiin, mitä parasta puoluekokousta kaikille, tavataan Lahdessa!

Vaihdokkaan ajatuksia

Kulttuurieroista puhuttaessa usein luodaan yleistetty kuva tietyn kulttuurin ihmisten toiminnasta ja käytöksestä, ja haetaan kontrasteja eri kulttuurien piirteiden välille. Vaikka tämä hyvin helposti johtaa stereotypiseen luokitteluun, on huomattava että tietynlaisten yleistyksien tekeminen on jopa välttämätöntä eroavaisuuksien havaitsemiseksi. Tietyllä alueella asuville on usein löydettävissä tiettyjä ominaispiirteitä, jotka helpottavat kulttuurierojen tarkastelua.

Mitkä sitten ovat suuria kulttuurillisia eroavaisuuksia esimerkiksi juuri Thaimaan ja Suomen välillä? Kenties ensimmäisinä asioina Thaimaasta mieleen tulevat ihmisten käytökseen liittyvät asiat, kuten ihmisten jatkuva hymyily, ylikohtelias käytös, sekä nöyrä ja jopa alistuva elämänasenne. Tämä on havaittavissa konkreettisesti arkipäivän elämässäkin, aina pienimpäänkin ihmisten väliseen kanssakäymiseen asti.

Kuitenkin positiivisen ulkokuoren alla on usein likaisempi todellisuus. Virkavallan ja poliitikkojen korruptio, luokkaerot sekä halu rikastua köyhempien kustannuksella ovat vain osa, mutta ajoittain sitäkin huomattavampi osa, tätä todellisuutta. Kun valtion entinen pääministeri hyötyi miljardeja Yhdysvaltojen dollareita silloisen asemansa avulla, tuntuvat Suomessa esiin nousseet lautakasajupakat melko vähäisiltä. Mielenkiintoista on myös kansan reaktio poliitikkojen korruptioon: kaikkein heikoimmassa asemassa olevat eivät suinkaan kapinoi pääministeriä vastaan, vaan tämän puolesta. Usein juuri kouluttamaton luokka näkee johtajansa erittäin arvostettuna henkilönä, ja korruptiosyytteiden lomassakin näkevät heidät auttajinaan. Tästä esimerkkinä juuri muutaman viikon sisällä takavarikoitujen rahojen vuoksi nousseet väkivaltaiset mellakat.

Myös liikenteessä esiin nousee huolimattomuus ja lahjonta. Paikallisen ajokortin saa lähes kuka tahansa, ja ajokokeet ajokortin saamiseksi ovat usein naurettavat. Myös teoriakokeiden osalta kertoo jotain se, että paikallinen valvoja saattaa jopa täyttää oikeat vastaukset puolestasi. Tämän vuoksi liikenteessä näkee mitä omituisempia suhareita, ja arkipäivään kuuluvat rajut liikenneonnettomuudet joissa jo pelkästään Phuketin saarella kuolee joka päivä onnettomuuten joutuneita uhreja. Itsekin kaksi vakavaa onnettomuuspaikkaa nähneenä kykenee jo huomaamaan tilanteen vakavuuden. Paikalliset liikennepoliisit toki järjestävät toisinaan ratsioita kortitta ajamisen kitkemiseksi, mutta sakko maksetaan usein poliisille käteen ilman kuittia tai paperityötä…

Turismi on noussut Thaimaan merkittäväksi taloudelliseksi tekijäksi vuosikymmenten aikana, ja jopa Hollywoodin aikaansaama kiinnostus valtioon ja myös Phuketin saareen on lisännyt matkailua yhä enemmän ja enemmän. Esimerkiksi James Bond ja kultainen ase –kuvaukset on suoritettu Phuketin lähisaarilla, kuten myös verrattain uusi elokuva The Beach. Osaltaan on surullista, kuinka turismin lisääntyminen merkitsee luonnonmukaisuuden häviämistä näissä kohteissa, mutta on huomattavaa, että juuri turismi tuo Thaimaahan merkittävästi rahaa.

Kaiken kaikkiaan maassa luonto on kaunista, ilma lämmintä ympäri vuoden ja elämänasenne rentoa. Paikallisilla ihmisillä kiireys on kadonnut, ja kellonaikojen noudattaminen tuntuu olevan välillä hieman niin ja näin, mikä aluksi hämmennyttää länsimaalaista. Kuitenkin kiireettömyyteen tottuu, ja oppii rentoutumaan ja nauttimaan hiljaisuudesta. Mikäli kuitenkin haluaa menoa ja meininkiä, on sitä löydettävissä hyvinkin läheltä.

Puhuttava voima

Mielipiteitä jokaisessa herättävää keskustelua käydään taas puolesta ja vastaan, ja keskustelun käyminen on suotavaa ja myös tärkeää. Mikä sitten on näin suuri puhuttaja, joka koskee meitä kaikkia? Voimahan se on, tarkemmin sanottuna ydinvoima. Kaikille mediasta tuttu aihe, johon on suhteellisen helppo muodostaa jyrkkäkin kanta mutu-tuntuman perusteellakin.

Aktiivijärjestöt sekä yksityiset ihmiset ottavat välillä suurtakin kädenvääntöä asian tiimoilta niin puolesta kuin vastaan, ja toisinaan keinot ja propaganda ylittävät järkevät mittasuhteet. Välillä tuntuu jopa, että tarkoitus pyhittää keinot ja ”pieni liioittelu” tai ”mainitsematta jättäminen” ovat jopa suotavia keinoja halutun mielikuvien luomiseksi. Ei siis ihme, että tavallinen kansalainen saattaa tuntea olonsa hölmistyneeksi eikä meinaa pysyä kärryillä keskustelun edetessä välillä varsin voimakkaastikin. Huolestuttavaa kuitenkin on, kuinka ihmiset puolensa valitessaan ikään kuin sulkevat silmänsä muilta faktoilta, ja näkevät vain edessään aukenevan omiin ajatuksiin sopivan mikromaailman kykenemättä edes kyseenalaistamaan sitä.

Asiat, jotka kenties eniten puhuttavat ydinvoimaa ajatellen, ovat luonnollisesti turvallisuus, saatava energia, ympäristöystävällisyys ja päästöt sekä tulevaisuus. Näiden asioiden puolesta tuleekin käydä keskustelua voimakkaasti, sillä vaikuttavathan ne sekä nykyiseen että tuleviin sukupolviin varsin merkittävästikin. Kukaan tuskin haluaa antaa tuleville sukupolville valtavaa taakkaa kannettavakseen. Kuitenkin on valitettavaa kuinka osapuolet usein perusteettomasti pyrkivät tuomaan asioista esiin uhkakuvia joihin ei liity minkäänlaista oikeaa tutkimustulosta, vaan sanallisesti pyritään luomaan oikeaa uhkaavampi kuva ilman pitäviä perusteita. Tässä käytetään taas ihmisen herkkäuskoisuutta hyväksi, ja pyritään esittämään kärkkäitäkin asioita ”totuuksina”. Tulisikin varoa aktiivijärjestöjen ”mielipiteitä”, joissa ei löydy tutkimustuloksia, tai jotka vaikuttavat sanallisesti epäilyttäviltä. Esimerkkinä kuuluisa suuri vihreän aatteen ”edelläkävijäjärjestö”, joka tuntuu keksivän pelkkää puhetta mutta hyvin vähän faktaa.

On varsin helppo sanoa puolesta tai vastaan esimerkiksi ydinvoiman turvallisuudesta, mikäli asiaa halutaan paisutella aiempien riskien ja onnettomuuksien perusteella, tai olemattomien/kuviteltujen tietojen perusteella. Tulisi huomioida monia vaikuttavia asioita, kuten nykyteknologioiden luotettavuus esimerkiksi 80-luvun Tšernobyliin nähden, sekä valtakunnallisen osaamisen ja loppusijoituksen turvallisuuden taso. Ja tuossakin vain pieni osa huomioitavista asioista.

Tutkikaa siis itse asioita, älkää kuunnelko ensimmäistä vastaantulijaa joka kertoo ydinvoiman ehdottomasta hyödystä tai ydinvoiman vaarallisuudesta ympäristölle tai tulevaisuudelle. Median kyky muokata ajatuksia on huomattava, mutta totuuksiakin on löydettävissä. Kenties totuus löytyykin jostain ääripäiden välistä, mikä sopii hyvin keskustalaiseen kriittiseen ja tutkivaan aatteeseen. Fanaatikot ja ymmärtämättömät lietsokoon epätotuuksia ja uhkakuvia, pyrkikäämme itse tarkastelemaan asiaa itse realiteettien valossa.

Ja loppuun muutama linkki, josta voi lukea erinäisiä ”totuuksia”. Varoitus! Faktojen lukeminen saattaa muuttaa mielipidettäsi!:

Ydinvoima.fi

Ydinenergianuoret

Ydinenergialaki

Säteilyturvakeskus

Keskustan puheenjohtajuuskisa

Matti Vanhanen ilmoitti joulun alla, ettei tule tavoittelemaan jatkoa puheenjohtajana Keskustan johdossa. Tämä oli suuri pettymys varmasti monelle. Ei niinkään, että Keskusta olisi riippuvainen yhdestä miehestä, mutta se tuottaa vaikeuksia puolueen uudistumisessa.

Politiikassa on luonnollista, että valta kiertää puolueelta toiselle. Liian pitkä aika vallankahvassa turmelee ja vieraannuttaa alkuperäisistä nöyristä tavotteista. Se on vain tosiasia, että valta turmelee ja korruptoi. Keskustalle olisi ollut täysin luonnollista jäädä oppositioon seuraavien vaalien jälkeen 2011, tai hallituksen vetovastuu olisi siirtynyt kokoomukselle. Tämä on luonnollinen vaihe uudistua, hakeutua uudestaan kansan pariin, kuulostella ilmapiiriä, arvioida omia arvojaan ja valita puoluelle uudet tuoreet kasvot johtamaan puoluetta. Lisäksi etu oppositiosta olisi ollut se, ettei uuden puheenjohtajan olisi tarvinnut olla heti myös pääministeriksi valmis. Nyt se että puheenjohtajan paikan kylkiäisinä tulee myös pääministeriys, karsii valtavasti potentiaalisia puheenjohtajaehdokkaita, jotka voisivat olla tulevaisuudessa myös pääministeriin pestiin päteviä.

Oppositiojohtaja voidaan kasvattaa myös ministeriyteen, jolloin hänen ei tarvitse olla heti valmis. Tällainen valintatilanne johtaa siihen, että erityisesti nuoren polven edustajat karsiutuvat pois kisasta. Mari Kiviniemi on sentään nuorekas, mutta muut ehdokkaat, kuten Paavo Väyrynen ja mahdollisesti Mauri Pekkarinen edustavat politiikan dinosauruksia. He olisivat mitä erinomaisimpia pääministeriehdokkaita pitkällä kokemuksellaan ja paksulla nahallaan, mutta huonoja valintoja puheenjohtajaksi. Keskusta joutuu valitsemaan puheenjohtajansa monen kompromissin summana. Tämä hankaloittaa valtavasti tulevia vaaleja.

Otetaan vielä se huomioon, että kuka ikinä tuleekin valituksi puheenjohtajaksi, joutuu ottamaan välittömästi harteilleen hallituksen vastuun ja sen mukana myös sen syntisäkin. Uuden puheenjohtajan maine saattaa likaantua välittömästi ennen kuin edes ehtii näyttämään kyntensä. Hänhän joutuu välttämättä jatkamaan Vanhasen linjaa, sillä sitä ei noin vain kesken hallituskauden muuteta. Suomalaisen konsensushakuisen politiikan ja muutoksen pelon vuoksi hallituskumppanitkaan ovat tuskin valmiita linjamuutoksiin.

Toisaalta Keskusta on saanut nyt valtavasti positiivista julkisuutta, joka saattaa jatkua samanlaisena myös uuden puheenjohtajan myötä, mutta tässä on yhtälailla riskinsä. Erityisesti siinä, että kovin tuoreita ja virkistäviä kasvoja tuskin Keskustan johtoon saadaa. Mari Kiviniemi on sitä nyt parhaimmillaa, mutta riittääkö hänen uskottavuutensa ja karismansa. Siitä olen tyytyväinen, ettei Lehtomäki asettunut ehdolle. Keskusta ei kaipaa toista Urpilaista. Hänen kaikki uskottavuutensa on karaokelauluissa ja tyttömäisyydessä. Todellista vaihtoehtoista poliittista linjaa Paulalta ei löydy.

Odotan edelleen että Keskustan pj. kisaan tulisi lisää kasvoja mukaan. On otettava sen lisäksi huomioon, että samalla kertaa valitaan myös varapuheenjohtajisto ja puoluesihteeri. Nämä valinnat vaikuttavat myös omalta osaltaa valtavasti Keskustan imagoon ja mahdollisuuksiin tulevaisuudessa. Väyrysen idea siitä, että valitaan ikäloppu pj. ja muuten nuori varapuheenjohtajisto on siinä mielessä huono idea, että sukupolvien välinen kuili muodostaa oman ylitsepääsemättömän kuilunsa ikäauktoriteetin, kokemuksen ja "silloin kun minä olin nuori..." asenteen johdosta.

Pähkinän kuoressa asiani on; ei tästä helppoa tule.

Ajatuksia ajattelemattomuudesta ja ajattelusta

Viikonloppuna matkasimme Posiolle tapaamaan muita keskustanuoria rennon ilmapiirin, kauniin luonnon ja hyvän saunan merkeissä. Koska tunnelma oli tiivis ja rento oli helpompi antautua tutustumaan uusiin ihmisiin ja keskustelemaan heidän kanssaan. Oman mielenkiintoisen mutta tähän asti vielä lyhyen elämäni aikana olen tullut huomanneeksi että toisten mitä erilaisempien ihmisten kanssa keskusteleminen on hienoimpia tapoja avartaa maailmaa. Muiden suusta ja eleistä oppii asioita joita itse ei tulisi mistään muualta oppimaan, ei elokuvista, kirjoista tai edes koulusta. Sillä opitut ja havaitut asiat saavat ihmisten päässä aivan uudenlaisia merkityksiä, korostuksia ja suhteita.

Valitettavan usein tulee huomatuksi miten monet ihmiset eivät haasta itseään ajattelemaan. Nysyisin tarjolla on helppoja kehyksiä joiden rajoissa ja mukaan ihmisen on mukavaa sekä kivaa elää sitä sen enempää miettimättä. Jokaisen on kätevää kuluttaa itselle suotu aika erinäisten viihdykkeiden parissa jotka on hyväksyttyä ottaa kevyesti. Hyvänä esimerkkinä joskus jopa reilusti yli miljoona ihmistä television ruutuun keräävä tv-sarja Salatut Elämät. En ole yhdenkään tuttuni kuullut miettineen miksi tiettyjä asioita näytetään kyseisessä sarjassa. Onko asiat ajan kuvauksia vai elämisen malleja joita meidän on helppo noudattaa, voiko sarjaa pitää jopa suoranaisena aivopesuna. Olemmeko ikinä tulleet miettineeksi minkälainen valta tällä ajankohdalla arkipäivisin kello 19:30 on monien ihmisten elämään. Joidenkin ajankäyttöä se rutinoi ja säätelee. Jotkut saattavat muuttaa käsitystään ihmissuhteista sarjan vuoksi tai joitain se innottaa vaikkapa kouluttautumaan ja vaihtamaan alaa. Jos jo yhdellä tv-sarjalla on noinkin suuri valta, mitä koko medialla on kun otetaan huomioon kuinka suuren määrän aikaa keskimäärin kulutamme sen eri osa-alueiden parissa.

Innostaminen, motivoiminen ja inspiraation saaminen eivät ole huonoja asioita. Ongelmaksi kuitenkin usein muodostuu ajatusten ja näkemysten yksipuoleistuminen. Oma ehdottomuus, avoimuuden puute tai pahimassa tapauksessa laiskuus saattaa johtaa täydelliseen yksinkertaisuuteen. ”Näin tämä on aina ennekin toiminut”, ”Kyllä äitikin on näin sanonut” tai ”Kyllä minä tiedän miten kaikki menee” ovat usein kuultuja tokaisuja ainakin itse tapaamieni ihmisten keskuudessa. Itsestäänselvyydet hallitsevat elämää. Lisäksi usein koemme vähäisen määrän tietolähteitä tosiksi, niiden totuudenmukaisuutta joskus edes harkitsematta. Jokainen asia kuitenkin minkä havaitsemme tai olisimme mahdollisia havaitsemaan mikäli sen tekemisimme, on jokin välähdys tai hengähdys maailmastamme, tieto jonka saamme ei missään nimessä ole mitätöntä, mutta se voi olla harhaanjohtavaa.

Mielestäni yksi suurimpia yhteiskuntamme haasteita onkin ajattelemattomuus. Uhkaavaa on miten helposti ihmiset ovat nykyisin johdatettavissa ja vielä uhkaavampaa on jos ihmiset antavat mahdollisuuden olla johdettavissa täysin väärään suuntaan. Siksi jokaisen olisi hyvä löytää omanlainen kriittisyys päättäjiä, mediaa ja omia ajatuksiaan kohtaan.

Olen innoissani jokaisesta saunaillasta joka vastaani tulee, sillä tiedän varmasti siellä kuulevani uskomattoman hienoja tarinoita, mienkiintoisia väitteitä ja syviä keskusteluja jotka kaikki varmasti opettavat ja avartavat.

Kesätyöläisen kesätyöongelma

Usein opiskelevan ihmisen tuki ja turva lukukauden ajaksi on kesätyön avulla saatava palkka. Tämä antaa opiskelijalle riittävän varan selvitä lukuvuoden ilman lainaa tai opintoja mahdollisesti haittaavaa työtä opintojen ohella. Opiskelijolle on turha puhuakaan kesätyön merkityksestä, sillä jokainen varmasti tiedostaa sen merkityksen niin taloudellisesti kuin työkokemuksen antajana. Nykytilanteesta johtuen moni opiskelija joutuu hakemaan kokemusta joskus toiste. Tämä tuskin lohduttaa opiskelijaa.

Nykyinen maailmanlaajuinen talouden tilanne on saanut monen opiskelijan huolestumaan. On vaikea löytää Suomesta töitä, kun varmoinakin pidetyt yritykset jättävät kesätyöläiset palkkaamatta kustannussyistä. Moni opiskelija on turhaan luottanut pääsevänsä aiempiin kesätyöpaikkoihinsa, tai saavansa uuden kesätyön omaa alaansa koskevalta sektorilta. Näin köyhä opiskelija joutuu jälleen kiristämään vyötään, sinnittelemään opintotuen kanssa ja turvautumaan opintolainaan. Opintotuki välttämättömyyksien jälkeen jää niin pieneksi, että on turha kuvitella opiskelijan kykenevänsilä elävänsä tasapainoista elämää. Tämä tuskin lohduttaa opiskelijaa.

Sauli Niinistön puheet ”puolilamasta” tuskin opiskelijaa lohduttavat. Vaikka ikävän asian koristelisi kuinka korusanaisesti ja kietoisi kauniisiin kääreisiin, ei se tuo lohtua tai ruokaa opiskelijan pöytään. Ainaiset rahahuolet, huoli tulevaisuuden työtilanteesta ja työkokemuksen puutteesta sekä velkaantuminen opintolainan kautta ajavat varmasti yhä useampia nuoria masennukseen, kun stressi ja epävarmuus tulevasta kasvavat. Nämä tekijät ahdistuksen ja stressin kautta lisäävät mielenterveysongelmia, ja saattavat näkyä vielä vuosienkin päästä. Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Marita Ruohonen kertoo, että viime laman aikaan syntyneiden mielenterveysongelmien aiheuttamia haavoja paikkaillaan vielä tänäkin päivänä. Kun päälle lasketaan nykyisen talouden tilanteen ongelmat, on selvää että tilanne vain pahenee. Tämä tuskin lohduttaa opiskelijaa.

Kuka sitten on syypää opiskelijan tai työttömän ahdinkoon? Yritykset? Valtio? Kunnalliset päättäjät? Sattuma? Yhtä tekijää on mahdoton nimetä, ja taantumat ja lamat ovatkin vain väistämättömiä kansantaloudellisia ajanjaksoja. Yhtä varmasti kuin yö ja päivä vaihtelevat, niin myös talouden tilanteet heittelehtivät. Yritysten tulee tehdä kaikkensa pärjätäkseen vapaan kilpailun markkinoilla, ja on vain luonnollista että tiukkoina aikoina säästetään. Tämäkään tuskin lohduttaa opiskelijaa.

Itse artikkelia kirjoittaessani kuulun niihin tuhansiin suomalaisnuoriin, joiden varmana pitämä kesätyöpaikka kariutui. Pelkästään kotikunnassani kahden yrityksen päätös jättää yli 200 kesätyöntekijää työllistämättä on monelle tuttavallenikin kova paikka. Vaikka tiedän etten ole asian kanssa yksin, se ei lohduta itseäni, tai varmasti muitakaan. Kuitenkin tulee tiedostaa se tosiasia, ettei tässä tilanteessa ole syyllisiä, ja on vain sopeuduttava. Vaikka suomalaiset herkästi kansana ajautuvat itsesääliin, nyt ei ole säälin aika, vaan aika kehittää itseään tehokkaasti uuteen nousukauteen. Tulee ponnistaa matalalta, ja ponkaista korkeammalle kuin koskaan ennen. Tulevaisuuden työvoima piilee meissä nuorissa – ”puolilaman” vaikeuksista huolimatta.

Suur-Ulvila kaatui

Maanantaina 2.3. Ulvilan kaupungin valtuusto äänesti uuden Ulvilan toteutumisesta toisen kerran. Keskustelua käytiin noin kaksi tuntuia, kunnes asiasta äänestettiin 20-15. Näin ollen tänä vuonna aloittaneen valtuuston enemmistö kaatoi uuden Ulvilan muodostumisen.

Koko nauhakaupungin muodostaminen olikin ollut alusta lähtien yhtä tervassa juoksua. Alkuperäinen suunitelma oli luoda uusi kaupunki, uudella nimellä ja uudella vaakunalla. Lopulta nauhakaupungin nimeksi, johon oli tulossa Kokemäki, Harjavalta, Nakkila ja Ulvila, oli tulossa Ulvila. Oman käsitykseni mukaan nimessä oli annettu periksi jotta Ulvila oltaisiin saatu kosiskeltua pysymään mukana hankkeessa, sillä Ulvila oli alusta lähtien ollut eripurainen liitoksen suhteen. Kuntalaisia jokaisessa neljässä kunnassa yleisesti ottaen ärsytti jo koko kuntaliitos ja uskonkin, että suurin osa on nyt vain tyytyväinen, kun liitos ei toteudu.

Jokaisen neljän kunnan eri puolueiden kunnallisjärjestöt pitivät säännöllisiä tapaamisia ja keskusteluita kuntaliitoksesta ja järjestöjen tulevasta yhdistymisestä. Kaikki muut tässä onnistuivatkin, paitsi SDP. Ulvilan SDP ei suostunut tulemaan mukaan näihin tapaamisiin, ja tämä on jo selkeä viesti siitä mitä Ulvilan valtuuston suurin valtuustoryhmä ajatteli koko liitoksesta. Heillä oli mielessä parempikin liitos Porin kanssa.

Koko hankkeen selvittelyvaiheessakin tuli harvinaisen selväksi, että nauhakaupunki olisikin ollut vain väli vaihe sen lopulta liittyessä kokonaisuudessaan Poriin. Voimme vain kuvitella mikä olisi ollut tässä tilanteessa Kokemäen asema sen kokoisessa Porissa. Ei sitä olisi edes ollut.

Kuntaliitossopimus kirjoitettiin ja hyväksyttiin jokaisessa kunnassa 16.1.2009, eli siis edellisten valtuustojen vielä toimiessa kaikissa kunnissa. Mutta tämäkin sopimus oli täysi farssi. Siinä ei määritelty mitenkään mitkä virastot säilyvät missäkin, minne tulee keskus, mitä tehdään Posekin suhteen, Kokemäen ollessa ainut kaupunki joka ei kuulunut siihen. Kokemäellä nimittäin oli oma elinkeinomies ja PARAS-hanke lupaa jokaiselle virkamiehelle viiden vuoden irtisanomissuojan. Jokainen valtuusto allekirjoitti sopimuksen siis kiireellä ilman, että tiesivät mitä edes allekirjoittivat. Kaikki tuntui johtuvan siitä, että tässä vaiheessa oli jo tiedossa uuden kaupunginvaltuuston Ulvilassa olevan enemmistöltään hanketta vastaan. Eripuraisuus johti hätiköintiin kuntaliitoksen kannattajien puolella.

Ulvila ja Kokemäki ovat muutenkin liian kaukana toisistaan, jotta koko pohja olisi edes ollut toimiva. Ulvilasta olisi tullut keskus ja Kokemäestä periferia. Kuntaliitoksen raukeaminen takaa Kokemäelle paljon varmemman pohjan palveluiden säilymiselle lähellä kuntalaisia. Nyt olisi syytä suunnata katseet Huittisten suuntaan ja alkaa miettiä kuntaliitospohjaa Huittisten, Kokemäen ja Harjavallan kesken. Tällainen pohja olisikin jo lähtökohtaisesti paljon toimivampi kuin nauhakaupungin.

Yhtenäisyys hukassa uudessa Ulvilassa

Kokemäen, Harjavallan, Nakkilan ja Ulvilan yhteisestä kuntaliitoshankkeesta on muodostunut ongelmallinen. Lähes suoraa kannatusta uusi nauhakaupunki on saanut vain sen keskeisiltä kunnilta, mutta reuna-alueet ovat vastustaneet hanketta alusta asti, varsinkin nykyisen Ulvilan suunnalla ja Kokemäellä. Vaikka kaikki kunnanvaltuustot ovat esitykset uudesta kuntaliitoksesta hyväksyneet, on hanke vielä teoriassa auki, sillä Ulvilan uusi valtuusto aikoo vaatia asiaa kolmannelle käsittelykierrokselle. Ilman sitä, uusi Ulvila tulisi suunnitelmien mukaan perustettavaksi vuoden 2011 alussa.

On todettava, että Kokemäki tarvitsee tulevaisuuden turvaksi osakkuutta isommassa kuntayksikössä, mutta tällä hetkellä soudetaan väärään suuntaan. Jo pelkästään kuntaliitoshankkeen suurimmassa kaupungissa, eli nykyisessä Ulvilassa, on suhtauduttu hyvinkin kriittisesti nauhakaupungin muodostamiseen, sekä kuntalaisten mielipidemittauksissa, että tasaväkisissä valtuuston äänestyksissä. Miten on mahdollista rakentaa yhteisymmärryksessä ja tasapuolisesti uutta kuntaa, jos sen suurimmassa kaupungissa haikaillaan Porin suuntaa ja varsinkin Kokemäen asiat tuntuvat jäävän etäisiksi?

On ymmärrettävää, että Kokemäellä vastustus nauhakaupunkia kohtaan on ollut hieman niukempaa, koska kuntaliitosta on perusteltu tärkeäksi varsinkin palveluiden ylläpitämisen kannalta sekä taloudellisilla seikoilla. Onko kuitenkaan täysin tarkoituksenmukaista pyrkiä muodostamaan hätiköiden uusi kaupunki, joka ei tunne yhteenkuuluvuutta, ei muodosta yhtenäistä työssäkäyntialuetta ja jopa uhkaa Satakunnan alueellista tasavertaisuutta?

Nyt ovat ratkaisun hetket käsillä, valitsemmeko tiemme kohti tulevaa Suur-Poria vai kenties vaihtoehtoisesti kaakkoisen Satakunnan kaupunkihanketta, joka voisi hyvinkin muodostua Kokemäen, laajentuneen Huittisten, sekä muiden halukkaiden yhteistyön tuloksena.

Kokemäen Keskustanuorten syyskokous 08.01.2009

Asiaa pakkoruotsista

Pakkoruotsi on sana, joka herättää varmasti tunteita jokaisessa. Toisia se kiehtoo ja toisia kauhistuttaa, mutta varmaa on ettei se jätä kylmäksi ketään. Suurimmalla osalla on mielipide pakkoruotsin suhteen, ja pakkoruotsi käsitteenä herättää valtakunnanlaajuista keskustelua aina aika ajoin. Mutta onko pakkoruotsi peikko, muinaisjäänne vai osa tulevaisuutta?

Pakkoruotsi käsitteenä kalskahtaa monen korvaan negatiivisessa sävyssä, sillä sana ”pakko” ei varmasti herätä positiivisia tuntemuksia. Ruotsin kieltä Suomessa voidaan todellakin pitää pakkoruotsina, sillä se on ainoa pakollinen kieli koululainsäädännössä suomenkielisille äidinkielen lisäksi. Myös virkamiehillä pakkoruotsi on tunnettu käsite, sillä mannersuomalaisten virkamiesten on todennetusti kyettävä hallitsemaan asetetun vaatimuksen tasoista ruotsia. Pakkoruotsi ei siis ole vain koululaisiin vaikuttava käsite, vaan se vaikuttaa aina virkamiestasolla asti.

Mielenkiintoista on, että virkamiestasolla pakkoruotsi on selvä esimerkki Syrjinnän vastaisen käsikirjan (International Organization for Migration 2003) kuvaamasta välillisestä syrjinnästä:

”Tyypillinen esimerkki välillisestä syrjinnästä on rekrytointitilanne, jossa työnhakijoilta edellytetään maan virallisen kielen täydellistä hallintaa, vaikka kielen hallinta ei olisikaan välttämätön edellytys kyseisen työn menestyksellisen suorittamisen kannalta. Tällöin toiminnan seurauksena, joskaan ei aina ilmeisenä tarkoituksena, on karsia potentiaalisten työnhakijoiden joukosta etupäässä maahanmuuttajia.”

Paitsi että virkamiesten pakkoruotsi saattaa muodostua monelle pätevälle virkamiehelle liian suureksi kynnykseksi, karsii se varsin tehokkaasti myös virkamiestehtäviin hakevia maahanmuuttajia, jotka joutuvat siis opettelemaan kaksi kieltä yhden sijaan, vaikkei tämä välttämätöntä työn osaamisen kannalta olisikaan.

Usein pakkoruotsin kannattajat perustelevat pakkoruotsin säilyttämällä argumentoimalla seuraavaa:

a) ruotsi on merkittävä osa suomalaista historiaa

b) on rikkaus oppia kahta kieltä jo varhain

c) ruotsin oppiminen jo varhain koulussa edesauttaa muiden kielten oppimista myöhemmin.

Nämä väitteet eivät kuitenkaan mitenkään tue pakkoruotsin säilyttämistä globalisoituvassa nyky-yhteiskunnassa. Ensiksikin, se että ruotsi on ollut merkittävä osa suomalaista historiaa pitää varsin hyvin paikkansa, mutta sitä ei voida pitää realistisena argumenttina vaikuttamaan tulevaisuudessa tapahtuviin päätöksiin. Pitkä historia on toki positiivinen asia, mutta historiassa on tärkeää se että se on nimenomaan historiaa, eli mennyttä.

Toiseksikin, on totta että on rikkaus oppia kahta kieltä jo varhain, sillä nuoressa iässä ihmisen oppimiskyky on korkealla. Kuitenkaan ei ole järkevää perustetta, miksi toisen kielen pitäisi automaattisesti olla ruotsi. Globalisoituvassa maailmassa ruotsin kieltä ei voitane pitää yhtä merkittävänä tulevaisuuden kielenä kuin esimerkiksi venäjää, tai EU:n aseman vahvistuessa saksaa ja ranskaa. Päinvastoin, pakkoruotsi saattaa kuluttaa muille kielille varattuja opetusresursseja, jonka johdosta muiden kielien asema heikkenee entisestään.

Kolmanneksi, on myöskin totta että ruotsin oppiminen varhaisessa iässä helpottaa muiden kielien opiskelua tulevaisuudessa, koska se tarjoaa oppimispohjan jonka avulla muiden kielien omaksuminen helpottuu. Asia voidaan kuitenkin kääntää täysin päälaelleen, eli jos henkilö oppii varhain esimerkiksi englantia, saksaa tai espanjaa, kykenee hän varmasti oppimaan ruotsin kielen taidon helpommin.

Mitä voimme siis päätellä? Pakkoruotsi syrjii henkilöitä virkamiestasolla, ja kouluikäisissä saattaa jopa heikentää valmiutta pärjätä globalisoituvassa maailmassa. Kun opiskelijoilta vähennetään mahdollisuuksia vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa, on varsin järkevää pohtia pakkoruotsin järkevyyttä. Myös ruotsin pakollisuus aiheuttaa monessa negatiivisen asenteen kieltä kohti jo varhaisiästä asti, mikä on valitettavaa. Pakkoruotsin poistaminen voi vaikuttaa positiivisesti kielivalikoiman kasvuna, oppilaiden valinnanvapautena joka johtaa myös oppimismotivaation kasvuun sekä syrjinnän estämiseen virkamiestasolla.

Onkin aika ajatella asiaa loogisesti ja jättää vanhat tuntemukset ruotsia kohtaan omaan arvoonsa. Pyrkikäämme tarjoamaan nuorisolle parhaat avaimet onnistua kansainvälistyvässä maailmassa, ja tällä tiellä pakkoruotsin poistaminen on pieni mutta merkittävä askel.

Luova luokka

Amerikkalainen talousmaantieteen professori Richard Florida on puhunut luovan luokan esiinmarssista. Hänen luovaa luokkaa koskeva tutkimuksensa julkaistiin vuonna 2002. Tämä tutkimus on saanut huomiota myös Suomessa. Siinähän tuodaan esille ne seikat, jotka synnyttävät luovuutta ja luovat taloudellista kasvua sekä hyvinvointia. Nokia-Suomihan elää innovaatioista ja siksi luovuus on meille tärkeä asia.

Luovaan luokkaan kuuluvaksi luetaan 20–30 vuotiaat korkeasti koulutetut nuoret. He työskentelevät yleensä IT-alalla, mediassa, tutkimuksessa, opetuksessa, suunnittelutehtävissä tai vastaavissa töissä, joissa joudutaan ideoimaan. Luovalla luokalla katsotaan olevan suora yhteys uuden liiketoiminnan syntyyn ja kasvuun. Yhdysvalloissa niissä kaupungeissa, joissa taloudellinen kasvu on kovinta, on myös eniten luovaan luokkaan kuuluvia ihmisiä.

Floridan mukaan huippuosaajien houkutteleminen edellyttää suvaitsevaista ympäristöä. Ns. ”homo-indeksillä” voidaan mitata onko esimerkiksi kaupunki taloudellisen kasvun alue. Mitä enemmän kaupungissa on homoja, lesboja, taiteilijoita ja maahanmuuttajia, sitä luovempi kaupunki ja sitä suurempi talouskasvu. Kyse ei ole siitä, että homot omalla työpanoksellaan nostattaisivat talouden kasvuun, vaan suvaitsevaisuudesta. Florida katsoo, että yhteisöt jossa on paljon erilaisuutta, ovat suvaitsevaisia. Suvaitsevaisuus on taas hänen mukaansa suoraan yhteydessä luovuuteen.

Luovaan luokkaan kuuluvat ovat kunnianhimoisia ja arvostavat kokemuksellista elämää ja elämyksiä. He tekevät pitkiä työpäiviä, vaikka pitävät perhearvoja tärkeänä. Kuitenkin työ asettuu usein perheen edelle. Luovan luokan ihmiset rakentavat uraansa horisontaalisesti, eli eivät pysy pitkään samassa työpaikassa, vaan vaihtavat työpaikkaansa usein. Jotta alueet saisivat houkutellakseen luokseen luovia ihmisiä, pitää alueen panostaa virikkeellisyyteen. Pitää olla tarjolla elämyksiä, kuppiloita, taide-esityksiä, extreme-lajien harrastusmahdollisuuksia, heterogeeninen väestö jne. Osa suomalaisista intellektuelleista ovat omaksuneet Floridan opit ja näkevät luovan luokan nostavan Suomen seuraavaan taloudelliseen nousukauteen. Mutta…

Suomi elää luovuudesta jo nyt. Olemme erittäin homogeeninen kansa, mutta silti meillä on luovuutta sen verran, että olemme yksi maailman kilpailukykyisemmistä maista. Yhdysvalloissa on tehty tutkimuksia, jotka osoittavat, että niissä kaupungeissa joissa on paljon yhteisöllisyyttä, on myös taloudellista kasvua. Näiden tutkimusten mukaan taloudellisen kasvun syy löytyy yhteisöllisyydestä, eikä yksilöllisyydestä, niin kuin Florida väittää. Taloudellista kasvua on niillä alueilla, joissa ihmiset harrastavat yhdistystoimintaa, on yhteisiä harrastuksia vaikka naapurin tai työkaverin kanssa, on runsasta koulujen vanhempaintoimintaa, käydään kylässä, ollaan poliittisesti aktiivisia sekä käydään kirkossa.

Suomi on yhdistysten luvattu maa. Lisäksi Suomessa hyvinvointiyhteiskunta hoitaa monia niitä asioita, jotka yhdysvalloissa hoitaa erilaiset eturyhmät, yhdistykset tai ryhmittymät. Voidaankin sanoa, että luovuutemme pohjana on hyvinvointiyhteiskuntamme, joka tulee säilyttää. Luova luokka voi olla tehokas, mutta sille on ominaista lisääntynyt huumeiden käyttö, burn outit, masennusten kasvu, irtosuhteet ja itsemurhien lisääntyminen. Ihminen on laumaeläin ja me tarvitsemme toisiamme. Nouskoon luovuutemme jatkossakin yhteisöllisyydestä, eikä jatkuvasta toisiamme vastaan kilpailemisesta.

Joensuun puoluekokouksen antia

13.-15. päivä kuluvaa kuuta Joensuussa pidettiin Keskustan puoluekokous, jonka tärkeintä antia oli varmastikkin luottamushenkilövalinnat. Ensinnäkin Matti Vanhanen jatkoi yksimielisellä päätöksellä puolueen puheenjohtajana ja piti aivan loistavan linjapuheen Keskustan tulevaisuudesta. Yrittäjiin tullaan pitämään edelleen tiivistä yhteyttä vaikka media onkin vaalirahajupakan aikana nostanut esille vaatimuksen, ettei politiikot saa olla tekemisissä yritysmaailman kanssa, koska se voi johtaa korruptioon.

Vanhanen, aivan kuten kuuluukin, sanoi, että tällainen ajattelu johtaa yhteiskunnan bloggiutumiseen ja eristäytymiseen. Yhteydet on oltava kunnossa ja Suomen pitää kyetä pelaamaan tiimipeliä, jossa kaikki ovat mukana, eikä raha saa ratkaista sitä kenen kanssa ollaan tekemisissä, kenen kanssa ei. Vanhasen mukaan historia on osoittanut muutosten olevan hyväksi Keskustalle. Työhön on vain käytävä käsiksi. Keskusta on todellinen tulevaisuuden vaihtoehto sosiaalidemokraattien menneisyyden uhkakuvia esille nostavalle politiikalle.

Näillä vanhoilla uhkakuvilla Keskusta on yritetty nujertaa tänään ja menneisyydessä, Vanhanen totesi, ja että heidän mielestä maata johtaa väärä puolue ja pääministeri. Nämä vastukset ja vanhat voimat Keskusta kuitenkin kohtaa ja nujertaa.

Toisin sanoen Vanhanen otti selvän kannan siitä, että Keskusta toimii sosiaalidemokraattista ajattelua vastaan, uudituu ajan haasteiden mukaan, korosti yritysmaailman ja politiikan tärkeää yhteistyötä ja selvästi profiloi Keskustaa sosiaaliliberaaliin suuntaan. Ja se onkin tämän ajan haaste. Sosiaaliliberaalille puolueelle on nyt kysyntää ja jos Keskusta ei lunasta sille kuuluvaa paikkaa tällä kentällä, tulee Kokoomus sen ottamaan. Keskusta on todellisuudessa Suomen ainoa sosiaaliliberaali puolue. Vanhanen antoi nyt siitä todistuksen.

Sitten ilouutisia meidän nuorten kannalta. Tuomo Puumala valittiin Suomen Keskustan varapuheenjohtajaksi! Tulos oli huima ja valtavan upean työn takana. Minä uskon Tuomon edustavan tulevassa puoluejohdossa Keskustan aatteellista puolta ja tasapainottavan näin pelkään pragmaattisuuteen tähyävää linjaa. Kokonaisuudessaan uusi puoluejohto on mitä tasapainoisin ja laajoja kansanrivejä tunteva, sillä muiksi varapuheenjohtajiksi valittiin ympäristöministeri Paula Lehtomäki ja kansanedustaja Antti Rantakangas.

Satakunnan piiritoimikunta tuki Kimmo Tiilikaista Keskustan puoluesihteeriksi, mutta tässä taistossa joutui Satakunta ja Tiilikainen nöyrtymään suuren ylivoiman edessä Jarmo Korhoselle hänen jatkaessa kentän suurella tuella puoluesihteerinä.

Mari Kiviniemen putoaminen varapuheenjohtajistosta oli tietenkin omalta osaltaan pettymys, sillä Keskusta tarvitsee puolueen johdossa myös pääkaupunkiseudulta tietämystä ja uskoa siitä, että myös kaupunkilainen citykeskustalainen voi kuulua ja nousta puoluejohtoon. Se on myös imagollinen kysymys. Tuomo Puumala kuitenkin paikkaa erinomaisesti Keskustan imagollista puolta ollessaan nuori varapuheenjohtaja. Kun Keskusta on nuorison suosituin puolue, täytyy sen myös näkyä juuri tällä tavalla puoluejohdossa.

Matti Vanhasen loistavan avajaispuheen voit käydä lukemassa tästä.

Mallia SDP:stä

SDP valitsi itselleen varsin nuoren uuden puoluejohdon. Puheenjohtajaksi nousi Jutta Urpilainen (32-v.), ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi ex-piispa Ilkka Kantola, seuraavaksi Maria Guzenina-Richardson ja Pia Viitanen. Puoluesihteeriksi valittiin Ari Korhonen Varsinais-Suomesta. Johto koki varsinaisen nuorennusleikkauksen Urpilaisenkin ollessa nuorin puheenjohtaja. Jutta Urpilainen on muuten myös Kokkolan valtuuston varapuheenjohtaja Tuomo Puumalan ollessa puheenjohtaja. Kokkola tuntuu synnyttävän nyt valtavan määrän nuoria ja dynaamisia johtajia.

Urpilaisen valinta SDP:n puheenjohtajaksi korostaa Tuomon valinnan merkitystä Joensuussa entisestään. Kun SDP teki tällaisen nuorennuksen, on Tuomo ehdottoman tärkeä henkilö Keskustan varapuheenjohtajaksi. Nuorten pitää voida samaistua myös Keskustaan, johon Tuomo on meidän ainoa vaihtoehto. Urpilainen tulee varmasti vetämään nuorten ääniä SDP:lle. Ja kun Kokoomuksenkin johdossa on nuori henkilö, ei Puumalan valintaa yksinkertaisesti voida jättää tekemättä. Keskustasta tuleva kuva riippuu nyt paljon Tuomon valinnasta. Mikäli Tuomo jäisi rannalle varapuheenjohtajavaaleissa, jäisi Keskustasta ikävä kuva vanhoollisena puolueena nuorekkaiden Kokoomuksen ja SDP:n rinnalla.

Urpilaisen poliittinen suuntautuminen on vielä hieman kysymysmerkki, mutta varmasti hän on vähemmän provosoiva kuin Heinäluoma, eikä lähde korostamaan eriarvoisuuden materialistista sortaja-sorrettu kuvaa, jota Heinäluoma pyrki tuomaan omana aikanaan esille, epäonnistuen siinä täysin. Urpilainen vaikuttaa enemmän Lippos-tyyliseltä. Hän jopa heitti Paavo Lipposen nimen ilmoille puhuttaessa SDP:n seuraavasta mahdollisesta pääministeriehdokkaasta. Ja toki Urpilainen itsekin on vahva vaihtoehto tässä kilvassa.

Joka tapauksessa SDP:n uusi johto on houkutteleva ja uutuuden viehätys tulee jatkumaan varmasti yli kunnallisvaalien, joten Keskustankin on saatava jotain uutta joka viehättää. Tähän tarvitaan Tuomo Puumalaa ja varmasti myös Kimmo Tiilikaista. Nämä kaksi ovat vielä melko vähän politiikassa ryvettyneitä ja vaikuttavat isomman yleisön silmissä luotettavilta, toisin kuin mikä kuva esim. Korhosesta ja Vanhasesta on tällä hetkellä. Niin tai näin, SDP heitti pallon nyt meille. Meidän on kyettävä vastaamaan SDP:n muuttuneeseen julkikuvaan ja tehtävä omat yhtä radikaalit vaihdokset omassa puoluekokouksessamme.

Jutta Urpilaisen sivuille pääset tästä.

Korhonen pelkää Tiilikaista

4.6. Korhonen piti tiedotustilaisuuden Keskustan puoluetoimistolla Apollossa, jossa hän kävi läpi osuuttaan Kehittyvien maakuntien Suomi-yhdistykseen. Kuten nyt jo on aivan selvä, ei hän ollut perustamiskokouksessa mukana, mutta heittikin toisen "totuuden" ilmoille. Korhosen mukaan Tiilikainen on taustalla hänen mustamaalausyrityksessä liittää hänet KMS:ään. Sen lisäksi Korhonen nosti esille seikan, että 2005 Tiilikainen oli konkurssiin menneen yrityksensä kanssa talousrikosepäiltynä, joka ei kuitenkaan koskaan johtanut syytteeseen. Sen Korhonen "unohti" mainita. Lopuksi Korhonen vielä epäili KMS:n varapuheenjohtajan sukulaisuusyhteyttä Tiilikaisen yritysten tilintarkastajaan.

Mikäli Korhonen uskoisi voittoonsa, ei hän olisi lähtenyt tällaiseen loanheittoon ollenkaan mukaan. Korhonen on patistanut kannattajiaan liikkeelle. Siinä ei sinäänsä ole mitään outoa, mutta tapa jolla hän on ihmisiä aktivoinut on ollut lähes agressiivinen. Kaiken päälle Korhonen on jo maininnut, että mikäli hän häviäisi puoluesihteerivaalit, hän asettuisi melko varmasti ehdolle enisvuoden eurovaaleissa. Kaikki viittaa siihen, että Korhonen tutiseen housuissaan.

Tiilikaisen veto vaatia täydellistä selvitystä puoluejohdon kytköksistä KMS:een oli tietenkin myös taktinen veto, mikä toki kohdistui epäsuorasti Korhoseen, muttei asia sentään mennyt henkilökohtaiseksi. Sekä Keskustan kenttäväki, että puolueeton valtamedia on ottanut Tiilikaisen positiivisesti vastaan ja korostanut hänen hyviä puoliaan. Korhosta sen sijaan on tituleerattu kokoajan sooloilijaksi. Nämä ovat varmasti vaikuttaneet Korhosen mielialaan ja rikkoneet osaltaan sitä harhakuvaa, että Korhosen voitto olisi itsestäänselvyys.

Joensuun puoluekokous tulee olemaan äärimmäisen mielenkiintoinen kokonaisuudessaan ja erityisesti sen puoluesihteerikilvan osalta. Ja olen aivan varma siitä, että Tiilikainen tulee yllättämään.

Jarmo Korhonen on jatkopaikkansa ansainnut!

Kimmo Tiilikainen ilmoitti eilen lähtevänsä haastamaan Jarmo Korhosen Keskustan puoluesihteerikisassa Joensuun puoluekokouksessa. Tiilikaisen aikomus on positiivinen, koska tervehenkisten vaalien käyminen puolueen sisällä usein aktivoi parhaiten jäsenistöä ja tuo juuri sitä kaivattua puhdistautumisen ilmapiiriä nykyiseen puolueen tilaan. On kuitenkin tärkeää, etteivät puolueemme toimijat sortuisi repimään väkisin kenttää kahtia eri osapuolia haukkumalla tai perusteettomilla, jopa populistisilla väitöksillä.

Tiilikaisen veto ei oikeastaan yllätä. On selvää, että lähiaikojen tapahtumat jakavat taas puoluettamme kahteen erilaiseen leiriin. Tiilikainen edustaa juuri niin erilaista linjaa, että hän on oikea valinta kun haastajaa on haettu. Hän on myös hoitanut tehtäviään erittäin hyvin ja olisikin varmasti jossakin muussa tilanteessa todella varteenotettava vaihtoehto myös puoluesihteeriksi. Nyt puolueemme kuitenkin tarvitsee Korhosta!

Jarmo Korhonen on edustanut juuri sellaista linjaa puolueen kärjessä mitä useimmat häntä kyseiseen tehtävään äänestäneet odotti ja toivoikin. Keskustan liian konsensushakuinen ja suorastaan yltiöpäisen nöyristelevä politiikka on saanut valtaosan kentästä tuskastumisen asteille. Korhonen edustaa nimenomaan tahtopoliittista linjaa, jossa liiallinen mielistely ja "jeesustelu" on jätetty sivuun. Hän on myös ymmärtänyt puolueen talouspoliittisen tilanteen, joka nyt vain sattuu olemaan merkittävä asia tulevaisuuden kannalta.

Usein kuulee puhuttavan puolueemme nopean reagoinnin puuttumisesta ja tuossa asiassa Korhonen on tehnyt kenGurunhypyn eteenpäin. Hän on nimenomaan nostanut OIKEITA asia-kysymyksiä esille, ottanut paikkansa mediassa ja hänen sanomisistaan ollaan kiinnostuneita. Mielestäni on parempi, että epämiellyttävistäkin asioista puhutaan toisin kuin, että kansalaiset unohtavat koko puolueen olemassaolon hiirenhiljaisella olemuksella ja hyssyttelyllä.

Korhosen toiminta on puhuttanut, se on herättänyt keskustelua ja ennen kaikkea antanut todellista uskoa puolueen jäsenelle siitä, että heidän asioista ollaan oikeasti kiinnostuneita, sovituista asioista pidetään kiinni ja heillä on joku syy seuraavissakin vaaleissa antaa ääni Keskustalle. Ja tuon seikan, jos jonkun tulisi kiinnostaa puolueen valtaa käyttäviä, tulevien vaalien tuloksia silmälläpitäen. Koska Keskusta on suuri puolue, on selvää, ettei kaikista asioista olla aina yksimielisiä. Itse koen tärkeämmäksi poliittisen keskustelun, asiakysymykset, kuin sen onko puolueenjohtomme mediassa käymä keskustelu "sopivaa" ja miltä se muiden puolueiden silmissä näyttää. Meidän on ennen kaikkea mietittävä puolueemme tulevaisuutta ja äänestäjille annettuja lupauksia. Korhonen on lupauksensa pitänyt.

Itse kannatin Korhosta viimeksi ja kannatan edelleen, koska hänen kaltaistaan voimakkaan persoonan omaavaa henkilöä puolueemme tarvitsee nyt jos koskaan. Hän on pelinavaaja, peluri ja kolme askelta aina muita edellä. Hänen avullaan puolue pääsee tavoittelemaan todellista arvo- ja aatepolitiikkaa, jossa ihmisten todellinen arki vielä huomioidaan. Tiesin itse mitä olin Oulussa vuonna 2006 tilaamassa ja olen ollut valintaan erittäin tyytyväinen. Tahtoa unelmien toteuttamiseen on edelleen.

Näytöt puhuvat puolestaan – Iso K jatkakoon!

Puoluesihteeri vaihtoon!

Tänään 29.5. Kimmo Tiilikainen ilmoitti haastavansa istuvan puoluesihteeri jarmo Korhosen Joensuun puoluekokouksessa. Tämä oli mahtava uutinen, sillä Korhosen sooloiluun ja vasemmistopropagandalta haiskahtaviin uhkakuviin on saatava loppu.

Tiilikainen on toimii tällä hetkellä kansanedustajana, jonka vuoksi osa jotka olisivat muuten saattaneet tukea Tiilikasita (tai vastustaa Korhosta) jättävät äänestämättä häntä peläten, ettei yhden ihmisen aika riitä hoitamaan kumpaakin tehtävää täyspainosesti. Malliesimerkkinä voidaan kuitenkin pitää Eero Lankiaa. Hän toimi kolme vuotta samaan aikaan kansanedustajana ja puoluesihteerinä ja tänä aikana ei ilmennyt mitään sellaisia ongelmia, jotka olisivat häirinneet kumpaakaan työtä.

Tiilikainen tuli laajemmalle väestölle tutuksi viimeistään toimiessaan ympäristöministerinä Vanhasen II. hallituksessa. Tiilikainen on luomuyrittäjä ja näin ollen tuntee myös viljelevän väestön aseman ja siis koko puolueen kenttäväen kokonaisuuden.

Tiilikainen teki rohkean vedon asettuessaan puoluesihteeriehdokkaaksi ja on pätevä henkilö tähän virkaan. Tiilikainen toisi selkeyttä puolueen johtoon ja helpottaisi hallitusyhteistyötä Korhosen alituiseen kiukutellessa Kokoomukselle. Korhonenhan manaili Kokoomusyhteistyötä jo ennen vaaleja ja suosi Sosiaalidemokraatteja. Hallitustyötä tehneet ovat selvästi ilmaisseet, että hallitustyöskentely Kokoomuksen kanssa on huomattavasti helpompaa kuin SDP:n. Korhonen tuntuu kuitenkin olevan jonkin sortin kaappivasemmistolainen, joka ei kykene edustamaan Keskustan koko kenttää.

Nyt on aika palauttaa Keskustaan työrauha ja -järjestys Tiilikaisen, Vanhasen ja Puumalan johdolla!

Kimmo Tiilikaisen kotisivuille pääset tästä.

Läskit liikkeelle

Elämästä ei hengissä selviä. Mutta on olemassa lääke, joka pidentää elinikää, auttaa jaksamaan töissä ja opiskeluissa, vähentää riskiä sairastua moniin sairauksiin ja ylipäätänsä parantaa elämänlaatua. Lääke on liikunta ja sitä tulisi ottaa vähintään kolme kertaa viikossa riittävän suurina annoksina kerrallaan.

Liikkumattomuus ja huonot elintavat ovat melkoinen rasite kansantaloudelle. Kansa lihoaa, joka tuo tullessaan monia sairauksia. Lihavuus edesauttaa sairastumista mm. 2 tyypin diabetekseen, astmaan, sepelvaltimotautiin, kihtiin, metaboliseen oireyhtymään, joihinkin syöpiin jne.

Lisäksi yli 700 000 suomalaista syö psyykelääkkeitä. Masennus onkin suurin yksittäinen työkyvyttömyyden syy. Tätäkin ongelmaa lieventäisi, jos me suomaiset liikkuisimme enemmän. Todistettavasti liikunnan on todettu lisäävän fyysistä kuin henkistäkin jaksamista. Suomalaisten huono kunto ja ympärysmitan kasvu alkaakin jo rajoittamaan yritysten tehokkuutta. On yrityksen ja työntekijän molempien etu, että työntekijä jaksaa työssään. Tämän vuoksi kannatan kaikkea yritysten ja työntekijöiden yhteistyötä henkilöstön liikunnan lisäämiseksi.

Kansan huonokuntoisuudella ja lihoamisella on myös vaikutusta maamme turvallisuuteen. Armeija on eräänlainen valtion henkivartija. Sen tulisi olla tarpeeksi vahva ja häijyn näköinen, jotta se jo pelkästään olemassaolollaan estäisi konfliktien syntymisen. Suomen ”armeija-henkivartija” on enemmänkin hyvin kouluttautunut moniosaava möhömaha, jonka hengitys alkaa vinkumaan jo pienestä fyysisestä ponnistuksesta. Ei myöskään sinivuokkojen ja rajavartioiden kunnon heikkeneminen turvallisuutta kohenna.

On kuitenkin olemassa keinoja, jolla saisimme läskit liikkeelle eli kilot karisemaan ja kunnon kohenemaan. Ensinnäkin koululiikunnan tulisi palauttaa lamaa edeltävälle tasolle ja mielellään vielä ylemmällekin tasolle. Säännölliseen ruokailuun tulisi kannustaa, niin työpaikoilla, kouluissa kuin kotonakin. Säännöllinen ruokailu on osittain korvautunut välipaloilla, joissa saattaa olla jopa enemmän kaloreita kuin pääateriassa. Valistuksen lisäksi säännölliseen aterointiin kannustaisi poistamalla pirullisen herkulliset limsa ja karkkiautomaatit koulun ja työpaikan käytäviltä. Nämä seireenin tavoin houkuttelevat ihmisiä herkuttelemaan ja tällöin helposti myös korvaavat kunnon aterian.

Ruuan hinta on nousemaan päin, mutta tuskin se riittää yksinään hillitsemään ihmisten ylensyömistä. Mielestäni valtion tulisi verotuksen kautta tehdä terveellisemmästä ruuasta halvempaa kuin epäterveellisemmästä. Usein on kuitenkin toisin päin. Esimerkiksi sama ruoka, mutta vähärasvainen maksaa enemmän kuin saman eineksen rasvaisempi vaihtoehto. Lisäksi vuonna 2000 poistunut makeisvero tulisi palauttaa. Suomalaiset syövät nykyään eniten maailmassa sokerimakeisia. Makeisten suuri kulutus näkyy valikoimassakin. Jokainen voi sen nähdä kun menee markettiin. Karkkihyllyt ovat suurimpia ellei suurin yksittäinen osasto kaupassa.

On olemassa yrityksiä, jotka kannustavat henkilöstöään liikkumaan mm. järjestämällä heille kuntosalivuoroja. Tämä on hyvä tapa pitää työntekijöistään hyvää huolta. Valtionkin tulisi miettiä keinoja, millä se voisi rohkaista yrityksiä entistä enemmän tukemaan työntekijöidensä liikunnallisuutta.

Lihavuuden lisääntyminen on vakava asia, jota vastaan tulisi taistella. Kyse on meidän kansakuntamme hyvinvoinnista. Teoriassa hyvään kuntoon ja kuosiin on helppo päästä. Ei muuta kuin liikkuu enemmän ja syö vähemmän. Käytännössä asia ei ole näin helppoa. Sen vuoksi ihmisiä tulisi kannustaa terveellisiin elämäntapoihin monin keinoin.

Tuomo Puumala Keskustan varapuheenjohtajaksi!

Keskustan puoluekokous järjestetään 13.-15-6.2008 Joensuussa. Paikalla pidetään mm. Puheenjohtajavaalit, jossa Satakunnan Keskustanuoret tukevat Matti Vanhasta edelleen puheenjohtajana ja varapuheenjohtajaksi Satakunnan Keskustanuoret tukevat 26-vuotiasta Keskustanuorten puheenjohtajaa Tuomo Puumalaa.

Puhumme paljon keinoista, mutta vähän päämääristä. Tuomolla on päämääriä ja määrätietoisesti hän on uraansakkin luonut. Hän on osoittanut kyntensä erittäin kykenevänä poliittisensa toimijana. Hän on Keskustanuorten puheenjohtajuuden lisäksi Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja nuorin kansanedustaja eduskunnassa.

Varapuheenjohtajana Tuomo toisi erinomaisesti esille myös nuorten ääntä. Tuomo on erinomainen puhuja, kuuntelija ja rakentava tiimipelaaja, josta Keskusta saisi vahvan lenkin ketjuunsa. Tuomo on ansainnut paikkansa Keskustan varapuheenjohtajana. Keskusta tarvitsee Tuomoa, hänen näkemyksiään, vahvuuksiaan ja nuorekasta ilmettä. Aikanaan Keskustan siirtyessä kolmeen varapuheenjohtajaan, ajatuksena olikin, että kukin varapuheenjohtaja edustaisi erilaisia tahoja. Yksi koko puoluetta, yksi naisia ja yksi nuoria.

Tuomon tavoitteena on lisätä vakautta, hyvinvointia, yrittäjyyttä ja onnellisuutta. Hän näkee että oikeilla päätöksillä ihmiset pystyvät suunnittelemaan elämäänsä pidemmälle ja jokainen voi olla omassa elämässään mahdollisimman onnellinen.

Satakunnan Keskustanuoret tekevät kaikkensa Tuomon läpimenon puolesta ja kannustavat kaikkia muitakin ryhtymään samaan. On aika aloittaa terve sukupolven vaihdos Keskustassa. On aika valita Tuomo Puumala Keskustan varapuheenjohtajaksi.

Voit tutustua Tuomoon ja hänen ajatuksiin paremmin täältä.

Tennilä pitäköön mölyt mahassaan!

Satakunnan Kansa uutisoi maanantaina 28. huhtikuuta, että vasemmistoliiton Esko-Juhani Tennilä odottaa keskustan nousevan kapinaan Matti Vanhasta vastaan. Tennilä yltyi tällaisiin puheisiin sen jälkeen, kun Vanhanen oli todennut ettei rikkaiden rikastumisessa ole mitään väärää.

Tennilä näki tämän jenkkiläismallin ihannoimisena ja uskoo Vanhasen puheiden olevan ristiriidassa keskustalaisten arvojen ja moraalin kanssa. Vanhanen oli todennut, ettei rikkaiden pääomatulot tee köyhiä köyhemmiksi. Rikkaan useinmiten järjestävät töitä monille suomalaisille. Onko tämä nyt keskustalaisten arvojen vastaista?

Tennilä ei selvästikkään ymmärrä mitä keskustalaisuus onkaan. 60- ja 70-lukujen "vasemmistokeskusta" oli oman aikansa poikkeuksellinen ja outo ilmiö. Juuri se Keskusta ei edustanut todellisia arvoja. Erityisesti 60-70-lukujen Keskustan ajatus tulonjaosta oli vinoutunut. Tänä päivänä on ymmärrettävä, ettei Keskustalle ole mikään itseisarvo tai päämäärä saavuttaa täydellisen tasa-arvoista tulonjakoa. Jotkut onnistuvat yhdellä hetkellä, toiset toisella. Ylipäänsä on koko Suomen etu, että se väestö vaurastuu. Jos se ei vaurastu suhteessa yhtä paljon joka sosiaaliluokassa ei se tarkoita, että asiat olisivat meneet pieleen.

Köyhyys ei poistu maailmasta kohdistamalla syyttävän sormen rikkaisiin. Sillä ei korjata mitään. Tietyssä määrin parempituloisia on verotettava raskaammin, jotta edes jonkinlainen tulonjako toetutuu, muttei kaikkea voida repiä varakkaiden niskasta. Suomi tarvitsee rikkaita. Heidän etunsa on meidän etu!

Suomikuva maailman mediassa 2007

Ulkoministeriö julkaisi hiljattain jokavuotisen katsauksensa Suomen näkyvyydestä ulkomaisessa mediassa. Julkaisu tutkii suomikuvan tulkintaa maailmalla, näkyvyyden volyymia ja laatua. Katsauksessa näkyikin, että monasti Suomi nähtiin virheellisessä valossa, joka korostui erityisesti Jokelan tramaattisten tapahtumien yhteydessä.

Jokelan kouluammuskelun jälkeen Suomesta julkaistiin paljon kirjoituksia kaikilla mantereilla. Toisinaan asia nähtiin sen subjektiivisessa valossa kuten kuuluukin, mutta valitettavan usein suomalaiset leimattiin kylmiksi, tunteettomiksi, väkivaltaisiksi ja eristäytyneiksi ihmisiksi. Erityisesti Englanti korosti tätä näkemystä muissakin yhteyksissä. Englanti suhtautuu julkisessa keskustelussa tällä hetkellä Suomeen varsin skeptisesti. Talouden, hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta se näkee Suomen polkevan paikallaan ja pian kaatuvan alas, jos me emme tee jotain nykyiselle järjestelmällemme.

Englannille Suomi edustaa skandinaavisen talous- ja valtiomallin esikuvaa ja kaikkein kehittynentä mallia siitä. Ja juuri Suomen tulevaisuus nähdään Englannista käsin varsin pessimistisesti. On vaikea käsittää mistä negatiivinen suomikuva Englantiin on pesiytynyt, mutta negatiivisuus on ollut voimissaan jo pitkän aikaa. Mm. kun Suomessa oltiin valitsemassa Suurinta Suomalaista YLE:n tuottamassa ohjelmassa, Englannissa kirjoiteltiin voiko Suomen kokoisesta kääpiövaltiosta edes löytyä sataa suurmiestä/naista.

Toisaalta taas Suomen koulutusjärjestelmää, korkeaa teknologiaa ja infrastruktuuria kehuttiin varsin vuolaasti maailmalla. Hassua kyllä Suomalaista kulttuuriakin arvostettiin erittäin korkealle varsinkin Saksassa, Virossa ja Ruotsissa. Suomalaista taidetta pidettiin Saksalaisessa lehdistössä jopa tulevaisuuden luojana. Eräs kolmen sivun artikkeli kiitteli Suomea vuolaasti suunnan näyttämisestä ja Itävallassa Suomen todettiin olevan ylivertainen taiteissa.

Saksassa Suomi sai kuitenkin valtavasti kritiikkiä Nokian Bochumin-tehtaan sulkemisen yhteydessä. Suomen riippuvuutta yleisestikkin Nokiaan arvosteltiin tässä yhteydessä valtavasti maailmalla. Kuitenkin taas monet näkivät Suomen toimivan maailman markkinoiden edistyksellisenä tekijänä ja luotettavana sijoitusmaana ulkomaisille yrityksille. Suomessa tavoitellaan tehokkuutta ja voittoa, joka toisinaan oli erittäin myöntiestä julkisuutta. On silti hämästyttävää, nämä seikat huomioon ottaen, että investointien vertailussa eri maihin, Suomi on vasta sijalla 85. Kuinka voi olla, että taloudellisesti luotettava Suomi, jossa on korkea osaaminen, innovatiivisuus ja koulutus, ei houkuttele ulkomaisia sijoituksia, vaikka edustamme maailman kehityksen sektorilla sijaa 14-10 riippuen mittarista. Syy tähän on hyvin yksinkertainen. Suomi on yksi maailman kalleimmista maista, ja suhteessa sijoitettuun rahaan, voitto on pieni. Yhdysvaltalaiselle on paljon järkevämpää sijoittaa Viroon, kuin Suomeen. Ennen Suomi kykeni kilpailemaan hyvillä Venäjän yhteyksillään, mutta nyt kun sellaiset on Virollakin, ei ole kovinkaan vaikea pohtia kumpaan sijoitukset kohdistuvat.

Yhdysvalloissa sen sijaan Suomi oli poikkeuksellisen paljon esillä ja juuri positiivisessa mielessä. Suomi kiinosti Yhdysvaltoja erityisesti energiapolitiikan saralla. Suomi kuvattiin esimerkkivaltioksi ydinvoimapolitiikassa, ympäristöystävällisyydessä ja puhtaudessa. Tämän vuoksi mm. pääministeri Vanhanen sai odottamatonta näkyvyyttä vierailullaan alkuvuodesta ja häntä pyydettiin useisiin ennalta sopimattomiin tilaisuuksiin. Demokraattien puolue kutsui Vanhasen yhdeksi alustajakseen puoluekokoukseensa elokuussa, joka on maailman suurin puoluekokous. He tahtoivat myöskin luoda tiiviimmät suhteet itseään ideologisesti läheisiin Eurooppalaisiin puolueisiin, kuten Suomen Keskustaan.

Suomen kuva oli siis varsin kahtia jakautunut. Osa edusti Englannin mukaista negatiivista suhdetta Suomeen, kuten monet Etelä-Amerikan maat tekivät. Tai positiivista, kuten Yhdysvallat, Viro ja muut Baltian maat. Venäjä oli poikkeuksellinen. Venäjä edusti ylhäältyä määräilevää asennetta. Venäjä puuttui paljon julkisessa keskustelussaan Suomen sisäpoliittisiin kysymyksiin ja mm. varoitteli Suomea Nato-jäsenyyden hankkimisesta. Sen ilmoitettiin suoraan vaikuttavan negatiivisesti Suomen ja Venäjän suhteisiin. Venäjä siis edelleen toimii kuin herravaltio.

Kaikesta tästä huolimatta Suomi oli vain pieni alaviite ulkomaisessa lehdistössä ja laajemmassa mediassa. Me emme kovinkaan usein ylittäneet uutiskynnystä ulkomaisessa keskustelussa ja jos ylitimmekin, oli sävy useinmiten positiivista. On kuitenkin selvä raportin perusteella, että investointien houttelevuuden kannalta on tehtävä muutoksia suomikuvaan ja nykyiseen järjestelmään. Mielikuvat vaikuttavat meihin paljon negatiivisesti, mutta myös todelliset verotukselliset ongelmat. Emme ole edelleenkään riittävän kilpailukykyisiä muihin Euroopan maihin nähden. Tässä mielessä siis Englannin kritiikki Suomea kohtaan on kohdallaan. Ei kuitenkaan ihan niin paljon, että heidän täytyisi kirjoitella miten Presidentin virkatalon katto vuotaa vettä, eikä valtiolla ole varaa edes korjata sitä.

Kokonaisuudessaan raportti löytyy ulkoasiainministeriön sivuilta täältä.

Kanervan ero oli vääryys!

Suomi menetti erinomaisen ulkoministerin 1.4.2008, kun Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ilmoitti, ettei Ilkka Kanerva nauti enää puolueensa johdon luottamusta, jonka vuoksi hänet erotettiin puolueensa taholta ulkoministerin paikalta.

Ulkoministerin paikan perii nyt Alexander Stubb, europarlamentista. Suomen hallitus saa ulkoministerikseen EU-asiantuntijan, joka ei ole ollenkaan huono asia, mutta sen tulee johtaa ulkopoliittisten suhteiden hoidossa uuteen työnjakoon. Nyt Suomen ulkopoliittisten suhteiden hoidossa on noudatettu kolmen kortin politiikkaa. Halonen on keskittynyt Venäjän, Vanhanen Euroopan ja Kanerva Yhdysvaltojen suhteiden hoitamiseen. Jos sekä Stubb, että Vanhanen keskittyvät Unioniin, palataan takaisin 2000-luvun alun ulkopoliittiseen tilanteeseen, jossa Yhdysvaltoihin suhtaudutaan välittömästi, tai ainakin Yhdysvaltavastaisen asenteen vuoksi torjuvasti. Kanerva korjasi Suomen ja Yhdysvaltojen tulehtuneet suhteet hämmästyttävän nopeassa ajassa ja ennen ensimmäisen vuoden kulumista vaaleista oli Suomen ulkoministeri tehnyt jo kaksi virallista matkaa Yhdysvaltojen ulkoministerin vieraaksi.

Tällaiset suhteet Yhdysvaltoihin on välttämätöntä, sillä maailman politiikkaa ei voida harjoittaa ottamatta huomioon Washingtonin näkemyksiä, saatika toimia kohtuuttomasti niitä vastaan. Yhdysvallat ja innovatiivihankeet, sekä muut hyvät alulle pannut aloitteet on edelleen oltava Suomalaisen ulkopolitiikan korkeimmalla agendalla, kokonaisuus huomioon ottaen tietenkin.

Keskustalaisesta näkövinkkelistä Kanerva oli loistava ratkaisu ulkoministeriöön. Mm. suhtautuminen Natoon noudatteli pitkälti keskustalaisia pyrkimyksiä, mutta Stubb edutaa lähes ehdotonta Natoon suuntautuvaa politiikka. Tavallaan tällä ei ole merkitystä, sillä hallitusohjelmassa ei vieläkään puhuta siitä, että Suomi hakisi Naton ytimeen, eikä Stubb voi sellasia yksin päättää, mutta tämän asenteen kanssa saattaa tulla ongelmia hallitustyössä.

Keskustalaiset eivät voi, tai saa kuitenkaan lähteä ilakoimaan Kanervan erolla ja Kokoomuksen ongelmilla, sillä myös Keskustapuolue on joutunut käymään mediassa vastaavaa taistelua siitä missä kulkee politiikon yksityisyyden raja. Meidän jos kenen tulee ymmärtää Kanervaa. On selvää, että politiikon yksityisyyden suoja on heikompi, kuin tavallisen kansalaisen, mutta seksuaalisuus, tai siihen liittyvät asiat ovat ehdottomasti sen rajan toisella puolella. Se ei kuulu medialle, tai kansalaisille. On turha lähteä moralisoimaan Kanervan tekemisiä, sillä me emme tiedä millaisia sopimuksia, tai millainen suhde hänellä on vaimonsa kanssa. Parisuhteessa elävistä suomalaisista kolmasosa pettää puolisoaan ja noin puolet solmituista suhteista päätyy eroon. Keitä me siis olemme sanomaan tekikö Kanerva oikein, eikä sillä ole edes merkitystä, sillä hän on hoitanut työnsä hyvin.

En sano, että Katainen antoi median voittaa tämän erän, sillä eron taustalla saattaa olla enemmän asioita vaikuttamassa kuin tiedämme, mutta siltä tämä silti näyttää, vaikka syyt olisivat mitkä. Onko oikein, että medialla on tällainen valta politiikkoihin. Hehän voisivat toimiessaan näin olla vaikuttamassa aina siihen, että heille epäsuotuisa henkilö voidaan eliminoida. Aivan sama ovatko he oikeassa vai eivät. Maine on pilattu ja se jo vaikuttaa kohteena olleen ihmisen uskottavuuteen.

Oli aivan käsittämätöntä, että Kanervan osallistuessa pääsiäsikirkkoon, kommentoitiin sitä kuin mies olisi tehnyt Jumalan pilkaa saapumalla kirkkoon. Kuka meistä on sanomaan, ettei hän saisi osallistua kirkon menoihin. Minä sanon, että se joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. Ja väitämpä että yhtään kiveä ei lentäisi.

Silmällä pitäen Vanhasen tulevaa hovioikeudenkäyntiä osoittaako tämä sen kuinka Vanhasen ennakkotapauksessa poliitikkojen yksityisyyden suojassa tulee käymään? Eikö seksuaalisuuskaan ole enää meidän yksityisasia? Eikö poliitikon elämään saa kuulua salaisuuksia? Kuuluuko kaikki asiat muka kansalle? Henkilökohtaisesti minä en ainakaan aijo olla sellaisessa poliittisessa toiminnassa mukana. Ja siksi Vanhasen oikeudenkäyntiä tulee tukea ja toivoa, että hovioikeus kallistuu inhimillisyyden puolelle. Kaikki ei voi olla sallittua.

Olen henkilökohtaisesti pahoillani Kanervan puolesta. Asiat eivät menneet nyt oikeudenmukaisuuden mukaisesti. Asiakohtien osalta, toivon että Stubb jatkaa Kanervan linjan mukaista ulkopolitiikkaa. Ongelma on kuitenkin, ettei politiikkaa tehdä vain asioilla, vaan myös henkilökemioilla. Onko Stubb yhtä valloittava persoona kuin Kanerva jää nähtäväksi, mutta varmaa on että Stubb on erittäin pätevä henkilö ulkoministerin tehtäviin. On eri asia onko tämä Keskustan kannalta paras henkilö, mutta se mahdollisuus on annettava. Ja lopulta onhan tämä täysin Kokoomuksen asia.